Yleisin veneen tietoverkko syntyy, kun plotteriin liitetään moottorin data. Parhaimmillaan tällöin on mahdollista seurata erittäin monipuolisesti moottorin tietoja samalta ruudulta, kuin jolta seurataan myös karttatietoja tai kaikuluotaimen piirtämää kuvaa.
Monissa veneissä on ostettaessa jo valmiina moottorin ja plotterin yhteinen tietoverkko. Tämä muodostetaan NMEA 2000 -tiedonsiirtoprotokollan avulla. Lähes poikkeuksetta kaikki moottorivalmistajat ovat siirtyneet käyttämään kyseistä tiedonsiirtotapaa, samoin plotterivalmistajat suosivat sitä.
Etenkin moottoriveneilijöille hyödyllinen etu on polttoaineen kulutuksen seuranta. Moottorin tietokone (esimerkiksi ECU) seuraa polttoaineen kulutusta reaaliaikaisesti ja lähettää tiedon NMEA 2000 -verkon välityksellä plotterille, jossa tieto yhdistetään nopeustietoon. Tällöin veneilijä saa hetkellisen kulutuksen, tuntikulutukseen, jäljellä olevan ajomatkan yms. Näin kulutuksen optimointi on tehty mahdollisimman helpoksi.
Verkon rakentaminen itse on myös mahdollista. Se edellyttää ainoastaan, että verkkoon liitettävät laitteet tukevat NMEA 2000 -protokollaa. Tällaisia ovat plotterin ja moottorin ohella tuulimittarit, kaikuluotaimet, autopilotit ja tutkat.
Verkon rakentaminen on helppoa. Tarjolla on valmiita liitin- ja johtosarjoja, jotka yhdistetään runkokaapeliin plug and play -periaatteella. Kaapeliin on helppo lisätä T-liittimien avulla portteja, joihin voidaan välikaapelien kautta liittää yhä uusia laitteita. Minkäänlaista johtojen ja liitinten juottamista ei tarvita, vaan kaikki tapahtuu yksinkertaisesti ja vaivatta paketin mukana tulevien ohjeiden perusteella.
1852 NMEA 2000 -liitinsarjoja on saatavana peruspakettina 1HPC-B-001, joka sisältää liittimet ja johdot (virtajohto hankittava erikseen) pieneen järjestelmään (2 – 3 laitetta), sekä pro pakettina 1HPC-P-001, jossa on liityntä useammalle (4 – 6) laitteelle.