Tilaa
Jutut

Pääsponsorin saaneen Huuselan unelma on enää viiden kuukauden päässä

08.06.2020

KirjoittajaJoonas Gustavsson

Yksinpurjehtija ja lentokapteeni Ari Huusela on päättänyt osallistua maailman vaativimpaan purjehduskilpailuun Vendée Globeen vuonna 2020 ja viedä suomalaista valtameripurjehdusta maailman kartalle. Vene-lehti julkaisee myös Tekniikan Maailmassa julkaistua Yksinpurjehtijan matkassa -blogia, jossa seurataan Huuselan valmistautumista.

Kulunut koronakevät on aiheuttanut haasteensa myös Ari Huuselan yksinpurjehdushankkeelle. Nyt projektin pyörät pyörivät jälleen täydellä teholla, ja Huuselan unelma Vendée Globeen osallistumisesta on lähempänä kuin koskaan.

Maailman vaativimman yksinpurjehduksen starttiin on nimittäin enää viisi kuukautta aikaa. Ranskan Les Sables-d’Olonnessa sijaitsevalle lähtöviivalle lipuu kovakuntoinen suomalainen kovakuntoisella veneellään. Veneellä, joka tunnetaan nyt nimellä Stark – toukokuussa solmitun pääsponsorisopimuksen mukaisesti.

57-vuotias Imoca-kippari valmistautuu parhaillaan noin viikon kestävään siirtopurjehdukseen Ranskasta Suomeen. Huusela on viettänyt viimeksi kuluneen viikon Caenissa sijaitsevalla telakalla valmistellessaan Starkia uuteen purjehduskauteen.

Huusela kertoi kuulumisiaan veneellään viettämänsä päiväkahvitauon aikaan sukeltajan raaputtaessa samaan aikaan kotiloita hiilikuituveneen pohjasta.

”Jos vene on neljä kuukautta paikoillaan, kotiloita kiinnittyy pohjaan väkisinkin.”

Pohjan puhdistus oli viimeisiä huoltotoimenpiteitä ennen viikonloppuna alkavaa siirtopurjehdusta.

”Uusi isopurje on parhaillaan matkalla Italiasta, ja huomenna pääsemme laittamaan sen paikoilleen. Jos kaikki menee hyvin, pääsemme liikkeelle jo lauantaina. Se olisi sääikkunan kannalta tosi hyvä, sillä Pohjanmerellä alkaa epävakaa ja heikompi keli maanantaina. Jos voimme pitää huonoa keliä kapeassa ja hidaskulkuisessa Kielin kanavassa, se olisi hyvä”, Huusela totesi loppuviikosta ja toive toteutui. Siirtopurjehdukselle päästiin lauantaina.

Alkukeväästä Huusela kaavaili veneen ehtivän Suomeen jo toukokuun puolivälissä. Koronaviruksen vuoksi telakka oli kuitenkin 2,5 kuukauden ajan suljettuna, eikä venettä päästy huoltamaan.

”Oli mukava päästä vihdoin takaisin veneen luo. Viikon ajan olemme nyt puuhailleet sen parissa aamusta iltaan ja saaneet valtavasti normihuoltotöitä tehtyä. Vene on nyt putsattu täysin valkoiseksi, ja Suomessa se teipataan sitten Starkin väreihin – toivottavasti jo ennen juhannusta.”

Huuselan mukana siirtopurjehduksella on kolmihenkinen miehistö, aiemmillakin siirtopurjehduksilla mukana olleet Jukka Jaskari ja Marianna Puuperä sekä uutena vahvistuksena saksalainen ammattipurjehtija Anna Rencken.

”Neljän hengen porukka on hyvä tällaiselle purjehdukselle. Reittimme kulkee vilkasliikenteisen Rotterdamin sataman ja Englannin kanaalin läpi, joten useammasta silmä- ja käsiparista on hyötyä. Ja purjehtiminenkin on näin rennompaa.

”Suomessa pidetään sitten suuret Starkin esittelyjuhlat.”

Veneen nostaminen vesiltä on aina useamman tuhannen euron projekti. Sukeltaja saa pohjan siistiksi parissa tunnissa.

Pääsponsori Starkin kiinnittäminen projektiin oli hankkeen onnistumisen kannalta valtava helpotus, Huusela kertoo. Huuselan, kuten muidenkin pienempien Imoca-tallien kohdalla rahoituksen järjestäminen on projektin suurimpia haasteita. Monivuotisen hankkeen kustannukset lasketaan vähimmilläänkin miljoonissa euroissa.

”Yhteistyö Starkin kanssa alkoi hienosti. Tapasin yrityksen toimitusjohtaja Harri Päiväniemen ennen ’kahvikisan’ alkua Le Havressa. Hän oli tullut sinne katsomaan kilpailun lähtöä ja innostui siitä valtavasti. Sovimme sitten, että tapaamme joulukuussa Suomeen palattuani. Sitten aloitimme keskustelut yhteistyöstä. Puolen vuoden neuvottelujen jälkeen päädyimme viimein kaikkia tyydyttävään ratkaisuun. Sekä minä että he ovat tästä todella innoissaan”, Huusela kertoo.

”Sopimus Starkin kanssa vahvisti sen, että pääsen Vendée Globen lähtölinjalle.”

Huusela on rahoittanut hankkeensa tähän asti pääosin omasta pussistaan. Hän uskoo, että vielä jäljellä oleva rahoitustarve ei ole ongelma nyt, kun pääsponsori on löytynyt.

”Starkin mukaantulon myötä monet selvästi uskovat nyt vahvemmin siihen, että tää homma oikeasti toteutuu. Se näkyy kasvaneena innostuksena, jotka ovat johtaneet hyviin neuvotteluihin yritysten kanssa.”

Huusela jos kuka ymmärtää epäilijöitä hyvin.

”Kyllä se haave on aika ajoin tuntunut itsellekin aika kaukaiselta, mutta minun on vain täytynyt uskoa sen onnistuvan. Tavoite lähestyy koko ajan, ja nyt se ei oikeasti ole enää kaukana.”

Valtaosa Itämeren purjehduskilpailuista on kesän osalta peruttu, mutta Huusela toivoo pääsevänsä kisaamaan ainakin elokuun puolivälissä järjestettävässä Helsinki-Tallinna-Racessa. Starkiin pääsee tutustumaan lähemmin samaan aikaan järjestettävässä Helsingin uivassa venenäyttelyssä.

Kesän lopulla Starkiin asennetaan vielä uusi Imoca-luokkaliiton edellytykset täyttävä kölievä ja -bulbi. Osat jyrsii Raisiossa Konepaja Häkkinen.

Myös kesän kansainväliset Imoca Globe Series -Atlantin ylityskilpailut on peruttu. Ne korvataan uudella Vendée-Arctic-les Sables d’Olonne -kilpailulla. 3 600 merimailin kilpailu vie Imoca-laivueen napapiirillä sijaitsevan kääntöpisteen kautta Azoreille ja sieltä takaisin Ranskaan.

Paikkansa Vendée Globessa käytännössä jo varmistanut Huusela ei kilpailuun osallistu. Kilpailu olisi hyvää harjoitusta, mutta unelmaa ei parane vaarantaa.

”Se on iso riski osallistua pitkään kilpailuun vain viisi kuukautta ennen Vendée Globen starttia. Matkan varrella on paljon valaita ja jopa jäävuoria.”

Ravintolat ja terassit ovat auenneet myös Ranskassa. Huusela kollegansa Jukka Jaskarin kanssa terassikahveilla.

Korvaava kilpailukin järjestetään erityisolosuhteiden vallitessa. Osallistujat purjehtivat lähtöviivalle kukin omasta kotisatamastaan ja lähtevät kilpailun jälkeen nopeasti omille teilleen. Kipparit myös testataan koronaviruksen varalta viikkoa ennen kilpailun alkua, jonka jälkeisen ajan he viettävät karanteenissa.

Kilpailuolosuhteet ovat siis kaukana kansanjuhlasta, jota Imoca-luokan kilpailujen yhteydessä on totuttu näkemään. Kisapaikoille kerääntyy tavallisesti satoja tuhansia kisaturisteja.

Tällä hetkellä on mahdoton arvioida, onko neljän vuoden välein järjestettävän Vendée Globen startti yhtä koruton.

”Tunnelma kisakylässä on ollut aina älyttömän hieno. Olen ollut paikalla joka kerta vuodesta 1996 lähtien. On surullista ajatella, ettei tunnelma ehkä olekaan samanlainen nyt kun olen itse viimein lähtöviivalla”, Huusela kiteyttää tunnelmiaan.

Tämä juttu on julkaistu aiemmin myös Veneen sisarlehdessä Tekniikan Maailmassa 5. kesäkuuta 2020.

 

Yksinpurjehtijan matkassa juttusarjan aiemmat osat:

Stark Ari Huuselan pääyhteistyökumppaniksi

Huusela saa veneeseensä uuden isopurjeen – Sopimus italialaisneulomon kanssa syntyi sattumalta Vene-messuilla

”Ennätysmurskajaisista” kuiskitaan jo – Yksinpurjehtija Ari Huusela lähtee sunnuntaina 8 000 kilometrin Atlantin ylitykselle

Ari Huusela aloitti matkansa Atlantin yli – Lähtö onnistui hyvin, ja veneet ovat jo Biskajanlahdella

Huusela ja Ferguson lähestyvät Portugalia – Mutta saadaanko revennyt isopurje paikattua?

Huusela ja Ferguson päättivät jatkaa Atlantin yli rikkoutuneesta purjeesta huolimatta

”Lentokalat hyökkäsivät kimppuumme” – Huusela ja Ferguson etsivät hyvää reittiä Doldrumeiden läpi

Doldrumien ”märkä ja tuuleton kidutus” jää viimein taakse – Huuselalla ja Fergusonilla maaliin enää alle 1000 merimailia

Maata näkyvissä! Huusela ja Ferguson saavuttivat Brasilian rannikon, mutta maaliintulo venynee perjantaille

Ari Huuselan veneen purje hajosi repaleiseksi kuin aavelaivassa jo Atlantin ylityksen alkutaipaleella – Nyt Huusela kertoo, miten hän selvisi maaliin

Ari Huuselan kakkoskippariksi 7 800 kilometrin ”kahvikisaan” lähtee luottomies Michael Ferguson

Ari Huuselan kilpavene on jälleen Suomessa – Ensimmäinen kisa Itämerellä sujui mallikkaasti

2 000 merimailin matka alkaa – Ari Huusela on treenannut ”vinssaamalla kavereita mastoon”

Eräs kippari puraisi kielensä lähes poikki ja ompeli sen itse takaisin

Huusela suoritti vähän erilaisen ”lentolupakirjan” vapaalentotunnelissa

Ari Huuselan veneellä on ajettu yhdessä kesässä 16 vuoden ajot – Huolto on kallista ja ahdasta puuhaa

Ari Huusela palasi arkeen – Vene jäi jumiin Azoreille

Ari Huuselan IMOCA 60 Ariel II valmiina yksinpurjehdukseen maailman ympäri

”Atlantin rommireitti kutsuu nyt ’merten formulaa’ – Sääohjelman seuraaminen vaatii harjoittelua”

”Juuri kun olin laskemassa purjetta alas, vieressämme olikin rahtilaiva…”

Ari Huusela aikoo tehdä jotain, johon vain sata ihmistä on pystynyt

IMOCA 60 on yksinpurjehdusveneiden kuninkuusluokka

IMOCA 60 -veneet ovat hämmästyttävän kevyitä – Venettä kevennetään jopa ruokavarastoista tinkimällä

Kolmen kuukauden purjehduksen aikana ehtii nukkua 15-45 minuuttia kerrallaan – miten sellaisesta selviää?

Ari Huuselan kilpailuvene saapui Englantiin – Nyt se käydään läpi jokaista pulttia ja mutteria myöten

Riskinotto navigoinnissa voi kannattaa – tai käydä kalliiksi, sillä ”lyhin reitti ei aina suinkaan ole nopein”

Herätyskellona voi olla auton varashälytin – eikä kippari silti välttämättä herää 1–2 tunnin nokosiltaan!

Ari Huuselan ”Ariel2” laskettiin vesille – Siirtopurjehdus kohti Helsinkiä on parhaillaan käynnissä

Formula 1” saapui Suomeen – Ari Huuselan IMOCA 60 -vene on ainoa laatuaan Itämerellä

Näin sujui ”merten Formulan” matka Isosta-Britanniasta Suomeen – Yhdessä vaiheessa ”MacGyverin” piti nousta 27-metriseen mastoon

Lue myös nämä

X