28
Tiedotusvälineet uutisoivat toukokuun ensimmäisellä viikolla ”merten Formulan” saapuneen Suomeen. Otsikoilla viitattiin tietenkin Ari Huuselan kilpaveneeseen, joka on takuulla nopein purjevene Itämerellä.
Englannin Gosportista startannut vajaan viikon kestänyt siirtopurjehdus oli samalla Huuselan Ariel2-nimisen kilpaveneen ensimmäinen todellinen koitos.
Tällä kertaa kerromme 2 500 kilometrin pituisen siirtopurjehduksen vaiheista.
”LÄHDIMME ENGLANNISTA kohti Suomea varhain aamulla 29. huhtikuuta. Tarkoitus oli lähteä jo päivää aikaisemmin, mutta veneessä oli vielä laittoa, joka viivästytti matkan aloittamista. Samalla missasimme sääikkunan, joka olisi tuonut meidät Suomeen vain viidessä päivässä”, Huusela kertoo. Lopulta purjehdukseen kului reilut kuusi vuorokautta.
Vaikka Huusela on yksinpurjehtija, oli siirtopurjehduksessa mukana kuuden hengen miehistö. ”Onneksemme saimme mukaan myös IMOCA 60 -asiantuntija Michael Fergusonin, jonka neuvot ja opastus olivat erittäin tärkeitä.”
”Purjehdus oli alun perin tarkoitus aloittaa rauhallisesti. Michaelin opastuksella puristimmekin heti veneestä paljon irti saadaksemme menetettyä aikaa kurottua kiinni. Nostimme ison A3-keulapurjeen ylös ja yltyvä tuuli kiihdytti veneen 22 solmun nopeuteen vielä pimeässä Englannin kanaalissa.”
Raju aloitus oli kuitenkin hyvä ratkaisu niin veneen kuin sen miehistön kannalta.
”Varmuus venettä kohtaan kasvoi, kun huomasimme sen todella kestävän ryminää ja ryskettä. Jos jotain olisi huollon jälkeen ollut löysällä, nyt se olisi viimeistään löytynyt.”
Ariel2-siirtopurjehduksen reitti.
Ariel2-siirtopurjehduksen reitti.
ENSIMMÄISEN PURJEHDUSPÄIVÄN hyvät tuuliolosuhteet siivittivät Ariel2:n 350 merimailin päähän Gosportista. Toisena päivänä tuuliolosuhteet kuitenkin jo muuttuivat, ja matkanteko hidastui vastatuulen ansiosta.
”Viimeinen puoli vuorokautta ennen Kielin kanavalle saapumista vastatuuli oli jo melko tiukkaa”, Huusela muistelee.
Kielin kanavan suulle matkamiehet saapuivat kolmannen purjehduspäivän aamuna. Saksan pohjoisosan läpi kulkeva 98 kilometrin pituinen vilkasliikenteinen kanava oli siirtopurjehduksen kriittinen vaihe. Huvialukset, jollaiseksi Huuselan kilpavene lasketaan, saavat nimittäin liikennöidä kanavassa vain päiväsaikaan. Lisäksi yli 3,10 metrisen syväyksen omaavat veneet tarvitsisevat luotsin.
”Meidän piti saapua kanavan suulle aikaisin aamulla, jotta ehtisimme sen valoisan aikana. Saavuimme kanavaan vasta yhdeltätoista, ja vähän jännitti, ehtisimmekö todella ulos ennen pimeää.”
Lopulta matka kanavan läpi meni Huuselan mukaan yllättävän hyvin. Myötätuuli ja polttomoottori kuljettivat veneen kanavan läpi 7 solmun keskinopeudella, ja vene lipui kanavasta ulos hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.
”Onneksemme emme joutuneet edes odottamaan luotsia. Se olisi voinut tarkoittaa sitä, että olisimme joutuneet yöpymään kanavassa.”
Kielin kanavan varrella neljä seitsemästä miehistön jäsenestä joutui jättämään matkanteon kesken omien työkuvioidensa vuoksi. Itämeren osuus purjehdittiin lopulta kolmen miehen voimin.
”Ensimmäinen yö itämerellä oli maaginen. Meri oli peilityyni, taivas oli täysin pilvetön ja täysikuu valaisi matkantekoa. Vene lipui kuin aavelaiva sileässä vedessä – tosin vain reilun viiden solmun vauhdilla.”
Kielin kanavan länsipäässä kolme miehistön jäsentä joutui jättämään siirtopurjehduksen kesken. Loppumatka purjehdittiin kolmen miehen voimin.
MAAGINEN YÖ vaihtui kahden vuorokauden koettelemukseksi. Itämeri oli raaka ja tuuliolosuhteet epäsuotuisat. ”Jossain vaiheessa tuntui, ettemme pääse kotiin ollenkaan, kun matkanteko oli niin takkuista.”
Gotlannin Visbyn tasolle saavuttaessa olosuhteet viimein muuttuivat IMOCA 60:n kannalta otollisiksi. Sivutuuli alkoi puhaltaa ja matkanteko alkoi jälleen sujua.
”Se oli balsamia haavoille. Visbystä tulimmekin sitten Helsinkiin alle vuorokaudessa. Normiveneellä matkaan olisi mennyt helposti kaksi vuorokautta. Se oli nopeaa matkantekoa.”
HANGON EDUSTALLA – reilun sadan kilometrin päässä Helsingistä – Ariel2:n keula kääntyi kohti Tallinnaa. Tämä saattaa kuulostaa järjenvastaiselta, mutta sille on erinomainen selitys.
”IMOCA 60 -veneet ovat niin nopeita, että niillä pitää liikkua parhaiden tuuliennusteiden mukaan. Lyhin reitti ei ole välttämättä nopein.”
Hangossa säädataa pureskeleva Adrena-ohjelma laski nopeimmaksi reitiksi ”banaanikaaren” Tallinnan edustalle, josta suunta käännettäisiin suoraan pohjoiseen kohti Helsinkiä. Manööveri kannatti, sillä Tallinnasta Helsinkiin tultiin yli 20 solmun nopeudella.
”KAIKEN KAIKKIAAN purjehdus sujui hienosti. Vene toimi loistavasti siihen nähden, että se oli ollut seitsemän vuotta purjehtimatta. Matka ei ollut koko aikaa helppo, mutta vastoinkäymiset ovat oppimisen kannalta tärkeitä”, Huusela linjaa.
Huusela kertoo, ettei AIS-paikannusjärjestelmä toiminut niin hyvin kuin olisi pitänyt. Myös veneen generaattorin laturin hihnan kanssa oli ongelmia. Se jouduttiin vaihtamaan matkan aikana neljä kertaa.
Ongelman syyksi paljastui vääränlaiset hihnat sekä hihnapyörän linjauksen väärä kulma, joka sai hihnan luistamaan.
”Jouduimme käyttämään laturia vain kolmasosalla sen tehosta. Tavallisesti se lataa veneen akut täyteen tunnissa. Nyt siihen meni kolme tuntia. Pystyimme kuitenkin käyttämään veneen kaikkia sähkölaitteita normaalisti.”
MAAILMANYMPÄRIPURJEHDUKSESSA laturiongelmalla olisi merkitystä, sillä polttoaineen määrä on rajallinen. Vendée Globen starttiin mennessä Ariel2 ei kuitenkaan tukeudu enää yhteen sähköntuottojärjestelmään. Veneeseen asennetaan ainakin aurinkopaneelit sekä mahdollisesti kolmaskin sähköntuottojärjestelmä.
Itämerietapilla päämaston nostinlukko jumiutui. IMOCA 60 -veneen purjeisiin kohdistuu valtavat voimat, eivätkä normaalit köydet ole riittävän vahvoja pitääkseen niitä paikallaan. Ariel2:n purjeet lukitaan mastoon nostinlukolla, joka kestää saman rasituksen kuin masto.
Tällä kertaa nostinlukon laukaisinmekanismi petti ja purje jäi jumiin. Huuselan mukana ollut mastoekspertti Turo Nummi joutui kiipeämään 27-metrisen maston huipulle ratkaisemaan ongelman. ”Merten MacGyver” sai lukon lopulta auki käsipelillä takomalla.
Ariel2:n maston huippu sijaitsee 28 metrin korkeudella merenpinnasta. Purjeen nostinlukon jumittuessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä sen huipulle.
”Kaikki veneen keulapurjeet ovat kiinni samanlaisella lukkojärjestelmällä. Jos tuuli kovenee ja purje jää ylös, se lopulta repeää. Maailmanympäripurjehduksessa se olisi valtava menetys veneen suorituskyvyn kannalta.”
”Lopuksi ongelmat olivat kuitenkin aika pieniä”, Huusela toteaa ja kiittelee mukanaan ollutta miehistöä. ”Meillä oli loistava porukka, ja kaikilla oli oma erityisosaamisalueensa, joka tuli purjehduksen aikana hyötykäyttöön. On ilo purjehtia innostuneen, motivoituneen ja taitavan porukan kanssa.”
Ariel2:n kotisatamana on kesän ajan Helsingfors Segelklubbin satama Lauttasaaressa, josta pääsee suoraan laivaväylälle. Tämä on tärkeää, sillä Suomenlahti ja Itämeri ovat matalia merialueita, ja IMOCA 60 -veneen köli ui 4,5 metrin syvyydessä.
”Täällä pitää olla todella varovainen, ettei köli kolahda karille. Itämeri poikkeaa melko paljon avomerestä, johon IMOCA 60 -veneet on suunniteltu. Muuttuvien olosuhteidensa ansiosta se on kuitenkin hyvä ja opettavainen treenipaikka.”
Blogiteksti on julkaistu alunperin Tekniikan Maailman netissä 28. toukokuuta 2018.
