Tilaa
Jutut

Ari Huuselan kisavene kastettiin virallisesti Helsingissä – Historiallinen kisa lähestyy

Kastamistilaisuuden seremoniamestarina ja juontajana toimi televisiostakin vuosien varrelta tuttu median monitoimimies Arttu Harkki ja kummina formulakuljettajana kunnostautunut Emma Kimiläinen.

26.06.2020

KirjoittajaJukka Hiiro

Yksinpurjehtija ja lentokapteeni Ari Huusela on päättänyt osallistua maailman vaativimpaan purjehduskilpailuun Vendée Globeen vuonna 2020 ja viedä suomalaista valtameripurjehdusta maailman kartalle. Vene-lehti julkaisee myös Tekniikan Maailmassa julkaistua Yksinpurjehtijan matkassa -blogia, jossa seurataan Huuselan valmistautumista.

Yksinpurjehtija ja lentokapteeni Ari Huuselan ja Starkin sponsorointisopimus saatiin torstaina niin sanoen maaliinsa, kun Huuselan Imoca-vene kastettiin virallisesti Helsingissä. Vene sai odotetusti nimekseen pääsponsorin mukaan Stark, kuten tapana on.

Kastamistilaisuuden seremoniamestarina ja juontajana toimi televisiostakin vuosien varrelta tuttu median monitoimimies Arttu Harkki, joka tiettävästi on kuvaamassa Huuselan Vendée Globe -kisarypistyksestä myös dokumenttia. Kummina ja sen myötä virallisena kastajana toimi formulakuljettajana kunnostautunut Emma Kimiläinen, nykyään virallisesti Kimiläinen-Liuski.

 

Huusela myös kertoi valmistautumisestaan yksinpurjehdukseen maailmanympäri, joka on fyysisenä ja psyykkisenä haasteena varsin omaa luokkaansa. Siinä kuin Mount Everestille on kavunnut noin 8000 ihmistä ja avaruudessakin käynyt noin 600, vain 100 ihmistä on läpäissyt Vendée Globen vaativan kisan. Marraskuussa kisaan starttaava Ari Huusela on haaveillut osallistumisesta jo 24 vuotta, ja on nyt ensimmäinen pohjoismaalainen joka saa kunnian startata kisassa.

Kuten aiemminkin Vene-lehdessä on kerrottu, kisa on rankka. Se tapahtuu yksin purjehtien, ilman pysähdyksiä tai apua maailman ympäri. Se tarkoittaa noin 100 päivää yksin merellä säällä kuin säällä, ilman apua tai täydennyksiä. Kaikkiaan matkaa kertyy noin 44 000 kilometriä. Ja vaikka veneissä autopilotti on sallittu, käytännössä nukkuminen esimerkiksi tapahtuu 15-45 minuutin pätkissä koko tuon ajan, Huusela kertoo. Sitä varten hän on jo pidempään opetellut asiaa asiantuntijoiden avustuksella.

Koska ruokaakaan ei voi matkan varrella hakea, pitää koko matkan ruokavarannot olla mukana alusta lähtien. Huusela kertoo, että hänellä se tarkoittaa noin sataa kiloa erilaisia kuivamuonia, sekä veneen järjestelmää, jolla merivedestä saadaan juomakelpoista.

Huuselan vene on Suomessa nähtävissä vielä Helsingin Lauttasaaren Uivassa venenäyttelyssä elokuussa, jonka jälkeen vene siirretään purjehtimalla Ranskaan, jossa aloitetaan kisavalmistelut. Vene-lehti seuraa tapahtumia kisaan asti ja sen aikana.

Yksinpurjehtijan matkassa juttusarjan aiemmat osat:

Stark Ari Huuselan pääyhteistyökumppaniksi

Huusela saa veneeseensä uuden isopurjeen – Sopimus italialaisneulomon kanssa syntyi sattumalta Vene-messuilla

”Ennätysmurskajaisista” kuiskitaan jo – Yksinpurjehtija Ari Huusela lähtee sunnuntaina 8 000 kilometrin Atlantin ylitykselle

Ari Huusela aloitti matkansa Atlantin yli – Lähtö onnistui hyvin, ja veneet ovat jo Biskajanlahdella

Huusela ja Ferguson lähestyvät Portugalia – Mutta saadaanko revennyt isopurje paikattua?

Huusela ja Ferguson päättivät jatkaa Atlantin yli rikkoutuneesta purjeesta huolimatta

”Lentokalat hyökkäsivät kimppuumme” – Huusela ja Ferguson etsivät hyvää reittiä Doldrumeiden läpi

Doldrumien ”märkä ja tuuleton kidutus” jää viimein taakse – Huuselalla ja Fergusonilla maaliin enää alle 1000 merimailia

Maata näkyvissä! Huusela ja Ferguson saavuttivat Brasilian rannikon, mutta maaliintulo venynee perjantaille

Ari Huuselan veneen purje hajosi repaleiseksi kuin aavelaivassa jo Atlantin ylityksen alkutaipaleella – Nyt Huusela kertoo, miten hän selvisi maaliin

Ari Huuselan kakkoskippariksi 7 800 kilometrin ”kahvikisaan” lähtee luottomies Michael Ferguson

Ari Huuselan kilpavene on jälleen Suomessa – Ensimmäinen kisa Itämerellä sujui mallikkaasti

2 000 merimailin matka alkaa – Ari Huusela on treenannut ”vinssaamalla kavereita mastoon”

Eräs kippari puraisi kielensä lähes poikki ja ompeli sen itse takaisin

Huusela suoritti vähän erilaisen ”lentolupakirjan” vapaalentotunnelissa

Ari Huuselan veneellä on ajettu yhdessä kesässä 16 vuoden ajot – Huolto on kallista ja ahdasta puuhaa

Ari Huusela palasi arkeen – Vene jäi jumiin Azoreille

Ari Huuselan IMOCA 60 Ariel II valmiina yksinpurjehdukseen maailman ympäri

”Atlantin rommireitti kutsuu nyt ’merten formulaa’ – Sääohjelman seuraaminen vaatii harjoittelua”

”Juuri kun olin laskemassa purjetta alas, vieressämme olikin rahtilaiva…”

Ari Huusela aikoo tehdä jotain, johon vain sata ihmistä on pystynyt

IMOCA 60 on yksinpurjehdusveneiden kuninkuusluokka

IMOCA 60 -veneet ovat hämmästyttävän kevyitä – Venettä kevennetään jopa ruokavarastoista tinkimällä

Kolmen kuukauden purjehduksen aikana ehtii nukkua 15-45 minuuttia kerrallaan – miten sellaisesta selviää?

Ari Huuselan kilpailuvene saapui Englantiin – Nyt se käydään läpi jokaista pulttia ja mutteria myöten

Riskinotto navigoinnissa voi kannattaa – tai käydä kalliiksi, sillä ”lyhin reitti ei aina suinkaan ole nopein”

Herätyskellona voi olla auton varashälytin – eikä kippari silti välttämättä herää 1–2 tunnin nokosiltaan!

Ari Huuselan ”Ariel2” laskettiin vesille – Siirtopurjehdus kohti Helsinkiä on parhaillaan käynnissä

Formula 1” saapui Suomeen – Ari Huuselan IMOCA 60 -vene on ainoa laatuaan Itämerellä

Näin sujui ”merten Formulan” matka Isosta-Britanniasta Suomeen – Yhdessä vaiheessa ”MacGyverin” piti nousta 27-metriseen mastoon

Lue myös nämä

X