Luonnonrantoihin pysähtyminen on käymässä harvinaisemmaksi. Syitä on useita. Rannoille rakennetaan uusia mökkejä vanhojen jatkoksi, toisaalta satamien palvelut houkuttelevat; veneilystä on tullut enemmän matkailua.
Veneiden koon kasvaminen tekee kiinnittymisen turvalliseen laituriin miellyttävämmäksi kuin ankkuroitumisen vieraan saaren rantaan.
Luonnonsatamia ei kannata kuitenkaan kokonaan unohtaa. Esimerkiksi Turun Partio-Sissien julkaisema Suuri Satamakirja käy hyvästä lähteestä entisaikain veneilyn ulottuvuuksien tavoittelemiseen. Kirjasarja sisältää kohteita, jotka eivät ole satamia ensinkään, vaan rantoja, joihin voi kiinnittyä jokaisenoikeudella.
Purjevene on löytänyt Kuran kalliot. Kurassa sijaitseva kalastajatila on keskellä saarta ja sen satama suojaisessa rännissä eteläpuolella. Luonnonsataman merkki on hyvässä paikassa.
Tällaisia paikkoja löytyy myös Turunmaan saariston Korppoosta.
Korppoon suunnasta Iniöön johtava venereitti on suosittu mutta pitkä. Se kiertää Lokvettä pitkin Hevonkackin saaren itäpuolelta.
Hevonkackfjärdeniä saaren länsipuolelta seilaamalla viiva kuitenkin oikenee, samalla luonnonsatamissa viihtyville on tarjolla vapaata rantaa yli yön pysähdykseen.
Olen monesti katsellut laiturilta pientä luodonkärkeä, johon aina silloin tällöin kiinnittyy purjevene. Luodosta ja sen kärjestä on merkintä Satamakirjassa, mutta ei muualla. Tulijoilla täytyy olla tietoa alueesta, sillä vedet ovat karikkoiset.
Tällä alueella saarten nimet ovat omanlaisiaan: Hevonkackin kainalosta löytyy Kura, ja juuri siellä tuo luonnonsataman merkki sijaitsee.
Mutta miksi kiinnittyä Kuran kallioon?
Kiinnittyminen on vaivatonta. Pohja on ankkurille pitävä ja ranta pystysuora. Kiiloille on kalliossa halkeamia, ja rantaan on raahattu yksi iso kivi köyttä varten. Toisaalta viereisessä kallioluiskassa on myös vanhoja lenkkejä.
Paras rantautumiskallio löytyy aivan kaakkoiskulmasta kalliolta, jossa syvyyttä riittää myös akselivetoisille ja köliveneille.
Joku on raahannut kalliolle kiven, johon köyden voi kiinnittää. Kalliokiiloille on myös runsaasti halkeamia.
Saariston puut elävät niukasti. Kuivuus lisääntyy vuosi vuodelta ja männyt ja kuuset kuivuvat rantakallioilla yhä useammin.
Kävijät ovat olleet siistejä. Ei nuotionpohjia, ei roskia. Jokaisenoikeudella ei saa ilmiselvän roskaamisen lisäksi myöskään kaataa kasvavia tai ottaa kuivuneita puita tai tehdä avotulta toisen maalle paitsi hätätilanteessa.
Sen sijaan maisemien ihaileminen on sallittua. Ja sellaiset avautuvat Kura klintin korkealta rantakalliolta kesäisenä päivänä niin itään kuin länteen; saariston tyyliin helmeilevinä.
Toisaalta Kurassa ei ole mitään ainutlaatuista. Onpahan vain yksi suomalaiselle saaristolle tyypillinen, hieno luontokohde.
