Suomen Messusäätiön rahoittama 5000 euron Pelasta Itämeri -palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Raati valitsi palkinnon saajaksi Solar Water Solutions Oy:n yrityksen kehittämän aurinkoenergialla toimivan vedenpuhdistusjärjestelmän ansiosta.
”Meriveden puhdistaminen vähentää merkittävästi muoviroskaa Itämerestä ja vähentää veden kuljetusta”, palkintoperusteluissa todetaan.
Suomen Messusäätiö haluaa osaltaan kiinnittää palkinnon avulla huomiota Itämeren tilaan. Vuosittain tullaan palkitsemaan jokin ympäristön ja Itämeren hyväksi toimiva taho. Palkintoraatiin kuuluivat tänä vuonna Annamari Arrakoski-Engardt John Nurmisen Säätiöltä, Aija Kaski Pidä Saaristo Siistinä ry:stä ja Johan Schmidt Baltic Sea Action Groupista.
Vuonna 2015 perustettu Solar Water Solution Oy on yhden miehen keksinnöstä alkunsa saanut perheyritys. Yrityksen tavoitteena on tuottaa puhdasta vettä ympäristöystävällisesti ja kustannustehokkaasti. Yrityksen valikoimiin kuuluu tuotteita niin suomalaismökkeilijöille kuin ulkomaisille markkinoillekin. Esimerkiksi Keniassa yrityksen vedenpuhdistusyksikkö tuottaa juomavettä parhaillaan 700 kyläläiselle.
Raadin perusteissa todetaan, että muovipullot ovat yksi maailman ja Itämeren suurimmista haasteista, ja yrityksen keksintö vähentää muovia, kun muovisia vesipulloja ei tarvitse ostaa.