Skandia Sail for Gold Regatta

Suomalainen Audi Match Race Team aloitti purjehduksen maailmancupin Weymouthin osakilpailun tyylikkäästi voittamalla päivän kaikki kolme kisaansa.

Silja Lehtisen, Silja Kanervan ja Mikaela Wulffin vanaveteen jäivät maanantaina ensin Ruotsin Anna Kjellberg, sitten Portugalin Rita Gonçalves ja viimeiseksi Argentiinan Martina Silva.

– Kaikki sujui tänään vaivattomasti, ja saimme hienon alun regatalle. Huomenna vastus kovenee, ja meidänkin on taas lisättävä höyryä kattilaan. Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa, tiimin kippari Silja Lehtinen kommentoi.

Muista suomalaisista Sari Multala sijoittui parhaiten ja oli Laser radial -luokan päivän ainoassa lähdössä kolmas. Samassa sarjassa kilpaillut Tuula Tenkanen oli 11:s.

– Päivä oli enimmäkseen odottelua. Lähdimme rannasta vesille vasta viiden aikaan, ja saimme kisattua vain yhden lähdön. Radallamme oli paljon virtaa, ja olin liiankin varovainen lähdössä. Nousin kuitenkin mainiosti etenkin myötätuuliosuuksilla. Ihan hyvä avaus kisaan, Sari miettii.

470-duo Joonas ja Niklas Lindgren purjehtivat sijoille 7 ja 6.

– Saimme kaksi hyvää starttia ja perushyvää purjehdusta. Ensimmäisessä lähdössä koimme hieman dramaattisia hetkiä, kun isopurje putosi alas ja Niklas tippui samalla veteen. Saimme onneksi paikattua tilanteen ja nousimme takaisin kärkikahinoihin, Joonas Lindgren kertoo.

RS:X-luokan Tuuli Petäjä lautaili kahdessa ensimmäisessä lähdössä 11:nneksi ja 18:nneksi.

– Otin kaksi ihan huippustarttia, ja vauhti riitti kiertämään ekan merkin 10 parhaan joukossa. Myötätuulilla jäin kuitenkin kärjen vauhdista. Tällaisen kevyen keskituulen myötätuulitekniikka on minulle selkeä heikkous, jota en ole päässyt alkukauden aikana harjoittelemaan tarpeeksi. Kisatulosten kannalta toivoisin tuleville päiville joko enemmän tai sitten selkeästi vähemmän tuulta, mutta treenin kannalta olisi tietenkin hyvä hioa juuri näitä olosuhteita, Tuuli pohtii.

Tapio Nirkko sai ensimmäisen päivän tulokseksi Finn-luokassa 19. sijan.

Lisätietoja