Jutut

Tekniikka helpottaa veneilyä

Veneily teknistyy huimaa vauhtia. Volvo Penta on hakenut mallia autoteollisuudesta. Kehityksen uusin trendi on käyttäjää avustavat järjestelmät.

03.10.2016

Kirjoittajaja kuvat Tuomo Kanerva

Automaisen käyttäjäkokemuksen tuominen veneilyyn on osa Volvo Pentan ”Easy Boating”-konseptia. Autoissahan on jo pitkään totuttu muun muassa yksinkertaiseen sähköjärjestelmien hallintaan. Ovet avautuvat nappia painamalla ja ajoneuvo on heti käyttövalmis.

Veneissä sen sijaan sähköt täytyy kytkeä pääkytkimestä ja myös muistaa lähtiessä kytkeä pois. Joskus kytkimet on vielä sijoitettu hankalasti.

Battery Management Systemissä veneen pääkytkin on korvattu Volvo Pentan omalla moduulilla, jota voidaan hallita sen kyljessä olevista kytkimistä, järjestelmään kytketystä näytöstä tai kauko-ohjaimesta. Päävirta kytkeytyy päälle ja pois kauko-ohjaimen on/off-kytkimillä. Ohjaimessa on myös kaksi lisäpainiketta, joihin voi kytkeä mitkä tahansa alle 300 ampeerin sähkölaitteet, kuten esimerkiksi kansivalot tai ankkurivinssin.

Volvo Penta on myös päivittänyt Garminin kanssa kehitettyä Glass Cockpit -järjestelmäänsä. Nyt näytön sisältö osaa muuntua ajotilanteen mukaisesti. Esimerkiksi joystick-ohjauksen kytkeminen voi vaihtaa mittaristonäkymän peruutuskameraan tai joystick driving -ominaisuuden kytkeminen vaihtaa näyttöön kartan ja autopilotin.

C-zone lisäosan avulla veneen sähköjärjestelmiä, kuten sähköistä kattoluukkua tai valoja, voi ohjata Glass Cockpitin kosketusnäytön kautta. Järjestelmään voi ohjelmoida myös valmiita asetuksia, jolloin esimerkiksi yöajotilan aktivointi sytyttää navigointivalot, himmentää sisävalaistuksen ja vaihtaa näytön pimeänäyttötilaan.

EASY BOATING

Volvo Pentan tunnetuin veneilyä helpottava innovaatio on joystick-ohjaus, joka esiteltiin vuosikymmen sitten IPS-vetolaitteiden yhteydessä. Nyt Volvo Penta tuo joystick-ohjauksen myös akselivetoisiin veneisiin.

Joystick-järjestelmä vaatii kaksimoottoriasennuksen ja Volvo Pentan hyväksymän, teholtaan säädettävän keulapotkurin. Se on yhteensopiva uusimman sukupolven Volvo Pentan moottoreiden kanssa alkaen D3:sta.

Järjestelmä ohjaa peräsimiä, moottoreiden tehoa ja vaihteita ja keulapotkuria. Peräpotkuria ei tarvita. Käyttäjän näkökulmasta akselivetoisen veneen joystick-ohjaus toimii aivan samoin kuin perä- tai IPS-vetolaitteilla. Sauvan kääntäminen sivulle kuljettaa venettä sivusuunnassa ja sauvan pyörittäminen pyörittää venettä paikoillaan.

Sauvalla voidaan ohjata myös pelkkää keulapotkuria tai keula- ja peräpotkuria, mikäli veneeseen on asennettu erillinen peräpotkuri. Pelkkien keula- ja peräpotkurien ohjaus aktivoidaan ohjaussauvan painikkeesta ”thruster”, eivätkä keula- ja peräpotkuri tarvitse ollenkaan omia erillisiä käyttökytkimiä.

Käytössä Volvo Pentan akselivetoisten joystick tuntuu hyvin samalta kuin perävetolaitteilla. Paikoillaan pyörityksessä on kuitenkin enemmän voimaa, mutta vastavuoroisesti sivuttaisliike ei ole yhtä tehokas. Keulapotkuri pitää täydellä teholla voimakasta ääntä, mutta rauhallisilla ohjaussauvan liikkeillä äänitaso pysyy maltillisena.

OHJAUSTA KOSKEMATTA RATTIIN

Ohjaussauvan käytön suurin ajonopeus on usein rajoitettu noin seitsemän solmun tuntumaan. Lisäksi ohjaussauvaa on täytynyt pitää yhtäjaksoisesti käännettynä eteenpäin. Järjestelmän uusimmalla versiolla ohjaaminen ohjaussauvalla on mahdollista myös liukunopeuksissa. Volvo Penta käyttää ominaisuudesta nimitystä ”joystick driving”.

Joystick driving toimii aina yhdessä Volvo Pentan päivitetyn Glass Cockpitin ja sen autopilotin kanssa. Moottorien tehoa ja samalla veneen nopeutta säädetään tavanomaiseen tapaan kaukohallintalaitteella, mutta kulkusuuntaa hallitaan ohjaussauvalla.

Ohjaussauvan pyöräyttäminen hienosäätää autopilotin suuntaa asteen kerrallaan. Jyrkemmät kaarrokset tehdään ohjaussauvaa kallistamalla. Sauvan vapauttaminen palauttaa vetolaitteet tai peräsimet aina keskiasentoon ja uusi kulkusuunta päivittyy autopilottiin.

Veneen ohjaaminen ratin sijaan ohjaussauvalla vaatii hieman totuttelua, sillä vetolaitteiden ja peräsinten liikerata ohjaussauvalla on sama kuin ratissa. Ohjaussauvan liikkeet ovat kuitenkin selvästi lyhyempiä ja nopeampia, joten ensimmäiset ohjausliikkeet ovat helposti liian voimakkaita. Sopivat liikkeet oppii kuitenkin nopeasti. Sauvaohjaus vaikuttaisi soveltuvan erityisesti pitkään matka-ajoon hyvin.

 

X