Rödhamnin saariryhmä kylpee lämpimässä elokuun auringossa. Purjehdimme sisään tutusta salmesta ja laskemme purjeet vasta satamalahdella. Meillä on tapana yöpyä täällä, kun kierrämme Ahvenanmaata sen sijaan, että menisimme Maarianhaminaan. Rödhamn on myös perinteinen ja tunnettu yöpymispaikka Tukholman saariston ja Ahvenanmaan välillä.
Täällä on hyvä odottaa sopivaa purjehduskeliä ennen ylitystä, joten ruotsalaisia veneitä on nytkin useita. Samoin yksi saksalainen, tanskalainen sekä virolainen vene. Mukavan kansainvälinen fiilis! Rödhamn on myös ÅSS:n eli Åländska Segelsällskapetin retkisatama, joten moni heidänkin jäsenistään on tullut viettämään viikonloppua.
Satamaesittely on julkaistu Vene-lehdessä 4/2022
Rödhamnissa on tavallisesti paljon ruotsalaisia veneitä. Kesällä 2021 kuitenkin enemmän suomalaisia.
Täällä on suihkut!
Kun saamme veneen kiinni tuttuun ja tukevaan puulaituriin huomaamme heti, että laiturille on viime käyntimme jälkeen ilmestynyt vesiletkut. Se on todella yllättävää, sillä täällä on eletty tähän asti vain kaivoveden varassa. Kun kävelemme kahvilaan maksamaan satamamaksua ja juomaan perinteiset kakkukahvit huomaamme, että muutama muukin asia on muuttunut parissa kesässä. Kuivakäymälät on siirretty vähän ylemmäs kalliolle ja niiden kohdalle on ilmestynyt rakennus, jossa on suihkut ja tiskauspaikka. Todella iso yllätys!
Huoltorakennus on toista kesää käytössä. Katon aurinkopaneelit lämmittävät suihkuveden. Toiset isot paneelit kalliolla tuottavat sähköä.
Rödhamnin eteläpuolen väylällä kulkevat ruotsinlaivat. Taustalla näkyy Lilla Båtskärin vanha kaivostorni.
Kahvilassa työskentelevät nuoret ovat täällä ensimmäistä kesää, eivätkä oikein tiedä, milloin vesi on saareen saatu. Sitten paikalle saapuu saaren isäntä, joka tyytyväisenä kertoo meille toista kesää toiminnassa olevasta mahtavasta systeemistä.
”Vesi tulee saareen nykyisin kunnallistekniikan kautta. Suihkuvesi lämpiää tuolla huoltorakennuksen katolla olevien aurinkopaneelien avulla. Kauempana kalliolla olevat paneelit taas syöttävät energiaa akkuihin. Näin saamme virran huoltorakennuksen valoihin ja kahvilassa myös esimerkiksi jääkaappiin. Energiaa riittää yleensä hyvin. Jos on monta sadepäivää peräkkäin ja suihkua käyttää aamulla 60–80 venekuntaa, niin silloin lämmin vesi ei kyllä oikein riitä”, Christian Kull kertoo meille.
”Suihkujen ja tiskipaikan käytetty pesuvesi pumpataan noihin vihreisiin tankkeihin kalliolla. Niissä vesi puhdistetaan. Kahvilassa on oma vastaava puhdistusjärjestelmä. Koko tämä systeemi on tehty EU:n tuella”, Christian sanoo.
Christian ja hänen puolisonsa Anette Gustafsson ovat pyörittäneet Rödhamnin satamaa yli neljännesvuosisadan. Ekologisuus on ollut yksi heidän lähtökohdistaan alusta asti, ja ÅSS on ollut samalla linjalla. Iso satsaus mahtavaan aurinkoenergiasysteemiin on yksi osoitus tästä sitoutumisesta. Kesällä 2021 satama saikin kansainvälisen sinilipputunnuksen.
”Suurin osa veneilijöistä lajittelee jätteensä tosi hyvin. Tosin aina välillä joku keksii tehdä suursiivouksen ja jättää grillinsä tai fillarinsa tänne saareen. Meidän on kuljetettava ne mantereelle, sillä Pidä Saaristo Siistinä ei toimi täällä Ahvenanmaalla”, Christian toteaa.
”Hienoa on myös se, että sataman septitankki täyttyy joka vuosi nopeammin. Sen käyttö siis lisääntyy koko ajan. Myös uusi tiskipiste on ollut todella suosittu. Sitä on helppo käyttää, kun silläkin hansasta tulee lämmintä vettä”, Christian sanoo tyytyväisenä.
Isäntä Christian Kull kertoo Rödhamnin aurinkoenergiatekniikasta. Poliisiauto lasten lelulaatikosta on jostain ihmeen syystä jäänyt vieraiden suosioon.
Kahvilan makoisat herkut
Christian kertoo, että myös rantasaunaa on remontoitu. Myös rannan kahvilan asiakastiloja on laajennettu ja keittiö on muuttanut paikkaansa. Saaressa päivittäin itse tehdyt leivonnaiset ovat kuitenkin yhtä ihania kuin aina ennenkin.
Tarjolla on myös joitain ruoka-annoksia. Myytävänä on myös Anetten talvisin maalaamia meriaiheisia akvarelleja, joissa on usein Rödhamnin inspiroimia maisempia. Myös aamiaissämpylöiden perinne jatkuu. Tilattu määrä lämpimiä sämpylöitä tuodaan aamulla veneen keulakannelle paperipussissa, jonka päälle on piirretty päivän merisääennuste.
Olemme käyneet Rödhamnissa yli 20 vuoden ajan aina vähän eri aikaan kesästä ja hyvin erilaisissa sääolosuhteissa. Olemme nauttineet jokaisesta käynnistä. Täällä on oma tunnelmansa ulkosaariston luonnon, sydämellisen palvelun ja historian ansioista. Se tuntuu tarttuvan kaikkiin venekuntiin. Ainuttakaan häiriötilannetta emme muista.
Rödhamnissa kannattaa kiivetä kalliolle ihailemaan maisemia. Kannattaa myös käydä tutustumassa Suomen ainoaan alkuperäiseen radiomajakkaan, joka toimi vuosina 1937–1970. Museoksi muutetussa majakassa kerrotaan myös saarella vuodesta 1818 aina 1920-luvun lopulle asuneiden luotsien työstä ja heidän perheidensä elämästä meren ympäröimänä.
Kauas merelle näkyvä luotsirakennus on tehty vanhojen piirustusten mukaan alkuperäisen paikalle. Rödhamnissa tiedetään olleen jo 1700-luvun puolivälissä krouvi, joka palveli merimiehiä, jotka välillä odottelivat tuulia useammankin viikon. Rödhamnin satama jatkaa hienosti tätä työtä meidän huviveneilijöiden iloksi ja turvaksi.
Rödhamn
Lisätietoja Rödhamn
- 59°59,1’ P, 20°06,2’ I
- Merikartta: 753, 754, 756, satamanumero: 1205
- Puh. 018 136 10, 018 54 028, 045 7570 1771, rodhamn@segel.ax
- Vieraspaikat: 60 kpl, hinta: 31 €, syvyys: 2–3,5m (satamakirjat), kiinnitystapa: poiju, ankkuri. (Tiedot v. 2022)
Suojainen reitti Maarianhaminaan kulkee aivan sataman vierestä. Kuvassa paikallinen ”storbåt”.