Wileniuksen telakan suulit ovat seisseet Porvoon keskustan jokirannassa jo satakunta vuotta. Suojeltuina niitä ei ole tarkoitus hävittää vieläkään, mutta nyt kaupungissa kiistellään niiden tulevasta käytöstä.
Tähän saakka suulit ovat palvelleet alkuperäisessä tarkoituksessaan puuveneiden talvisäilytystiloina, mutta uuden vierassataman rakentamisen myötä ne eivät jatkossa välttämättä enää suojaa veneitä. Tuleva käyttö on tällä hetkellä hallinto-oikeuden pohdittavana, viime kädessä asian ratkaisee korkein hallinto-oikeus.
Kiista alkoi, kun kaupunki päätyi kilpailuttamaan uuden, telakan välittömään läheisyyteen Länsirannalle sijoittuvan vierassataman rakentamisen. Kilpailutuksen yksi lähtökohta oli, että kaupungin omistamat telakkarakennukset säilytetään.
Kilpailutukseen jätettiin kaksi ehdotusta. Toisen jätti Wileniuksen telakkayhdistys, toisen Telakka Porvoo Borgå. Telakkayhdistyksen ehdotuksessa suulit olisivat säilyneet nykyisessä käytössään veneiden talvisäilytyspaikkana ja niiden yhteyteen olisi rakennettu tilat veistämötoimintaan ja tapahtumille. Vierassatamaa ehdotus ei sisältänyt.
Telakka Porvoo Borgå puolestaan ehdotti vierassataman oheen ravintolaa. Suulit olisivat palvelleet jonkinlaisina tapahtumatiloina. Porvoon kaupunkikehityslautakunta valitsi ehdotuksista Telakka Porvoo Borgån ja hylkäsi telakkayhdistyksen ehdotuksen. Kilpailutuksen pääasiallinen kohde oli vierassatama, ja sitä ei yhdistyksen ehdotuksessa ollut.
Wileniuksen telakkayhdistys ei tyytynyt päätökseen, vaan teki siitä lautakunnalle oikaisuvaatimuksen. Sen lautakunta hylkäsi. Niinpä yhdistys valitti hallinto-oikeuteen muotoseikkoihin vedoten.
Yhdistys ja Telakka Porvoo Borgå ovat kevään ja alkukesän mittaan keskustelleet mahdollisesta yhteistyöstä, mutta heinäkuun alkupäiviin mennessä yhteisymmärrykseen ei oltu päästy. Yhdistyksen vuokrasopimus on päättynyt 30. kesäkuuta, joten yhdistys ilmoitti, ettei voi ottaa enää veneitä talvisäilytykseen.
Wileniuksen telakkayhdistys on kampanjoinut näkemyksensä puolesta myös sosiaalisessa mediassa vedoten porvoolaiseen puuvenekulttuuriin ja sen viimeiseen elävään toimintaan. Yhdistys onkin saanut runsaasti tukea porvoolaisveneilijöiltä.
Merellistä imagoaan vaaliva Porvoo on saanut muutenkin veneilijöiltä palautetta. Kaupunkikehityslautakunnan edellisellä veneilyä koskevalla päätöksellä lopetettiin Hamarin sataman veneiden talvisäilytys – Kansallisen kaupunkipuiston kävelyreitin ja rantaravintolan pysäköinnin tieltä.