Vanhoja tammia on vähän ja siihen syynä on merenkulku. Puulaivojen aikakaudella tammet perattiin tarkkaan myös Suomessa Ruotsin kruunun sotalaivojen hyväksi, eikä useampisatavuotisia puuvanhuksia juuri ole.
Eikä niitä ole puuveneistään tunnetussaa Ruissalossakaan. Syy täällä on kuitenkin laidunnus, joka alkoi jo 1700-luvun puolivälissä: jokainen jalopuun taimi päätyi karjan suuhun. Vasta kun 1906 Ruissalon hakamaat rauhoitettiin karjankasvatukselta, alkoivat myös tammet kukoistaa.
Ruissalon metsät ovat vanhaa laidunnusmaata. Lanta on väkevää ainetta ja saaristossa vanhojen peltojen ja hakamaiden paikat voi päätellä rehevästä rannan kaislikosta, jonne karjan jöötien ravinteet ovat valuneet.
Nyt Ruissalon lehtomaisissa rehevissä metsissä Marjaniemen pöpelikön keskellä risteilevät polut ovat vihreydessään vailla vertaa. Ne ovat nykyisin myös monelle veneilijälle tuttuja jaloittelumaastoja, sillä Åbo Båtvarfin vanhoissa tiloissa saneerattuna kukoistava Ruissalon telakka on hyvien palveluidensa ansiosta noussut suureen suosioon retkiveneilijöiden keskuudessa.
Ja puuveneilijöille se on suorastaan pyhiinvaelluskohde.
Ruissalon telakan laiturissa kelluu vuokrakäytössä oleva Airawata. Sen tilasi Åbo Båtvarfilta tukholmalainen laivanvarustaja Fredric Möller.
Salonkivene Airawata – Kulttuuria kerroksittain
Åbo Båtvarf toimi vuoteen 1954 asti. Ruissalossa rakennettiin kaikkiaan yli 5 000 venettä, aina soutu- ja pelastusveneistä viranomaiskäyttöön suunniteltuihin poliisiveneisiin sekä armeijalle tehtyihin tykki- ja torpedoveneisiin. Sieltä valmistui myös useita sarjoja kotimaiseen hai-veneluokkaan. Nykyisin Åbo Båtvarf tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti luksusveneistään, joita telakalta tehtiin kuninkaallisille, teollisuuspatruunoille ja kulttuurielämän silmäätekeville.
Åbo Båtvarf perustettiin vuonna 1889 ja se oli parhaimmillaan Pohjoismaiden suurin veneveistämö.
Tänä päivänä Ruissalon telakan keskeinen anti löytyy sen useista ravintoloista, jotka levittäytyvät laitureille; satamaan kannattaa Airistolta ajaa sisään siten, että ennen laidunnusta ehtii lenkille metsään.
Marjaniemen merkitty polku sukeltaa luonnonsuojelualueelle toiselta puolen Ruissalon puistotietä. Maasto on rehevää, mikä kerää puihin erityisesti keväisin runsaasti lintuja. Sirkuttajista yksi voi olla sirittäjä, joka on lajina juuri tällaisten metsien siivekäs, onhan Ruissalossa myös pyökkejä. Sirittäjiä pesii Ruissalossa aina kolmeenkymmeneen pariin asti.
Saniainen on esihistoriallinen jäänne. Erilaisia saniaislajeja esiintyy Suomessa noin 40. Ne viihtyvät Marjaniemen kaltaisissa rehevissä lehdoissa.
Eläimiä Ruissalossa riittää, jos pääsee olemaan paikalla hiljakseen; riistamaana Ruissalo on satoja vuosia vanha ja sen virkistyskäytön muistellaan alkaneen jo 1500-luvulla Juhana Herttuan asuessa Turun linnassa. Nyt metsässä laiduntaa lehmää ja ihmistä ankarampi peto, valkohäntäpeura.
Ruissalossa on kaksi luonnonsuojelualuetta, joiden yhteispinta-ala on 85 hehtaaria. Koko alue kuuluu myös valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan. Polkuja alueella kulkee yhteensä parinkymmenen kilometrin verran, mutta veneilijälle riittää kyllä niistä pari. Sillä grilli on telakalla jo mansikkana.
