Tilaa
Uutiset

Moody 48 DS – Keskikoon kansisalonki

18.12.2023

Kirjoittajapasi nuutinen

Deck Saloon -pursien kantaemo on alunperin brittiläinen, nyt jo pitkään Hanse-yhtymään kuulunut Moody. Venetyyppiin kuuluu muhkeus, joten uusin 48-jalkainen sijoittuu kolmesta mallista keskimmäiseksi.

Moody 48 DS on laivamainen muutenkin kuin kooltaan. Varalaidat ovat korkeat ja väljästi seisomakorkuinen salonki turkin tasossa nostaa kansirakenteen massiiviseksi. Partaat nousevat sivukansien yläpuolelle ja koko venettä kiertävät kiinteät kaiteet, joiden suojissa liikkuminen on turvallista.

Yhden peräsimen veneessä on kaksi pedestaalia ratteineen perässä. Köydet tulevat niiden eteen matkustamon laidoille, mutta sähkövinssejä käytetään pedestaaleista. Avotilan päälle vedetään kangasbimini katteesta jatkuvien kovien siipien varaan, jolloin sen alle jäävät sohvaryhmät ja kaksi ulkopöytää.

Pentteri on lasiovilla erottuvan salongin sisäpuolella, kuten myös kolmas ohjaamo. Niiden keulanpuolelle sijoittuu valinnasta riippuen yksi tai kaksi sohvaryhmää, joista avautuu maisema joka suuntaan suurien ikkunoiden läpi.

Majoitustiloihin laskeudutaan portaikosta ja niihin kuuluvat omistajan sviitti keulassa sekä yksi tai kaksi vieraskajuutta salongin alla. Kaikissa on omat, erilliset toiletit ja suihkutilat.

Lisätiedot Moody Yachts

Moody DS 48

Lue myös nämä

X