Kolahdukset voi jakaa kahteen ryhmään: pohjakosketuksiin ja karilleajoihin. Pohjakosketus on näistä lievempi ja tapahtuu tyypillisesti rantauduttaessa luonnonsatamaan. Valtaosa veneistä on rakennettu niin, ettei runko ole pienestä kosketuksesta moksiskaan ja matka jatkuu omin voimin.
Varsinainen karilleajo onkin sitten isompi juttu. Tuttukin reitti saattaa yllättää, eikä harvinaista ole kuulla karille ajaneen veneilijän sanovan, että ”aina olen tästä ajanut, eikä koskaan aikaisemmin ole kolahtanut”.
Karilleajo johtuu useimmiten navigointivirheestä, veden korkeuden vaihtelusta tai huomion kiinnittymisestä muuhun kuin navigointiin. Kännykän selaaminen tai muiden veneessä olevien kanssa seurusteleminen ovat huono yhdistelmä navigointiin. Jokaista karilleajoa yhdistää kuitenkin yksi asia: oman veneen paikka ei ole täysin tiedossa.
Toisinaan karilleajosta syytetään teknistä vikaa tai merikartan virhettä. Tosiasiassa ne ovat marginaalisia syitä.
Ensimmäinen kolahdus
Karilleajo pysäyttää varmasti. Veneen pohjasta kuuluvat kolahdukset saavat pulssin hakkaamaan ja hengityksen kiihtymään. Rauhallisuus on kuitenkin valttia.
Jos vauhti on ollut kova, vene voi myös pysähtyä nopeasti. Hitaassa vauhdissa pysähdys on pehmeämpi, samoin jos pohja on pehmeää mutaa tai hiekkaa.
Ensimmäinen toimenpide on estää lisävahingot. Moottoriveneessä laitetaan vaihde vapaalle ja moottori sammutetaan, purjeveneessä lasketaan purjeet. Näin hankala tilanne ei pääse entisestään pahenemaan.
Moottorin sammuttaminen ja purjeiden lasku kannattaa, vaikkei vene pysähtyisikään kariin. Näin saadaan lisäaikaa tilanteen selvittämiseen. Ankkurointi on myös hyvä vaihtoehto. Tällöin ei ole pelkoa ajautumisesta pois tutulta reitiltä tai uudestaan karille.
Toinen kolahdus
Heti lisävahinkojen estämisen jälkeen tarkistetaan veneessä olevien kunto. Äkkipysähdyksessä loukkaantumisriski on suuri, sillä ihmiset saattavat sinkoutua eteenpäin ja osua edessä oleviin esineisiin, esimerkiksi ohjauspulpettiin tai pedestaaliin. Tämä voi aiheuttaa ulkoisia tai sisäisiä verenvuotoja. Isot, näkyvät verenvuodot on saatava tyrehdytettyä keinolla minä hyvänsä.
Pienemmissä veneissä veteen putoaminen on yksi vaarallisimmista tekijöistä. Päällä olevat pelastusliivit helpottavat tilannetta.
Onneksi valtaosassa karilleajoja selvitään ilman vakavia loukkaantumisia. Tyypillisimmät loukkaantumisia ovat pintanaarmut, pienet ruhjeet tai verenvuodot.
Näkyvien vammojen sijaan karilleajo on useammin henkisesti vakava paikka. Tästä syystä osa ihmisistä saattaa käyttäytyä toisin kuin normaalisti. Rauhoittelu ja tilanteen haltuun ottaminen on tärkeää. Toisten sättiminen tai syyttely ei edesauta tilannetta.
Kolmas kolahdus
Jos sijainti on epäselvä, se kannattaa selvittää heti. Ilman tarkkaa sijaintia avun hälyttäminen hankaloituu ja se tulee hitaasti.
Lisäapua kannattaa hälyttää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mikäli tilanne ei lopulta osoittaudukaan vakavaksi, pyynnön voi aina peruuttaa. Meripelastuksen hälytysnumero 0294 1000 toimii merellä, 112 sisävesillä. Kerro tarkka sijaintisi ja mitä on tapahtunut, se helpottaa oikean avun saamista. Hätäilmoituksen yhteydessä saa tarvittaessa myös ohjeita, joiden mukaan on helpompi toimia.
Vaikka tilanne olisi kuinka vakava, veteen ei kannata mennä ennen kuin muuta vaihtoehtoa ei ole jäljellä. Vene on aina helpompi löytää kuin yksittäiset ihmiset. Lisäksi vesi on lämpimilläänkin niin kylmää, ettei avun odottaminen vedessä kannata. Pelastusliivit ja veneen muut turvavälineet kannattaa kerätä lähelle, mikäli tilanne kuitenkin pahenisi.
Neljäs kolahdus
Tilanteen rauhoituttua alkaa vaurioiden selvittäminen. Herkimmät paikat moottoriveneessä ovat potkurin lähistöllä ja purjeveneessä kölin, peräsimen ja potkurin luona. Vaurioiden selvittämiseen ei riitä pilssin pikainen katsominen, vaan vauriot kannattaa tarkistaa kaikkien turkkilevyjen ja erilaisten runkoa peittävien rakennelmien takaa. Erityistä huomiota on hyvä kiinnittää akselin ja läpivientien tiiviyteen. Taskulamppu on tehokas apuväline, sillä tarkistettavat paikat sijaitsevat usein hämärässä. Mikäli epäilee, että veneen sisälle tulee jostain vettä, vuotokohdan löytäminen voi edellyttää veneen kiinteiden rakennelmien purkamista. Jos vuotoa ei ole, tilanne vaikuttaa hyvältä. Tarkkailua kannattaa silti jatkaa säännöllisesti, koska vuoto voi alkaa myöhemmin veneen liikkuessa karin päällä.
Karilleajossa tullut vuoto on aina tukittava. Tyylipisteitä ei jaeta, tärkeintä on saada veden tulo loppumaan. Apuna voi käyttää puutappeja, pyyhkeitä, pehmusteita tai jopa pressuja. Tukkimisen jälkeen pilssipumppu on hyvä apuväline, joskin sen teho on rajallinen. Siksi ämpärit ja kattilat ovat hyvä apu.
Jos vuotoja ei ole ja moottori tuntuu toimivan normaalisti, voi karilta yrittää omin voimin pois. Paras suunta on se, josta karille ajettiin. Ennen yritystä selvitetään, missä mahdolliset kivet veneen ympärillä ovat.
Irrottautumista voi helpottaa myös airojen avulla työntämällä ja painoa siirtämällä.
Irrottautumisen jälkeen veneen vahingot kannattaa tarkastaa vielä kertaalleen. Jos veneen saa omin voimin irti ja matka jatkuu, pilssi ja moottori on syytä tarkastaa korostetun useasti. Näin voi olla varma, ettei veneeseen ole tullut vaurioita.
Viides kolahdus
Karilleajon jälkeinen tilanne on aina epäselvä. Mieleen tulee kysymyksiä, joista ehkä yleisin on: Miten karilleajo oli mahdollinen, vaikka vettä piti olla riittävästi?
Tarkan sijainnin selvittäminen tuo usein vastauksen tuohon.
Karilleajon jälkeen kannattaa pohtia laajemminkin, mitä tapahtui, millaista oli oma toiminta, ja jutella muiden kanssa siitä, olivatko tehdyt toimenpiteet omiaan rauhoittamaan tilannetta ja luomaan turvallisuutta. Kippari on kuitenkin aina viime kädessä se, jolta toimenpiteitä odotetaan.
Juttu on julkaistu aikaisemmin Vene-lehdessä 6/2013.
Juttuun päivitetty Meripelastuskeskuksen hätänumero.
