Jutut

Kuutoset eli 6mR-klassikkoveneet kisaavat maailmanmestaruudesta Hangossa

Hangossa 2.−9. elokuuta käytävän kisan pääsponsorina toimii 200-juhlavuottaan viettävä Sinebrychoff

11.06.2019

KirjoittajaJukka Hiiro

6mR-luokan veneet eli niin sanotut kuutoset mittelevät MM-kisoissa Hangossa. Kisan saaminen Suomeen oli järjestäjien mukaan luontevaa.

”Kuutosilla on jo yli satavuotinen historia Suomessa. Venemalli on ollut erittäin keskeisessä roolissa kilpapurjehdusharrastuksen kehittymisestä asti”, Ossi Paija 6mR-liitosta painottaa tiedotteessa.

Suomessa kuutoset ovat olleet kansainvälisesti mitattuna hyvin aktiivisia ja maassamme on tälläkin hetkellä maailman isoin klassisten kuutosten laivasto − lähes 40 venettä.

Osallistujia saapuu myös maailmalta. Ilmoittautuneita venekuntia on jo noin 50 ja purjehtijoita kaikkiaan noin 250.

Hallitseva MM- ja EM-tittelien haltija, Espanjan emerituskuningas Juan Carlos saapuu hänkin Hankoon puolustamaan mestaruuttaan. Juan Carloksen taktikkona on tavallisesti nähty Ross McDonald, joka on myös voittanut hopea- ja pronssimitalit olympialaisten star-luokassa.

Historiallista kisoissa on sekin, että Sparkman & Stephensin suunnittelema legendaarinen Goose-vene saapuu Suomeen Yhdysvalloista. Venettä ei ole näillä vesillä nähty sitten 1950-luvun, ja sen odotetaan antavan olympiamitalisti Eric Jespersenin kipparoimana erittäin kovan vastuksen. Suomesta mukana on muun muassa kaksinkertainen 6mR-maailmanmestari Henrik Tenström kokeneine miehistöineen Sara af Hangö -veneellä.

MM-kisojen esikisa on vuodesta 1888 lähtien purjehdittu Nicolas Sinebrychoff Challenge, jonka voittopokaali on maailman toiseksi vanhin yhä kierrossa oleva urheilupokaali heti America’s Cup -pokaalin jälkeen.

”Purjehdus on osa tänä vuonna 200 vuotta täyttävän Sinebrychoffin perintöä, siksi päätimme sponsoroida myös MM-kisaa.  Yhteiseksi teemaksi valitsimme 6mR-liiton kanssa Sailing for a Better Tomorrow, jonka alle mahtuu niin ilmaston kuin Itämeren suojelu. Olen iloinen, että saimme myös BSAG:n eli Baltic Sea Action Groupin kisojen yhteistyökumppaniksi”, viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Marja-Liisa Weckström Sinebrychoffilta kertoo.

Muita yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Finnlines ja Åbo Båtvarv.

Kisat tulevat elävöittämään Hangon kesää. Kisojen ajaksi järjestetään katsojaveneitä, joiden kyydissä pääsee katsomaan kilpailuja merelle. Omalla veneellä voi tulla myös katsomaan, mutta tällöin tulee noudattaa kisajärjestäjien ohjeita ja jättää kilpailijoiden rata-alue vapaaksi.

X