Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Käytetyn veneen omistajaksi – Poimimme muutamia mielenkiintoisia ehdokkaita kolmessa eri hintaluokassa

Veneilyä on totuttu pitämään kalliina vapaa-ajanviettona tai lomailuna. Ei se välttämättä ole. Vesille pääsee edullisestikin, omallakin veneellä.

06.04.2022

Kirjoittajaari inkinen

Kuvaajaveneen arkisto, eero pöyhönen

Veneilyn suunta on parin viime vuoden aikana muuttunut voimakkaasti. Kun edelliset vuosikymmenet valiteltiin, miten veneily ukkoutuu ja akkautuu, nyt veneilyssä on nähty aivan toisenlainen trendi: tapana viettää vapaa-aikaa se on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja yhä nuorempia sukupolvia.

Samalla tapa veneillä on muuttunut. Kun vanhempi polvi edelleen ylläpitää matkaveneilyn ihanteita viikkokausia kestävine matkoineen, nuoremmat keskittyvät enemmän päiväveneilyyn ja viikonlopun viettoon.

Selkeä merkki ennen kaikkea nuoremman sukupolven kiinnostuksesta veneilyyn ovat Skipperin kaltaiset veneiden vuokrayritykset, sekä uudenlaiset tavat varmistaa kesän veneretket. Erilaisilla vuokrasopimuksilla käytettävissä olevien veneiden määrä lasketaan jo sadoissa.

Veneilyä kohtaan herännyttä kiinnostusta todistaa myös uusien veneiden poikkeuksellisen vahvana jatkunut myynti. Jo kolmas kevät myydään suosituimpien mallien kohdalla ”ei oota”, ja etenkin suurempien veneiden ostohaaveet siirtyvät jälleen ensi vuoteen.

Jokaista myytyä uutta venettä kohden Suomessa myydään kuitenkin 3–4 käytettyä venettä. Ja vaikka aika moni ”tietäjä” veikkasi jo tälle keväälle käytettyjen tarjonnan voimakasta kasvua, syystä tai toisesta sitä ei ole nähty. Myös käytettyjen kysyntä on jatkunut, ehkei kiivaana, mutta takavuosia vilkkaampana.

Suomen suurimmalla veneiden myyntisivustolla Nettiveneessä on myynnissä noin 7 400 käytettyä venettä. Halvimmat maksavat satasia, kallein 15 miljoonaa. Sen ja muiden miljoonaveneiden kohdalla puhutaan lähes poikkeuksetta kansainvälisessä välityksessä olevista veneistä. Tuhansien veneiden joukkoon mahtuu kuitenkin kotimaisiakin arvoveneitä.

Nettiveneessä myydään myös runsaasti uusia veneitä, ja tällöin myyjinä ovat veneliikkeet.

Tutustuimme myynnissä olevaan käytettyjen moottoriveneiden tarjontaan ja poimimme sieltä muutamia mielenkiintoisia ehdokkaita kolmessa eri hintaluokassa. Valitsemamme veneet ovat pikemminkin esimerkkejä tarjonnasta kuin ostosuosituksia. Hintaluokat ovat alle 10 000, 25 000 ja 50 000 euroa.

Lue lisää Vene-lehdestä 4/2022.

Albatross 29. Kuva Eero Pöyhönen

Albatross 29 on Veneveistämö Syrjäsuon Flying Albatrossia edeltänyt malli. Vene on puhtaasti uppoumarunkoinen, eli matkanopeus on 7–8 solmua.

 

Lue myös nämä

X