Näyttelyt

Heinäkuussa järjestettävien messujen suosio yllätti järjestäjän – jo 50 puuvenettä ilmoittautunut

Ensi heinäkuussa Kotkassa järjestettäville Puuvenemessuille on ilmoittautunut jo 50 venettä. Niihin voi tutustua verkossa, ja lisääkin otetaan vielä toinen mokoma.

11.12.2018

TekstiJukka Hiiro

Kotkassa järjestetään Puuvenemessut ensi kesänä vuosikausien tauon jälkeen. Koska messuja ei ole ollut pitkään aikaan, osasi järjestäjätkin odottaa, että kiinnostuneita varmasti on. Silti suosio yllätti.

24.–27. heinäkuuta järjestettäville messuille ja niiden uivaan näyttelyyn on ilmoittautunut jo 50 puuvenettä ympäri maan.

”Osasimme odottaa, että kun edellisistä puuvenemessuista on aikaa jo 14 vuotta, kiinnostus tapahtumaa kohtaan tulee olemaan suurta. Kuitenkin se, että jo nyt, kun tapahtumaan on aikaa vielä reilu seitsemän kuukautta, ilmoittautuneita veneitä on jo puolensataa, on kieltämättä yllättävää ja tietenkin hienoa”, Puuvenemessujen tuottaja, Kotkan viestintä- ja tapahtumakoordinaattori Kari Makkonen toteaa tiedotteen mukaan.

Kotkan meripäivien kanssa samaan aikaan järjestettäville Puuvenemessuille tavoitellaan mukaan jopa 100 puuvenettä, joten kiinnostuneet voivat yhä ilmoittautua. Ilmoittautuminen tapahtuu messujen verkkosivuilla www.puuvenemessut.fi ja päättyy 1. maaliskuuta 2019.

Mukaan toivotaan kaikenmallisia ja ikäisiä puuveneitä, mutta esiteltävien veneiden tulee täyttää tietyt kriteerit. Esimerkiksi rungon on oltava joko puinen, puukomposiittinen, vanerinen tai ristiinlaminoitu. Epävarmoissa tilanteissa veneensä soveltuvuuden voi tarkistaa messujen tuottaja Jani Vahdolta sähköpostilla osoitteesta jani.vahto@puuvenemessut.fi.

Mukaan hyväksytyiltä veneiltä edellytetään myös sitä, että ne ovat omistajineen paikalla koko messujen ajan eli keskiviikkoaamusta aina sunnuntaihin saakka.

Messuja tuottava Kari Makkonen on innoissaan myös siitä, että tähän mennessä ilmoittautuneiden veneiden taso on todella kova.

”Joukossa on lukuisia tosi hienoja, taitavasti rakennettuja ja hyvin pidettyjä puuveneitä. Mukavaa on myös se, että veneet eivät ole kaikki pelkästään Kotkan-Haminan seudulta vaan niitä on tulossa runsaasti eri puolelta Suomea.”

Jo mukaan ilmoittautuneiden veneiden tietoja ja kuvia voi katsella verkossa osoitteessa www.puuvenemessut.fi/veneet.

Puuveneiden tuominen mukaan ja esitteleminen Kotkan Puuvenemessuilla sekä sen uivassa venenäyttelyssä on niiden omistajille maksutonta.

Veneiden omistajille tullaan myös järjestämään asianmukaiset palvelut, kuten sauna- ja suihkupalvelut, sekä mahdollisuus edulliseen aamiaiseen Puuvenekeskuksen lounaskahvilassa.

X