Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Testit

Finnmaster P6 – Yhteysvene vanhaan malliin

Finnmaster on viime aikoina laajentanut mallistoaan reippaasti. Mutta nyt yhtiö on uuden sijaan katsonut taaksepäin ja palauttanut valikoimaansa perinteisen keskikoppiveneen.

13.01.2019

KirjoittajaAri Inkinen

KuvaajaArto Wiikari/Otavamedia

Bella-Veneet sen aloitti, Freja Marine ei koskaan lopettanutkaan. Nyt joukkoon on liittynyt myös Finnmaster Boats.

Kysymys on tietysti keskikoppiveneistä, tuosta 80–90-luvun ilmiöstä, jonka päihittivät suosiossa ainoastaan avoveneet. Ne ovat tulleet takaisin.

Kotimaisista valmistajista ainoastaan TG-veneitä valmistava Freja Marine on ollut kautta vuosien ehdottoman uskollinen mallille. Onhan Suomessa toki tehty Pilot-luonnehdinnalla varustettuja kajuutallisia yhteysveneitä, mutta eivät ne oikein istu keskikoppiveneiden joukkoon. Ne ovat jotenkin turhan fiinejä saariston mökkiläisten perustyöjuhdaksi.

Kokkolassa toimiva Finnmaster Boats on pitkään valmistanut P-sarjan kajuutallisia veneitä, joita markkinoidaan monikäyttöisinä. Ne soveltuvatkin kalastuksen ja retkeilyn ohella miksei myös yhteysveneiksi.

Nyt Finnmaster on kuitenkin esitellyt myös aidon keskikoppiveneen, joka tilojensa puolesta on puhtaasti yhteysvene: suojaava kajuutta huonon kelin varalle, keulan suurehko avotila lastia varten ja perässä avoin kansi. Vene esiteltiin C-mallina, siksi tämän artikkelin kuvissakin näkyy C-kirjain. Sittemmin valmistaja on ilmoittanut, että vene liitetään P-sarjaan ja jatkossa tyyppimerkintä on P6. Vene itsessään ei ole juuri muuttunut.

Finnmasterin sisätila on yllättävänkin avara ja suuret ikkunat tekevät siitä valoisan. Kuljettajan istuimelta on hyvä näkyvyys. Katkaisimet ja kaukohallinta ovat sopivasti käden ulottuvilla.

Tilaajat voivat lukea esittelyn kokonaisuudessaan Veneen digilehdestä 1/2019.

X