Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Boot 2011: Düsseldorfin miljoonamessut

07.02.2011

KirjoittajaAri Inkinen

Boot 2011

Keskisen Saksan Düsseldorfissa vuosittain järjestettävä boot-näyttely kehuu olevansa maailman suurin vesiurheilutapahtuma. Näin varmaan onkin, sillä veneiden ja veneilyn ohella esillä on hillitön määrä surffausta, sukellusta ja venematkailua. 16 suurta hallia on täytetty kaikella, mikä liittyy vesillä liikkumiseen.

Parin vuoden jälkeen surffarit palasivat näyttelyyn, mikä tekikin annista monipuolisempaa. Sen sijaan venepuolella monipuolisuus ei ollut viikon avainsana, sillä Saksan venealaa edelleen kuristava lama oli saanut lukemattomat valmistajat jättäytymään pois näyttelystä. Etenkin legendaarisessa superjahtihallissa (6) kato näkyi vahvasti. Jo pelkästään Ferrettin osaston kutistuminen tyhjensi neljäsosan jättihallista.

Tämänvuotinen näyttely oli kolmas, kun venealan keskusliitto Finnboat ei organisoinut suomalaisvalmistajien yhteistä esiintymistä. Paikalla oli kuitenkin kymmenen venevalmistajaa ja viisi muuta suomalaisyritystä, vaikka Saksan markkinoilla messueurojen takaisin saaminen on työlästä.

Näyttelyn parasta antia olivat uudet purret, joita etenkin saksalainen Hanse ja ranskalaiset Jeanneau ja Beneteau esittelivät kilvan. Suuret purret puuttuivat ja niinpä näyttävin olikin Hallberg-Rassyn viime hetkillä valmistunut 64-jalkainen uusi lippulaiva.

Moottoriveneiden kohdalla mielenkiintoisimmat uutuudet olivat erilaiset, alle kymmenmetriset kantti kertaa kantti -veneet. Kulmikkuudesta on tullut moottoriveneilyn johtava trendi ja pyöreälinjaiset veneet alkavat väistämättä näyttää vanhanaikaisilta.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö, joskin vielä nupullaan, on veneiden yksilöllistäminen. Erilaiset persoonalliset lisävarusteet, mutta ennen kaikkea veneiden maalaaminen ja teippaaminen, ovat levinneet takavuosien jenkkiveneistä myös tavanomaisempiin veneisiin. Ääriesimerkki tästä oli ruotsalainen Catch 7,5 -vene, jonka kylkien maalaukset olivat maksaneet saman verran kuin itse vene.

Helsingin Vene 11 Båt -näyttely avautuu 11. helmikuuta. Silloin nähtävillä on ykköshallin täydeltä purjeveneitä suomalaiseen makuun, kuutos- ja kolmoshalleissa voi perehtyä täkäläisiin moottorivenetrendeihin.

Teksti: Ari Inkinen
Kuvat: Pasi Nuutinen

Katso purret 

Katso muut kuvat

X