Uutiset

World Cup, Weymouth: Lehtisen venekunta aloitti upeasti

04.06.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Suomen Purjehdus ja Veneily

Match race -tiimi Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff oli voitokas Weymouthin vähätuulisessa säässä.

Kolmikko voitti maailmancupin avauspäivänä kaikki neljä lähtöään.

– Tiukkoja kisoja oli, mutta hyvin meni. Hieno avaus viikolle. Huomenna ohjelmassa on viisi lähtöä, Silja Kanerva kommentoi.

– Olosuhteet olympiavesillä olivat haastavat. Huomenna alkaa uusi kisa, kun tuuli kovenee, Silja Lehtinen jatkoi.

Kuvassa vasemmalta valmentaja Evan Walker, Silja Kanerva, Mikaela Wulff ja Silja Lehtinen.

470

470-luokan Joonas ja Niklas Lindgren nappasivat kaksi viitossijaa ja ovat kokonaistuloksissa 8:s. Ensimmäisen ja toisen lähdön välissä he joutuivat rantaan tunneiksi odottelemaan tuulta.

– Ensimmäinen lähtö oli sellainen, että sen olisi olosuhteiden puolesta voinut jättää ajamatta. Tuuli oli äärimmäisen kevyt ja kääntyilevä. Sinänsä hienoa, että meillä kävi siinä arpapelissä tuuri, Joonas Lindgren sanoi.

Laser

Sari Multala aloitti regatan sijalla kuusi ja toisessa lähdössä hän oli viides. Tuula Tenkanen kiiti ensimmäisessään mainiosti lähtövoittoon ja sijoittui kärkiryhmän tuntumaan myös toisessa.

– Tämä oli hyvä päivä Sarille, sillä hän pystyi kahteen tasaiseen suoritukseen hankalissa oloissa. Tästä on hyvä jatkaa huomisen kovatuulisiin lähtöihin, Multalan valmentaja Fredrik Lassenius kommentoi.

RS:X

Tuuli Petäjä kisasi 14:nneksi ja 6:nneksi.

– Ensimmäisen lähdön ensimmäinen vastatuuliosuus meni heikommin, mutta muuten olen päivään tosi tyytyväinen. Huomasin kehittyneeni kevyessä kelissä reippaasti, sillä pystyin taistelemaan kärjessä vauhtini puolesta hyvin, kokonaistilanteessa kymmenentenä oleva Petäjä sanoi.

49er

Lauri Lehtinen ja Kalle Bask olivat hyvässä vauhdissa ja purjehtivat 7:nneksi, 12:nneksi ja 4:nneksi.

Finn

Tapio Nirkko oli päivän ainoassa lähdössä 33:s.

2.4mR

Niko Salomaa on 2.4mR-luokassa kymmenentenä (16. ja 7,).

Seuraa kisaa suorana verkossa

Lisätietoja

Lähde ja kuva: Suomen Purjehdus ja Veneily

X