Sadetutkan avulla voi tarkastella liki reaaliajassa, mihin sadealueet liikkuvat ja milloin sade loppuu. Loppukesällä sade- ja ukkoskuurojen todennäköisyys kasvaa meri- ja rannikkoalueilla, kun taas sisämaassa salamointi vähenee elokuussa.
Perehdytään sadetutkan toimintaan. Sadetutka paljastaa sateen sijainnin, etenemissuunnan, voimakkuuden, olomuodon ja salamaniskut. Sadetutkissa käytetään erilaista väritystä kuvastamaan sateen intensiteettiä. Tyypillisesti tutka kertoo sateen voimakkuuden asteikolla millimetrejä tunnissa (mm/h), mutta poikkeaviakin tapoja voi olla.
Sadetutkan toiminta perustuu Dopplerin ilmiöön ja mikroaaltojen heijastumiseen. Doppler-ilmiö on aaltoliikkeen taajuudessa, vaiheessa tai aallonpituudessa tapahtuvaa muutosta, joka johtuu aaltojen lähteen ja havaitsijan liikkeestä toisiinsa nähden.
Nykyaikaiset sadetutkat lähettävät ympäristöönsä mikroaaltoja, jotka heijastuvat takaisin sadepisaroista, lumihiutaleista ja jäärakeista. Heijastumisen voimakkuudesta voidaan päätellä sateen intensiteetti, heijastumisen matka-ajasta sadealueen etäisyys ja pulssin vaihesiirtymästä sadealueen liikkumisnopeus.
Sadetutkalla on kuitenkin rajoitteensa: kaikki sade ei näy. Joskus veneilijät ovat kohdanneet tihkusateita, jäätäviä sateita tai lumisateita, mutta tutkassa sateet eivät ole näkyneet.
Osa pisaroista, kuten tihkusadepisarat, ovat kerta kaikkiaan niin pieniä, etteivät ne heijasta säätutkan lähettämää mikroaaltopulssia. Tihkusadepisaran halkaisija on vain 0,1 mm. Myös matalasta sumupilvestä putoava heikko sade voi jäädä tutkakattavuuden ulkopuolelle. Tällöin sade tulee tutkasta katsoen hyvin matalassa kulmassa, eikä tutka tunnista sitä.
Heijastuminen voi jäädä tapahtumatta myös silloin, kun vettä sataa, mutta pisaroita on erittäin harvassa.
Suomessa on yhteensä 11 aktiivista säätutkaa, jotka tarjoavat hyvän peittävyyden lähes koko maahan. Kotimaista tutkaverkostoa täydentävät Ruotsin ja Norjan sadetutkat.
Tutkapulssien kantama on lumisateessa noin 120 kilometriä, mutta kesäisessä vesisateessa se on jopa yli 200 kilometriä. Mikroaaltopulssi heijastuu vesipisarasta voimakkaammin kuin lumihiutaleesta.
Joskus sadetutkassa voi ilmetä häiriötä. Silloin tutkassa näkyy sadetta, vaikka todellisuudessa ei sataisikaan. Kyse voi olla esimerkiksi ilmavoimien harjoittamasta ”silputuksesta” eli tutkahäirinnästä.
Silppu on metallipitoista ainesta, jota puolustusvoimat levittävät ilmaan ilmapuolustusharjoitusten aikana.
Silputus näyttää tutkakuvassa epämääräiseltä sateelta, vaikka todellisuudessa alueella ei sadakaan, sillä silputtamista tuskin tehtäisiin sadesään aikana. Ilmavoimat tiedottaa silputustapahtumista verkkosivuillaan, joten jos epäilee tutkalla näkyvää sadetta, kannattaa tarkistaa, voisiko kyse olla silputuksesta.
Myös hyönteis- ja lintuparvet voivat aiheuttaa tutkaan häiriötä. Erityisesti keväisin ja syksyisin tutkalla voidaan nähdä epämääräistä kaikua, kun linnut lähtevät liikkeelle sankoin joukoin. Kesällä puolestaan hyönteisparvet voivat sekoittaa tutkan.
Reaaliaikainen sadetutka auttaa varautumaan sateisiin ja ukonilmoihin vesillä. Loppukesällä merivesi on lämpöisimmillään ja kuurosateiden painopiste siirtyy vähitellen sisämaasta merialueille.
Kolme muistisääntöä
- Sää- eli sadetutkan toiminta perustuu mikroaaltojen heijastumiseen pisaroista tai lumihiutaleista.
- Linnut ja hyönteiset voivat aiheuttaa häiriötä, virheellistä sadekaikua, tutkaan.
- Tutka ei erota hyvin pienipisaraista sadetta.
Sateen voimakkuus
- Sade on heikkoa, kun sataa alle 2,5 mm tunnissa
- Sade on kohtalaista, kun sataa 2,5–7 mm tunnissa
- Sade on rankkaa, kun sataa yli 7 mm tunnissa
Ota seuraavat linkit talteen:
- Forecan sadetutka
- Ilmatieteen laitoksen sadetutka
- Etelä-Suomen ja Suomenlahden sadetutka
- Kansainvälisiä sadetutkia
- Reaaliaikainen salamointi maapallolla
