Elan GT5 avasi veistämön uuden malli-
sarjan, kun se esiteltiin ensimmäistä kertaa yleisölle Pariisin venenäyttelyssä. Slovenialaisveistämö siirsi pari vuotta sitten matkapurret eri brändin alle nimellä Impression, ja päänimi omistettiin urheilullisemmille veneille. GT-sarja tulee perusajatukseltaan näiden väliin.

Jo Elan E5:ssä käytetty runko on 12,4 metriä pitkä ja 3,9 m leveä. Se on lähtökohtaisesti liukaskulkuinen, mutta GT5:ssä painoa on tullut lisää 10 %, kun tiloja on kehitetty korostetun seurustelulliseen suuntaan.

Ulkona kaikki purjeiden hallinta nostimia myöden on keskitetty kahden ratin taakse ohjaamoon. Avotilaan ei jää mitään köysiä, ja penkit voi avata aurinkovuoteiksi.

Korkea kansirakenne ja salongin siirto veneen leveimmälle kohdalle tekevät siitä erittäin avaran; pentteri on siirretty vasten keulalaipiota. Keulassa on suuri kajuutta, omalla toiletilla tai ilman. Päätoiletti on portaiden styyrpuurin puolella, ja kahden peräkajuutan versiossa se pienenee kulkutien vaatiman tilan verran.