Jutut

Upea Suomessa veistetty purjelaiva­kaunotar 1940-luvulta myynnissä maailmalla

Turun veneveistämöltä vuonna 1943 valmistunut upea purjejahti, Marjatta, on ilmestynyt myyntiin brittiläiselle luksusveneitä välittävälle sivustolle.

28.04.2019

KirjoittajaJukka Hiiro

Turun veneveistämöltä vuonna 1943 valmistunut upea purjejahti, Marjatta, on ilmestynyt myyntiin brittiläiselle luksusveneitä välittävälle sivustolle. Jarl Lindblomin (1902-1985 ) suunnittelemaa upeaa purjejahtia myy Sandeman Yacht Company.

59-jalkainen Marjatta on ollut jo vuosikausia Välimerellä Italiassa Genovassa. Aikanaan se tehtiin paperi- ja lasiteollisuudessa vaikuttaneelle Hans Ahlströmille, joka nauttikin veneestä vuonna 1963 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka. Nimensä vene on saanut Ahlströmin vaimon Marjatta Sibeliuksen mukaan, ja kyllä, säveltäjänero Jean Sibelius oli hänen setänsä.

”Suunnittelija oli Suomen johtava avomeripursien suunnittelija… …ja Turun veneveistämö, oli yksi Itämeren merkittävimmistä”, myyntisivustolla kuvaillaan veneen historiaa.

© Sandeman Yacht Company

Myynti-ilmoituksen mukaan Marjatta on oiva esimerkki amerikkalaisvaikutteisista Itämeren purjeveneistä. Se onkin ihan totta, sillä  Lindblom teki matkoja Yhdysvaltoihin venerakennus mielessään ja hyödynsi näkemäänsä suunnitelmissaan.

Ahlströmin vuonna 1963 tapahtuneen kuoleman jälkeen Marjattan osti Genovassa asuva englantilainen pursiseura-aktiivi ja venekauppias Astor William Norrish. Hän halusi isomman veneen aiempien 42-jalkaisen ja 35-jalkaisen veneidensä tilalle.

© Sandeman Yacht Company

Marjattan nykyinen omistaja osti purren tiettävästi Norrishilta tai tämän perikunnalta jo 30 vuotta sitten eli 1989. Siitä lähtien vene on ollut aktiivisessa käytössä niin kuukausia kestäneillä ja eri maihin suuntautuneilla lomamatkoilla Välimerellä kuin kilpailuissa. Viime vuosikymmeninä Marjattalla on onnistuneesti osallistuttu erilaisiin klassikkoregatoihin menestyksekkäin tuloksin: Vuonna 1998 kakkossija Imperia-luokassa, 2000 voitto Imperia-luokassa, 2002 kakkossija Argentario-luokassa, voitto Imperia-luokassa niin ikään 2002, ja niin edelleen. Viimeisin myyjän ilmoittama sijoitus Mariettalla oli vuonna 2009 Porto Rotundo -kilpailussa, jossa pursi miehistöineen tuli toiseksi.

Vaikka vene on papereiden mukaan valmistunut vuonna 1943, sitä tuskin luovutettiin omistajalle ainakaan ennen sodan päättymistä. Luovuttamisesta ei ole tiettävästi jäänyt kirjallisia todisteita, joten tarkasta ajankohdasta ei ole varmuuta. Tarinoiden mukaan Marjattaa käytiin kastelemassa useita kertoja päivässä ennen vesillelaskua.

© Sandeman Yacht Company

Marjattaa on vuosien varrella restauroitu merkittävästi, mutta veneen ikä on yhä tunnistettavissa sekä linjoissa että yksityiskohdissa, kuten myynti-ilmoituksen kuvista näkee.

Koneena Marjatalla on tällä hetkellä tiettävästi 93-hevosvoimanen Perkins. Niin ja se hinta, se on ei niin vaatimaton 650 000 euroa.

X