Lypertön saari siirtyi puolustusvoimilta Metsähallitukselle vuonna 1999. Samalla saaren pohjoisosassa sijaitseva Katanpää avautui veneilijölle. Nykyään koko Lypertö kuuluu Selkämeren kansallispuiston alueeseen.
Katanpään sijainti oli pitkään strategisesti merkittävä, koska sieltä pystyttiin valvomaan kaikkia kolmea Saaristomeren halki kulkevaa rannikkoväylää. Katanpäätä käytettiin sotasatamana jo 1800-luvulla. Olennainen osa saaren miljööstä on ainutlaatuinen kasarmialue, jossa Venäjän vallan aikaisia asuin- ja talousrakennuksia.
Saavuimme Katanpäähän heinäkuisena iltana, jolloin mustikansiniset pilvet Seksmiilarilla enteilivät yöksi luvattua matalapainetta ja rankkoja sadekuuroja. Katanpään kummassakin laiturissa oli vielä mukavasti tilaa ja saimme s/y Tingelingin juuri kiinnitettyä laituriin ja sähköt vedettyä, ennen kuin taivas yllämme repesi.
Nautiskelimme iltateetä sateen ropistessa tunnelmallisesti salongin kattoon. Sadetta pitäessä oli hyvää aikaa tutustua Johanna Pakolan kirjaan Katanpää –linnake ja vankila. Se kertoo saaren kiehtovasta historiasta 1900-luvun alkupuolelta aina tähän päivään.
Vanha pumppuhuone valmistui 1900-luvun alussa.
Rannikkotykistö isäntänä
Katanpään tarina alkoi kun venäläiset rakensivat Pietari Suuren merilinnoitusketjua vahvistaakseen valtakunnan haavoittuvan pääkaupungin puolustusta. Kansalaissodan jälkeen Katanpään isännäksi tuli rannikkotykistö. 30-luvulla alkoi linnakesaaren jännittävin vaihe, kun Katanpäähän perustettiin vankila, joka täyttyi kuritushuonevangeista.
Pakolan kirjassa on kuvattu varsin tarkkaan vankilaelämää ja vankien suhdetta Katanpään siviileihin.
Loppuillasta sade tyyntyi tihkutteluksi, joten pääsimme kaivatulle iltakävelylle tutkimaan saarta. Sitten viime käynnin satamatoimisto ja kahvila olivat siirtyneet aivan rannassa sijaitsevaan hieman ränsistyneeseen taloon. Kodikkaasti sisustetun kahvilan asiakaspaikoista suurin osa sijaitsi isolla terassilla. Kahvilassa on mahdollista syödä myös aamiaista sekä lounasta ja sieltä voi ostaa pikkutuliaisia ja erilaisia kotiin viemisiä.
Hieman ränsistynyt satamatoimisto on sisältä sisustettu kodikkaaksi kesäkahvilaksi.
Kahvilasta koilliseen sijaitsee Katanpään toinen vieraslaituri. Kolmas laituri on varattu risteilyaluksille ja kaikkein suurimmille veneille. Kahden vieraslaiturin edustalla riittää syvyyttä isommillekin aluksille. Kivikkoisella tasaisella rannalla on myös grillikatos, jonka ympäristö on karun näköinen. Ylimalkaan venelaitureiden ympäristö kivineen ei ole esteettisesti järin kaunis. Katanpäässä ei ole jäteastioita sillä kansallispuistossa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita.
Katanpään luonnon kauneus avautuukin vasta, kun alkaa astella leveää kivettyä tykkitietä saaren sisäosiin. Pari kilometriä pitkä tie syntyi 1900-luvun alussa venäläisten Amurin ja Mantsurian alueelta tuomien vankien tekemänä.
Katanpäässä mielikuvitus lähtee helposti lentoon. Kävellessä mietimme saaristolaisvankilasaaren arkea, jonka raskaaseen ja vaaralliseen kivenlouhintaan toivat vastapainoa kalastus ja satunnaisen pirtukanisterin karahtaminen Lypertön kivisille rannoille. Vaihtelua arkeen toi myös kalastus. Kotitarpeiden lisäksi kalaa jäi toisinaan myytäväksi asti.
Katanpään tykkitie on paikoin jopa 8 metriä leveä.
Syrjäisyys säilyttänyt
Katanpää on säilyttänyt vanhan asunsa jo vuosikymmeniä. Tähän lienee auttanut syrjäinen sijainti. Pieniä kahakoita lukuun ottamatta Katanpää ei koskaan osallistunut sotatoimiin, eikä sen rakennuskanta tuhoutunut sodan melskeessä. Syrjäisen sijainnin vuoksi nykyaikaistamispaineita ei myöskään ole ollut. Alkuperäisiä rakennuksia on kuitenkin kunnostettu ajan kuluessa. Katanpään linnake onkin yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.
Jatkamme iltakävelyämme ja huomaamme lisää vanhoja rakennuksia. Yhdessä on meneillään taidenäyttely ja toisessa esitellään saaren historiaa. Kävelyä kannattaa jatkaa aina saaren länsirannalle saakka. Tykkipattereiden välissä sijaitsee näkötorni, josta avautuu huikaiseva näköala tarunhohteiselle Ströömille ja yli koko saariston aina Isokarille ja Ahvenanmaan Jurmoon saakka.
Miinat sopivat paremmin kukkaistutuksille kuin sotatoimiin.
Katanpäässä on kaksi luontopolkua, joista toinen vie rantareitille sisälahden kauniille kallioille ja metsäpolulle. Toinen puolestaan johdattaa pirunpeltomaiselle, pyöreähköjen kivien muodostamalle alueelle. Se on Ootskerin hautaraunio. Nimestään huolimatta täyttä varmuutta ei ole siitä, onko rauniota joskus käytetty hautana.
Palaamme kävelyretkeltämme illan jo hieman hämärryttyä, seuranamme sankat hyttysparvet. Sadepisarat rummuttavat jälleen salongin kattoa kun sammutamme iltalamppumme ja vedämme peiton korville. Nouseva itätuuli suhistaa jo vanteissa.
