Testit

Pitkään viikonloppuun XO Cruiser

Harmaa hahmo lähes lentää kohti. Välillä se syöksyy aallolta toiselle. Hahmoa on vaikea tunnistaa, vaikka järki sanoo sen olevan vene – häiverunkoinen syöksyvene? Ei, se on XO Cruiser.

27.11.2017

TekstiAri inkinen

KuvatAnton Reenpää/Otavamedia

Minulta kysyttiin jokin aika sitten, miksi nykyään tehdään kovin paljon harmaita ja tummia veneitä. En osannut vastata, mutta jäin miettimään kysymystä. Ehkä löydän siihen vielä vastauksen.

Toisiin veneisiin tumma väri sopii, toisissa se näyttää päälleliimatulta. XO Cruiseria se pukee, vaikka tyyppimerkintä Cruiser viittaakin hilpeään söpöilyyn kauniissa auringonpaisteessa. XO Cruiserissa ei ole mitään söpöä – päinvastoin. Vene on rujo ja raju suoraviivaisuudessaan.

XO ilmestyi vajaat kymmenen vuotta sitten Suomen vesille ja konseptin taustalla oli mm. Aquadorin ja Paragonin isänä mainittu Sakari Mattila, visionääri joka on tuonut runsaasti uudenlaista näkemystä suomalaiseen venemuotoiluun ja konseptiin.

Kieltämättä XO:n jo tuolloin suoraviivaiset ja aggressiiviset veneet herättivät hämmennystä, vaikka olivatkin valkoisia. Niiden ajaminen ei ollut aivan helppoa, toisaalta osaavalle kuljettajalle ne tarjosivat hauskaa vauhdikkuutta.

Osa ominaisuuksista on edelleen tallella, mutta veneiden ulkoinen ilme on muuttunut mustaksi ja synkäksi.

Mutta valkoinen tai musta, XO:n mallisto vangitsee katseita.

Fast and Furios

Kahden Honda BF 250 -perämoottorin 500 hevosvoimaa Cruiserin perässä tuntuvat ajatuksena hieman kesyltä, kun tehokkain yhdistelmä on kaksi 350-hevosvoimaista Mercury Veradoa, yhteensä 700 hevosvoimaa. Olen kuitenkin varma, että 500 riittää.

Istahdan kollegan kanssa lähes lentokonemaiseen ohjaamoon vain vähän veneen keskilinjan viereen. Oikealle kädelle sijoitetussa konsolissa on moottorien kaukohallintalaite, muut tarpeelliset katkaisimet ja kytkimet ovat käden ulottuvilla. Hieman katseen linjasta oikealla ovat kaksi Simradin NSS12 EVO -näyttöruutua, joille on tuotu kaikki moottoridata ja plotterikartat.

Koneet käyntiin. Hondan moottoriääni ei ehkä vastaa tiukimpien konemiesten odotuksia, vaan se kuulostaa pikemminkin – no, söpöltä. Sen ei kuitenkaan pidä antaa pettää, 3,5-litrainen, 6-sylinterinen V-moottori on ärhäkkä peli.

”Bad ass”, luonnehti englantilainen kollega jokin aika sitten XO Cruiseria. ”Pahis” luonnehtisi suomalainen pidättyvämmin. Emme kuitenkaan puhuneet veneen merikelpoisuudesta tai käyttäytymisestä kelissä, sillä kun olosuhteet muuttuvat koviksi, XO Cruiser näyttää paremman puolensa.

Pitkä ja terävälinjainen, ilman nousulistoja oleva runko, jonka perän V-kulma on 23 astetta, leikkaa aaltoja tehokkaasti. Pitkällä vesilinjalla veneen pitkittäistrimmi pysyy vakaana, eikä keula nouse ja laske jokaiseen aaltoon lyöden pohjaan.

Cruiser – ajamiseen vai oleiluun

Ajaminen XO Cruiserilla on hauskaa ja nautinnollista, mutta soveltuuko kapea vene myös päivänpaistatteluun ja chillailuun, on makuasia.

Cruiserin perässä on suuri aurinkotaso, joka kätkee alleen retkitasoisen pentterin. Pesuallas, grilli ja kylmälokero riittävät toki varusteiksi, mutta raskas kansi on hankala käyttää. Aurinkotaso voidaan levittää kaatamalla penkin selkänoja kohti keulaa. Penkin, jonka välikansien alta löytyivät perämoottorien virtalukot. Penkin eteen saa myös irtopöydän, jonka päihin löytyvät taittoistuimet sisälaidasta.

Kun ottaa huomioon Cruiserin matalan linjakkuuden ja häivemäisen ilmeen, keulaan on saatu mahdutettua aivan nukkumakelpoinen kajuutta. Suurihan se ei ole, mutta kyllä siellä yön nukkuu. Kylki-ikkunoita ei ole, mutta kannelle antavat kolme valoaukkoa kirkastavat ennestään vaaleaa sisustusta. Toiletti on kokonaan erillinen ja yllättävänkin tilava.

Cruiserin varustelu on sitä luokkaa, ettei vastaavaa näe missään sarjatuotantoveneessä. Siihen kuuluu käytännössä kaikki tarvittava ja myös haluttava, lisävarustelista on tasan kahden rivin mittainen.

Moottorivaihtoehtojen suhteen mahdollisuuksia on paljon: Honda, Evinrude, Suzuki. Laajimmin on kuitenkin hinnoiteltu Mercuryn moottorivalikoima. Kallein yhdistelmä on 2 kpl 350 hv:n Veradoa, jolloin paketin hinta on 296 470 euroa. Halvimmillaan paketin saa, ainakin Suomessa, kahdella 250 hv:n Hondalla, 268 400 euroa.

XO Cruiser tarjoaa hauskaa ajettavuutta ja erinomaista merikelpoisuutta kovassakin kelissä.

Lue koko esittely Vene-lehden numerosta 11/2017.

 

 

Lue myös nämä