Jutut

Pikatestissä helppo sinilevätesti Bluegreentest

Kotimaassa kehitetty kätevä testi kertoo, onko vedessä myrkyllistä sinilevää.

07.10.2018

Tekstija kuvat Hasse Härkönen

Kesä 2018 jäi ainakin etelärannikolla liikkuneiden mieleen ”kaikkien aikojen sinileväkesänä”. Leväpuuron keskellä moni ihmetteli, onko vedessä lilluva levä myrkyllistä vai ei. Ja entä jos levämatto hajoaa tuulen myötä, onko vesi silloin uimakunnossa?

Kotimaisen testin avulla selviää parissakymmenessä minuutissa, onko vedessä sinilevien tuottamia maksamyrkkyjä. Pakkauksessa on mukana kaikki tarvittava testin tekemiseen, mutta vesinäytteen hakemiseen tarvitaan ämpäri tai muu iso astia.

Ohjeet ovat selkeät, ja ne ovat pakkauksen sisältä löytyvän sanallisen selityksen lisäksi kätevästi kuvina pakkauksen takakannessa. Sen ansiosta ohjeet voi tarkistaa yhdellä vilkaisulla testiä tehdessä, koska pakkaus toimii testipurkin telineenä.

Kokeilimme testiä heinäkuun lopussa Mustikkamaalla Helsingissä. Vedessä näkyi näytteenottohetkellä vain hieman levähippuja, ja pelkän katsomisen perusteella veden olisi muitta mutkitta sanonut olevan levätöntä. Näyte haettiin pieneen ämpäriin reisisyvyisestä vedestä reilun viiden metrin päästä rantaviivasta.

Aluksi pakkauksessa mukana olevat kertakäyttökäsineet hieman hymyilyttivät, mutta ne tuli kuitenkin puettua ohjeen mukaan ennen testin aloittamista. Kehotus suojakäsineiden käytöstä osoittautui aiheelliseksi, koska näytteenottopurkissa kemiallinen reaktio kuumentaa veden nopeasti ja voimakkaasti. Emäksinen (pH-arvo 12) vesi kupli, roiskui ja höyrysi ulos purkista.

Ohjeen mukaan näytepurkin tulee olla telineessä vähintään 10 minuuttia ennen kuin purkista otetaan vettä pipetillä testiliuskaan. Koetilanteessa aikaa annettiin kulua 12 minuuttia.

Pipetti on riittävän suuri sujuvan käsittelyn kannalta, minkä ansiosta testikasettiin tiputettavien vesipisaroiden imaiseminen purkista on helppoa.

Testikasetti muistuttaa raskaustestiä. Yksi viiva tarkoittaa myrkytöntä, kaksi myrkyllistä vettä.

Kasetin ilmaisinosassa alkoi näkyä yksi viiva jo minuutti vesipisaroiden kasettiin tiputtamisen jälkeen. Viiva vahvistui ja tuli selkeämmin näkyviin käyttöohjeessa mainitun viiden minuutin aikana. Tuloksen lukeminen oli yksiselitteistä: vedessä ei ollut sinilevien myrkkyjä.

Sinilevätesti oli helppo ja kätevä käyttää. Ainoa asia joka saattaa jarruttaa testin käyttöä on hinta. Yksi testikerta maksaa 13 euroa, mikä voi tuntua paljolta. Toisaalta kustannus ei ole suuri, jos veden myrkyttömyyden selvittäminen on tärkeää esimerkiksi ulkona laiduntavien, vettä juovien eläinten vuoksi.

Pakkauksessa on mukana ohjeet myös pakkauksen ja käytettyjen testien hävittämiseen. Tuote on siis mietitty loppuun saakka.

Hinta 39 euroa sisältäen 3 kpl sinilevätestereitä

 

X