Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Liikkumisen rajoitukset pätevät myös Uudenmaan merialueilla

Poliisin mukaan veneilijöiden ei kannata yrittää Uudenmaan maakuntarajan kiertämistä vesiteitse. Myöskään naapurimaakunnassa olevan veneen huolto ei kelpaa syyksi rajan ylitykseen.

28.03.2020

KirjoittajaTanja Paananen

Hallitus ilmoitti keskiviikkona poikkeuksellisesta päätöksestä sulkea koko Uusimaa koronaviruksen valtakunnallisen leviämisen hidastamiseksi. Hallituksen tekemä päätös astuu voimaan, jos eduskunta ehtii hyväksyä sen tänään ja on voimassa 19. huhtikuuta asti.

Rajan saa yhä ylittää työn, elinkeinon tai luottamustoinen harjoittamiseksi. Jokaisella on myös oikeus palata koti- tai asuinpaikkakunnalle. Tavara- ja rahtiliikenteen kulkua ei estetä.

Loma- ja mökkimatkat maakuntarajan yli eivät ole sallittuja veneelläkään. Myöskään veneen sijainti maakuntarajan toisella puolella ei riitä syyksi ylittää rajaa. Uusimaalaisia kehotetaan palaamaan kotiin muualta Suomesta.

Mitä tapahtuu merialueilla?

Uudenmaan rajasta merellä vastaa poliisi, mutta valtakunnan merirajaa valvoo Rajavartiolaitos ja merivartiosto.

Poliisi tulee todennäköisesti pyytämään virka-apua Rajavartiolaitokselta ja merivartiostolta nyt myös Uudenmaan rajan valvomiseen merellä, sillä poliisilla ei ole siihen tarvittavaa merikalustoa ja laitteita. Näin kertoo Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Mikko Simola Vene- ja Kippari-lehdelle.

Merialueen valvonta on Suomenlahdella tehokasta. Merivartiostolla on alueella ympäri vuorokauden pyörivä kattava kamera- ja tutkaverkko.

Suomenlahden merivartiostolla on Suomenlahdella vartiolaiva ja kahdeksan tukiasemaa: Hangossa, Tammisaaressa, Porkkalassa, Suomenlinnassa, Porvoossa, Kotkassa, Haapasaaressa ja Hurpussa.

Merivartiosto partioi siellä missä sitä tarvitaan ja tukiasemat toimivat henkilöstön tukeutumispaikkoja.

Liikkumiseen ei tarvita minkään tahon myöntämää lupaa, mutta jokaisen maakuntarajan ylittäjän on valmistauduttava esittämään tarkastuspisteellä riittävä suullinen tai kirjallinen peruste rajan ylittämiselle. Poliisi tekee tapauskohtaisen harkinnan liikkumisen välttämättömyydestä paikan päällä.

”Ei liikuta, kun kielto on laitettu”

Yksikön päällikkö, komentaja Ismo Siikaluoma Rajavartiolaitoksesta huomauttaa, että lähtökohta on väärä, jos mietitään, että miten viranomainen rankaisee tai mitä se tekee.

”Rajoituksen tarkoitus on se, että ihmiset eivät nyt lähtisi kotoa. Tämä koskee myös veneilyä. Jos vesillä tarvitsee tankata, hakea ruokaa tai joutuu merihätään, syntyy kontakteja.” 

Helsingin venepoliisin esimies Jarmo Niininen toteaa, että niin kauan kuin ei ole ulkonaliikkumiskieltoa, Uudellamaalla asuvat voivat liikkua veneellä maakuntarajojen sisäpuolella.

Merivartiosto kuitenkin muistuttaa, että veneilykin on liikkumista paikasta toiseen.

© Google Maps

Saaristossa on pitkät välimatkat ja avunsaanti voi olla hidasta. Lisäksi mahdollisesti altistetaan merivartioston henkilökuntaa tartunnoille.

Myös poliisi vetoaa ihmisten terveen järjen käyttöön ja haluun selviytyä epidemiasta yhdessä.

”Ei pidä etsiä reittejä, miten rajat voi kiertää. Kun kielto on päällä, niin ei mennä. Ei mitään rajaa saa aukottomaksi, vaikka käytössämme olisi merivoimien iso partio. Nyt pitää voida luottaa kansalaisiin”, Niininen korostaa.

Niinisen mukaan ei ole vielä iso juttu, jos yksittäinen kalastaja eksyy veneellään epähuomiossa apajiltaan, palaa takaisin eikä kohtaa ketään. Rajoituksen tarkoituksena on, että maakuntarajojen ulkopuolisiin satamiin ei mennä altistamaan pienten paikkakuntien asukkaita virukselle.

”Hallitus on katsonut, että kyse on niin vakavasta asiasta, että rajat on tehty. Jos joku nyt käyttää kauheasti energiaa siihen, että mistä välistä pääsee pujahtamaan ja riskeeraamaan, niin se on kurjaa”.

Merikarttoihin ei ole merkitty maakuntarajoja, mutta ne voi tarkistaa tavallisesta maantiekartasta.

Poliisi pyrkii ensisijaisesti auttamaan ihmisiä ohjein, neuvoin ja kehotuksin. Kysymyksiä ja vastauksia pyydetään hakemaan ensisijaisesti poliisin verkkosivuilta.

Oikaisu 14.4.2020: Korjattu Ismo Siikaluoman titteli.

X