Muotteihin ja lujitemuoveihin perustuva sarjavalmistus on ollut halitseva tekniikka venevalmistuksessa jo hyvinkin miespolven verran. Silti suurveistämöiden katveissa kukkii kirjo pienvalmistajia, jotka kehittävät perinteisempiä menetelmiä nykyaikaan.
Puuta, vaneria ja rimatekniikoita tuetaan moderneilla liimoilla, hartseilla ja esi- sekä pintakäsittelyillä. Suomessakin on varsin edistyksellisiä veistämöitä, mutta vielä enemmän Keski-Euroopassa.
Pienet sarjat mahdollistavat tarkkuuden asiakkaiden toiveiden toteuttamisessa. Etenkin Ranskassa täsmäveneitä tehdään usein kilpatarkoituksiin, mutta edut toimivat yhtälailla matka- ja perhepursien kohdalla. Sellainen on vuonna 1995 Saksassa valmistunut ja 2020 Päijänteelle päätynyt Impala 35.
Pääsimme kokeilemaan purtta myöhään syksyllä. Ensin huomion veivät koreana kiiltävät mahonkikyljet. Materiaali toistuu matalassa ruffissa sekä siitä aivan perään asti kiertävässä istuinkaukalon reunuksessa. Tiikkikannet viimeistelevät vaikutelman aidosta puuveneestä niin vahvasti, että vasta hetken katselun jälkeen hahmottaa veneen olevan runkomuodoiltaan ja rikiltään varsin perinteinen yleispursi.
Alumiininen 9/10-masto menee kannen läpi ja on huipustaan hienokseltaan ohennettu. Saalingit ovat lähes suorassa kulmassa, barduunoita ei ole ja peräharuksessa on vahva talja.
Varalaita on kohtalaisen korkea ja lievä ketka nostaa sitä keulaan päin. Perälauta on lievästi kallistettu eteenpäin, suora keulasteevi vähän voimakkaammin. Rungon linjoissa ei ole dramatiikkaa. Uppoama vaikuttaa melko keskitetyltä suunnitteluaikansa tapaan, ainakin nykypursiin verrattuna.
Keula on riittävän täyteläinen suureen aallokkoon ja voimakkaasti kaartuva kylki pitää vesilinjan solakkana kevyessä kelissä.
Tuulenpuuskat tuntuvat
Kuhmoisista pujottelimme saarten välitse Tehinselän laidalle, jossa odotteli vajaan neljän sekuntimetrin tuuli ja matala, järvimäisen terävä aallokko. Keli olisi hyvin sallinut ison genuankin, mutta keulan rullalaitteella ollut fokka ulottui maston ohi ja osoittautui riittävän tehokkaaksi antamaan mukavaa risteilyvauhtia. Sen kiskot ovat sivukansilla ja koska kansirakenne on kapeahko, jaluspiste tulee riittävän sisälle hyvän nousukulman tavoitteluun. Samalla kannet jäävät helppokulkuisen leveiksi ja niiden keskelle kiinnittyvät sivuvantit ohittaa vaivatta.
Mittareiden mukaan ajoimme 3,1–3,6 m/s tosituulessa 3,5–4,3 kn gps-nopeutta nousukulmiin 57–59 TWA ja 28–31 AWA. Lukemia voi pitää sangen tyydyttävinä 35-jalkaiselle asuttavalle purrelle. Silti numeroita suuremman vaikutuksen teki purren käytös ja siinä etenkin sen rakenteesta juontuva erikoisuus.
Ohjaajalla on hyvät paikat reunuksilla tai hienosti muotoilulla peräpenkillä.
Impala on valmistettu ristiinlaminoimalla kolmesta kerroksesta: ytimenä on balsaa ja sen molemmin puolin mahonkia. Ulkopuolella vesilinjan yläpuolella ei ole kuituvahvistusta, vaan puun suojaksi on vedetty pigmentitön Awl Bright -pinnoite. Vesilinjan alla puupinta on suojattu kuitumatolla, jonka päällä on epoksipohjainen EpuCoat -pinnoite; makeassa vedessä ei tarvita muuta eliönestomaalia.
Rakenteen ansiosta runko on poikkeuksellisen jäykkä. Kevyessä kelissä se tuntui hyvänä kiihtyvyytenä. Puuskat sai muutettua heti eteenpäin vieväksi voimaksi. Ratissa tunsi niiden välittyvän purjeista mastoon ja runkoon, jolloin nopealla ohjauksella ehti reagoida herkästi veneen liikkeisiin.
Vaikutelma olisi selkeämpi kovemmassa kelissä. Omistaja vakuutti eroa kirkkaaksi edellisveneeseensä nähden, joka sekin oli hyväksi kiitetty Finngulf 335. Ja vaikka Impalan ratti onkin varsinainen taideteos ja sen välitys kevyt, vielä enemmän tuntumasta nauttisi pinnaohjauksella.
Keulaboksiin mahtuu kunnolla kiinnittymisvarusteita, kuten matkapurressa pitääkin.
Tummaa mahonkia
Matkapursi Impala 35 silti on syvimmältä olemukseltaan. Sen purjeala (71,0 m²) ei ole erityisen suuri eikä kokonaispaino (6 657 kg) erityisen pieni kokoluokkaan nähden. Rakennustavalla pääsisi lasikuitua kevyemmäksi lujuuksien kärsimättä, mutta Impala on kalustettu ulkoa ja sisältä runsaasti ja umpipuuta käyttäen.
Kannet ja ruffin katto ovat saarnivaneria, jonka päälle on epoksilla liimattu tiikkirimoitus. Samoin avotilan penkit ja hienosti kaarevaksi muotoiltu ohjaajan istuin perässä. Näyttävää, joskin painavaa. Reunus on mukavasti istuttavan leveä ja ratin tasalle asettuva ohjaaja saa käsiinsä sekä pedestaalin edessä olevan levangin että siitä tulevan isojaluksen. Keulapurjeen jalukset voi tuoda yksin purjehtiessa lähellä oleville laitavinsseille tai jättää gastin hoidettavaksi edempänä olevalle parille. Nostimet hoidetaan ruffin reunalta, jonka antamaa suojaa parantavat tuulilasi ja ajokuomu.
Kuomun alla mahtuu hyvin käyttämään nostimille ja trimmeille tarkoitettuja vinssejä.
Portaikko on jyrkkä ja sen korkeutta nostaa välikansi ennen sisäänkäyntiä. Kun turkille asti pääsee, tunnelma on melkein mykistävä. Komeasti lakattua mahonkia kaikkialla, kattoa rytmittävät poikittaiset kaaret, puolilaipio salonkiin on tyylikäs ja kalusteiden viimeistely vankkaa saksalaista huipputasoa.
Modernia perinteisesti
Keulassa on väljä kajuutta kaappeineen kahdelle aikuiselle. Salongissa on suora sohva styyrpuurin puolella ja L-mallinen vastalaidalla. Molemmissa selkänojat nousevat antamaan lisäleveyttä vuodekäytössä ja niiden yläpuolella ovelliset laitakaapit antavat tavaratilaa. Sohvien sisällä on tankkeja ja tekniikkaa painopisteen kannalta oikeaoppisesti sijoitettuna. Masto sijoittuu klaffipöydän keulanpuolelle eikä juuri haittaa kulkua sohvalle.
Navigointipöytä on toimivan väljä. Niin on L-pentterikin, vaikka siinä räätälöinti tilaajalle on tuottanut pienen kiusan myöhemmille omistajille: turkkia on nostettu lyhyttä kokkia varten niin, että normaalimittaiselle on syntynyt ylimääräinen, turhaan varottava askelma.
On vaikea sanoa, kumpi on suurempi tekijä salongin tunnelmalle: aistikas muotoilu vai korkeatasoinen viimeistely.
Pentteristä avautuu ovi peräkajuuttaan, joka sekin on niin vuoteen, pukeutumistilan kuin kaappien osalta tyypillisissä 90-luvun mitoissa.
Peräkajuutta saa valoa vain yhdestä ikkunasta avotilaan päin.
Kaikkiaan Impala 35 on hyvä osoitus siitä, että puun käyttöön perustuvilla rakenteilla voidaan luoda aivan moderneja veneitä myös yleiskäyttöön, ei pelkästään kuriositeeteiksi. Toki yksittäiskappaleen tilaaja joutuu silloin varautumaan kalliimpaan hintaan. Mutta mitä useammman omistajan kautta vene kulkee, sitä pienemmäksi supistuu ero sarjavalmisteisiin nähden. Niinpä myös one-off -veneitä kannattaa katsella käytettyjen joukosta tarkalla silmällä.
Viimeistely ulottuu kalusteiden tyylittelyyn toiletissakin.
Ominaisuuspuntari
Venettä verrataan yleisesti ottaen saman tyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.
Purjehdittavuus
”Kiihtyvyys ja herkkä reagointi tuuleen antoivat lupausta rungon jäykkyydestä, vaikka kevyt keli ja rattiohjaus jättivät siihen jossittelun varaa.”
Asuttavuus
”Tilojen määrä ja mitat ovat hyvin tyydyttävää 1990-luvun tasoa veneen kokoon nähden. Sisustuksen tummuus tuo tunnelmaa, mutta samalla se jää kieltämättä hämäräksi.”
Laatuvaikutelma
”Ei ole yllätys, että kun saksalaiselta puusepältä tilaa luksustason viimeistelyä, niin juuri sitä myös tulee.”
Urheilullisuus
”Ensisijaisesti perhepursi ilman muuta, mutta tasoitusluku (FR 0,9099) tuntuu sangen suotuisalta veneen liukkaaseen kulkuun nähden.”
Käsiteltävyys satamissa
”Asiallisesti kääntyvä vene kokoisekseen, keula hivenen korkea ja keskiknaapit puuttuvat, mutta kiinnitysvarusteille hyvät ja loogiset paikat.”
Merikelpoisuus
”Massaa on tyydyttävästi ja kölipainon suhde uppoamaan mukavan matkapursimainen, eikä kohtuullisen purjealan trimmaaminen tuota vaikeuksia.”
Impala 35
- Pituus 10,65 m, vesilinja 9,07 m, leveys 3,60 m, syväys 1,85 m, uppouma 6 657 kg, kölipaino 2 500 kg, purjeala luovilla 71,0 m², moottori VW Euromotor 45 hv (33,5 kW).
- Suunnittelija E. Bjørn Jensen, Tanska valmistusvuosi 1995, valmistaja Fördewerft Niesgrau, Saksa.
Taustaa Kotimaansa ulkopuolella vähän tunnettu tanskalainen E. Bjørn Jensen oli aktiivinen suunnittelija 1970–80-luvuilla. Silloin hän piirsi malleja mm. Biancalle ja lyhytikäiseksi jääneen Impala-veistämön jälkeen samalla nimellä muille tanskalaisvalmistajille. Ne olivat yhtä vanerista poikkeusta lukuun ottamatta lasikuitupursia.
Tässä esitelty Impala 35 on tehty yksittäiskappaleena suoraan tilaajalle saksalaisella veistämö-huoltotelakalla. Sitä ei pidä sekoittaa samannimiseen Sparkman & Stephens -malliin, jota valmistettiin Italiassa 1960–70-lukujen taitteessa.
