Jutut

Flying Flipper Superfly GT 42 – Sulavampi serkuksista

Onhan Flipper Suomessakin käynyt linjakkaammaksi, mutta ruotsalainen sukuhaara on tyylitelty jo aateliin asti.

20.10.2019

KirjoittajaPasi Nuutinen

KuvaajaJohn Linn, Adventure Studios

Flipper on siitä harvinainen venemerkki koko maailmassa, että sitä pidetään kotimaisena kahdessa eri maassa. Sen suunnitteli ruotsalainen Sigurd Isacsson, ja valmistuksen aloitti suomalainen Harry Ölander. Ruotsissa tosin, mutta siirtäen pian veistämönsä Suomen Nauvoon.

Meillä Flipper on pysynyt imagoltaan jokamiehenveneenä. Tyyliä, hienostuneisuutta ja moderniutta on toki tullut lisää, mutta niin on meihin jokamiehiinkin.

Ruotsin sukuhaara kulki kovin toisenlaista polkua ja oli jo kadota kokonaan. Pitkään se oli hengissä oikeastaan vain 30-jalkaisen, suorituskykyisen Flying Flipper -mallin varassa, jota käyttivät lähinnä ratakisaajat ja viranomaiset. Vuonna 2014 alkoi kuitenkin tapahtua, kun merkki ja valmistus päätyivät auto- ja venesuunnittelija (sekä Flying Flipper -fani) Michael Reimerin käsiin.

Ensin Reimer päivitti vanhan rungon ajan tasalle, jolloin se kasvoi parilla jalalla ja sai malliston pohjaksi lisänimen Superfly. Sitten oli kokonaan uuden rungon vuoro. Se on suurempi, 42-jalkainen, ja jyrkässä 28 asteen V-pohjassa on sovellettu Isacssonin alkuperäistä ideaa veden vastusta vähentävästä portaasta. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Pohjoismaisen jokamiesluokan sijaan Superfly on erittäin moderneine, veistosmaisine linjoineen paremmin kotonaan vaikkapa Välimeren ruhtinaallisten luksusjahtien joukossa.

Silti skandinaavisuus näkyy. Tämän tyylisissä veneissä panostetaan yleensä aurinkokansiin, mutta Flying Flipper on kokonaan katettu. Tai siis on, kunnes lasinen katto avataan sähköisesti. Silloin luonnonvalo tulvii matkustamoon, jossa istutaan laitojen L-sohvilla keskelle levittyvän klaffipöydän äärellä. Matkustamon taakse perähyttiin kuljetaan lasisista pariovista, ja siellä odottaa kingsize-vuode oman lasikattonsa alla.

Ohjaamossa näkyy, että veneelle luvataan moottorivaihtoehdosta riippuen (max. 1 890 hv) jopa yli 65 solmun huippunopeus. Kuskin jousitettu, korkea kuppi-istuin on veneen keskilinjalla. Hallintalaitteet ja plotterinäytöt kaartuvat suurena konsolina ratin ympärille.

Pitkän keulakannen alle mennään epäkeskeisesti ohjaamon paapuurin puolelta. Siellä odottaa salonki penttereineen (lasikatto täälläkin), vielä yksi sohvaryhmä sekä suuri toiletti. Niiden keulanpuolella on veneen omistajankajuutta.

 

Tosin keulakajuutan voi vaihtoehtoisesti sisustaa vieraille, vaikkapa laidoille sijoitetuin erillisvuotein. Muillekin ideoille ollaan avoimia, sillä yksi Michael Reimerin perusideoista on juuri veneiden pitkälle viety personointi asiakkaan toiveiden mukaan. Yhdenkään veneen rakentamista ei aloiteta, ennen kuin vähintään kaikki materiaalit ja suuri osa tilaratkaisuista on pohdittu yhdessä läpi.

Sillä täytyyhän ostaja ottaa erikoistapauksena, kun vene on sellainen joka tapauksessa.

Flying Flipper Superfly GT 42

Pituus 13,09 m, vesilinja 11,03 m, leveys 3,35 m, syväys 0,65 m, uppouma 5 000 kg, pa-säiliö 900 l, moottorit 2–3 x 400–627 hv. Lisätiedot Flying Flipper

X