Markus Varis

Veneilykauden päätteeksi etsitään jälleen veneilyssä esimerkillistä tekoa, toimintaa tai henkilöä, joka omalla toiminnallaan kannustaa kaikkia muita vesilläliikkujia parempaan veneilykulttuuriin ja sujuvaan yhteispeliin vesillä.

Vuoden Veneilyteko -tunnustuksen on perustanut Veneilytoimittajat ry – Båtjournalisterna rf, johon kuuluu noin 90 veneilystä ja merenkulusta ammatikseen kirjoittavaa journalistia.

Tunnustuksella voidaan palkita yksityinen henkilö, yritys, asia tai tapahtuma, joka saattaa olla jopa paikallinen ilmiö.

Tärkein valintaperuste on kuitenkin, että asialla voi olla myös laajempaa valtakunnallista merkitystä veneilyharrastuksen edistämisessä ja veneilyturvallisuuden parantamisessa.

Ehdotuksen Vuoden Veneilyteoksi voi lähettää yhdistyksen johtokunnan sihteerille jouluun mennessä.

Tunnustuksen saajan valitsee yhdistyksen johtokunta.

Tunnustus luovutetaan Helsingin venenäyttelyn yhteydessä lehdistötilaisuudessa. Vuoden Veneilyteko 2010 -palkinto myönnettiin Suomen Veneilyliiton puheenjohtajalle Seppo Seljavaaralle kiitoksena hänen monivuotisesta työstään Suomen Purjehtijaliiton ja Suomen Veneilyliiton yhdistämiseksi.

Seljavaaraa ennen palkinnon ovat saaneet vuodelta 2009 Helsingholmin vierassataman hoitajat Alf ja Sara Andersson, vuodelta 2008 Nils ”Nisse” Häggblom, vuodelta 2007 Kaj-Erik Löfgren, vuodelta 2006 Kemijärven Tunturipurret -yhdistys/Ikäihmisten veneilypäivä, vuodelta 2005 Kuusakoski Oy ja vuodelta 2004 Turun Partio-Sissit.

Kuva: Markus Varis