Lämpiävän saunan savuntuoksu leijaili kesänheleiden koivujen lomassa. Punamulta-aitat hehkuivat auringossa kilpaa ulapalla kimmeltävien aaltojen kanssa, ja Sahanlahden vierassataman laituri oli täynnä toinen toistaan kauniimpia puuveneitä juhlaliputuksessa.
Saimaalaisempaa idylliä on vaikea kuvitella, kuin heinäkuun keskimmäisenä viikonloppuna Puumalassa. Oli käynnissä Puuveneen Vuoksi -tapahtuma, jo 27 suvena toistunut Saimaan alueen puuveneiden kokoontuminen.
Tosin osallistumista ei ole rajattu vain kotivesistön veneille.
”Puuveneen Vuoksi ei ole yhdistys, vaan ihan vapaamuotoisesti tehdään harrastajien kesken yhteistyötä”, kertoo Jyrki Sairo, yksi tämän vuoden tapahtuman puuhamiehistä. Mukaan saa tulla kuka vain, joka sattuu Saimaalla puuveneilemään. Vieraita on säännöllisesti niin Näsijärveltä, Päijänteeltä kuin suolaisiltakin vesiltä.
Ohjelma on saanut varsin vakiintuneen muodon. Torstaina kauempaa tulevat kokoontuvat johonkin lähisatamaan. Perjantaina siirrytään tapahtumapaikalle, usein eskaaderina. Illan mittaan laitureihin saapuvat myös omia reittejään veneilevät. Vanhoja tuttavuuksia verestetään ja uusia solmitaan, illastetaan porukalla ja saunotaan.
Mielellään vähän musisoidaankin, nyt rantajamit tarjosi rautalankayhtye & Pety.
Lauantai on yleisöpäivä, jolloin veneitä ja harrastusta esitellään kiinnostuneille kävijöille. Laitureiden tyhjennyttyä pidetään kipparikokous, jossa sovitaan seuraavan kesän kokoontumispaikka ja järjestäjät.
”Intoa on ja vapaaehtoisia löytyy oikein hyvin”, Jyrki Sairo vakuuttaa.
Sitten palataan tavalliseen satamaillan ohjelmaan. Saunotaan, grillataan, syödään ja tanssitaan elävän musiikin kanssa.
Sunnuntaille jäävät yhteisaamiainen ja kotiinlähdöt. Samaan suuntaan ajellaan usein pienissä porukoissa.
Lauantaina yleisö pääsi vapaasti tutustumaan juhlaliputettuihin veneisiin.
Sataman suurimmat
Ennätysmäärä veneitä, yli 60, oli Savonlinnassa vuonna 2009. Pienempiin satamiin, kuten nyt Sahanlahteen, tulee yleensä noin 30 moottori- ja purjevenettä.
Laiturin suurin oli tällä kertaa Evi-Maija, vuonna 1948 Uudenkaupungin Telakalla rakennettu moottoriristeilijä. Sen omistaja ja kippari Ilari Äijälä oli tällä kertaa liikkeellä yksin, mikä kuulostaa haastavalta 17-metrisellä akselivetoisella aluksella.
”Kun tiukka paikka tulee, koiraskin poikii”, Äijälä virnistää. ”Ei tietenkään ole mitään keulapotkuria, mutta kokemus ja maltti ratkaisevat. Puuveneväki laiturilla auttaa myös.”
Maltilla Evi-Maija myös kulkee. Vanha 110 hv Scania vie venettä tyhjäkäyntikierroksilla 4–5 solmua. Se on mukavampaa kuin kymmenen solmun huippuvauhti, jossa ulapan täyttää Äijälän sanoin ”musta savu ja metriset peräaallot”.
Evi-Maija vuodelta 1948 oli laiturin suurin vene.
Yli kymmenen vuotta viime lakkauksen jälkeen veneen kyljet hilseilevät, mutta rakenne on vankka. Kaksinkertainen kylkilaudoitus on hondurasmahonkia, kaaret tammea ja kansi tiikkiä. Silti ison jahdin vetonaula on sen sisustus. Keulasta löytyy sauna, luonnollisesti, mutta toiletin varustukseen kuuluva kylpyamme on harvinaisuus. Ja se avaruus: kun salongin avaa pariovilla kapteenin makuuhuoneeseen, syntyy sisämitoiltaan 4 x 6 juoksumetriä oleva juhlasali, josta pääsee peräkannen terassille.
Väliovet avattuna Evi-Maijan sisälle muodostuu melkein 30m² yhtenäinen tila.
Toinen suuri vene, 12-metrinen One-off -pursi Temptress on huomattavasti uudempi. Sen on suunnitellut Ahti Kotikoski tilaustyönä omistajapariskunnalle.
”Ostin 30 kuutiota hondurasmahonkia vuonna 2000”, Antti Lääperi kertoo. ”Se saattoi olla viimeisiä eriä, joita ihan reilusti ja laillisesti Suomesta enää saikaan.”
Veneen veisti nyt jo edesmennyt Pertti Roininen ja se valmistui 2003. Aluksi se purjehti Suomenlahdella, mutta viimeiset kymmenen vuotta kotisatama on ollut Joutsenossa.
Viimeistely on häkellyttävän hienoa. Epoksipinnoitettu mahonkirunko, ministerilakatut kalusteet ja elegantisti harmaantuva kansi tuntuvat käden alla kuin elävältä olennolta; puuveneen charmia parhaimmillaan.
Kahden metrin kulkusyvyyttä Lääperi ei pidä ongelmana järvipurjehduksessa. 20 metrin mastokorkeus rajoittaa enemmän, hän sanoo ja huomauttaa: ”Mutta niin se rajoitti merelläkin, kun lähti sisemmälle saaristoon.”
Suurin pursi oli 12-metrinen one-off Temptress, rungoltaan epoksipinnoitettua mahonkirimaa.
Järkevät työmäärät
Ketterimpiä Saimaalla ovat moottoriveneet. Aivan kotivesillään on Mörkö, puumalalaisen Juho Martikaisen noin kuusimetrinen, limisaumainen, ajohytillä ja keulakannella varustettu vene.
”Ukki sen aikoinaan osti ja nyt se on ollut perheessä yli 50 vuotta”, Martikainen kertoo. Perimätiedon mukaan Mörkö on syntynyt jossain veistokoulussa oppilastyönä 1950-luvulla. Välillä se oli pari vuosikymmentä käyttämättä varastossa, kunnes Martikainen kunnosti sen päiväretkiveneeksi. Tosin suojaa on sen verran, että makuupusseilla varustettuna kolme yöpyykin kohtalaisesti. Martikaisen pisin reissu on ollut Liperiin saakka.
Juho Martikaisen Mörkö on ollut perheessä yli 50 vuotta ja palvelee nyt päiväretkeilyä.
Varsinaiset matkaveneet ovat usein sovelluksia rannikon fiskareista. Sellainen on Ville Silvennoisen Väinö, yhdeksänmetrinen Tapani Suortin veistämä summalainen. Kannella juttuamassa on myös Manu Elovaara, joka viittaa omaan veneeseensä laiturin vastapuolella: summalainen sekin ja suunnilleen saman kokoinen.
Kaverukset rauhoittelevat puuveneen ylläpidon vaivalloisuutta arastelevia vierailijoita.
”Jos ei halua huoltoja lainkaan tehdä, ei tietenkään ole mieltä tällaista hankkia”, Elovaara tunnustaa, ”mutta säännöllisellä hoidolla työ pysyy järkevissä määrissä ja voi keskittyä itse veneilyyn.”
Silvennoinen vahvistaa asian: normaali kausihuolto ei juuri poikkea muoviveneestä, paitsi lakkausten ja satunnaisten puutöiden verran.”
Ville Silvennoinen ja Manu Elovaara kertoilivat puuvenefilosofiasta summalaisen Väinön kannella.
Pitkille matkoille
Ellei sitten ota kokonaista uudelleen rakennusta ristikseen, kuten nilsiäläinen Jouko Martikainen. Hän näyttää valokuvia avoimesta, ravistuneesta rovista, josta urakka alkoi vuonna 2009. Yhdeksän vuotta myöhemmin laskettiin vesille Miriam, jonka moitteettoman kauniissa ja tunnelmallisessa salongissa Martikainen nyt rapsuttelee tyytyväisenä laivakoira Oskua.
Hieman alle kymmenmetrinen runko on vuodelta 1977 ja sen päälle Martikainen on rakentanut kokonaan suojaiset sisätilat hieman Norppa-veneiden tyyliin. Pariskunta asuu ja seikkailee Saimaalla vaikka läpi kesän ja vieraillekin on oma kajuuttansa.
Jouko Martikainen kunnosti ja rakensi Miriam-venettä yhdeksän vuotta, mutta lopputulos on kieltämättä palkitseva.
Käyttö edellä on restaurointiin tarttunut myös Vesa Kauhanen, vaikka catboat-pursi Tähti on ehdottomasti pala historiaa: tiettävästi Saimaan vanhin edelleen käytössä oleva vene.
Tähti on rakennettu jossain USA:n itärannikolla 1900, mutta tarkat tiedot veistäjästä ja suunnittelijasta puuttuvat, Kauhanen harmittelee. Näin siitä huolimatta, että vene on tuotu Suomeen ja Saimaalle uutena, Kauhasen perheessäkin se on ollut vuodesta 1934.
Paitsi kymmenen vuoden jaksoa 1955–65, jonka jälkeen Kauhanen osti sen itselleen.
Ikäänsä nähden Tähti vaikuttaa niin hienolta, että on pakko kysyä, kuinka paljon siitä on itse asiassa alkuperäistä. Kauhanen hymähtää ja vie katsomaan kaarituksia ja ylempää runkolaudoitusta. Mitä on uusittu, on toki tehty alkuperäisen mallin mukaan. Uuden rikin mesaanimastoineen tosin suunnitteli perinneveneguru Harro Koskinen 1980-luvulla.
Sillä, kuten myös yllättäen varustukseen kuuluvilla vesi-wc:llä ja kansisuihkulla, juoksevalla vedellä ja kylmiön sisältävällä pentterillä, tavoiteltiin toimivuutta matkapurtena.
”Mielestäni vene pysyy varmimmin kunnossa, kun siitä tehdään käyttökelpoinen”, Kauhanen perustelee. Hän sanoo ymmärtävänsä museoinnin, mutta Tähden retki-CV kyllä tukee Kauhasen näkemystä. Paitsi Saimaalla, veneellä on purjehdittu Suomenlahdella ja käyty Maarianhaminassakin.
Catboat Tähti on tiettävästi rakennettu vuonna 1900 ja siten Saimaan vanhin yhä käytössä oleva vene, kertoivat kippari Vesa Kauhanen ja gasti Lauri Ruotsalainen.
