Tilaa
Mainos

Myös venelaina kannattaa kilpailuttaa

12.12.2023

KirjoittajaSambla Group

Monien unelmana on lähteä vesille omalla veneellä. Vene on kuitenkin kallis hankinta, joka edellyttää usein myös ulkopuolista rahoitusta hankinnan tueksi. Säästöjen lisäksi hankintaa voi hoitaa joko veneliikkeen tarjoaman rahoituksen tai vakuudettoman lainan avulla.

Vakuudeton laina mahdollistaa sen, että vene siirtyy rahoitusyhtiön sijaan heti omaan omistukseen. Sen avulla voi harkita myös veneen hankkimista suoraan yksityishenkilöltä, jolloin veneen voi saada hieman uutta venettä edullisemmin.

Venelaina kannattaa aina kilpailuttaa, koska vain siten löytyy edullisin lainatarjous hyödynnettäväksi. Kilpailuttamisessa voi hyödyntää erilaisia lainapalveluita, jotka mahdollistavat lainan nopean kilpailuttamisen.

Vakuudettoman lainan avulla unelmien vene

Veneen hankinta on usein taloudellisesta näkökulmasta suuri hankinta. Unelman toteuttaminen edellyttää usein omien säästöjen lisäksi ulkopuolista rahoitusta, eli joko veneliikkeen tarjoamaan rahoitusvaihtoehtoa tai vakuudetonta lainaa.

Rahoituksen avulla veneen voi hankkia vain suoraan liikkeestä ja se jää rahoitusyhtiön omistukseen. Se siirtyy kokonaisuudessaan omaan omistukseen vasta sitten, kun koko rahoitus on maksettu. Vakuudettoman lainan avulla veneen voi puolestaan ostaa haluamastaan paikasta, jolloin voi tutkia myös yksityishenkilöiden myymien veneiden valikoimaa.

Kun veneen hankkimiseen käytetään vakuudetonta lainaa, vene on  heti ensimmäisestä hetkestä omassa omistuksessa. Lainasumma ja takaisinmaksuaika sovitaan joustavasti siten, että kuukausierä asettuu oman talouden perusteella sopivalle tasolle. Näin vesille pääsee heti, minkä jälkeen laina maksetaan sovitusti osissa takaisin.

Edullisin laina löytyy kilpailuttamalla

Kun on päättänyt hakea vakuudetonta venelainaa, kannattaa kilpailuttaa eri lainantarjoajat. Eri lainantarjoajien hinnoittelu vaihtelee, joten myös sama hakija voi saada eri suuruisia lainatarjouksia.

Vakuudetonta lainaa hakiessa jokainen lainatarjous on yksilöllinen ja henkilökohtainen. Korkoprosenttia määritellessä tehdään luottoluokitus lainan hakijasta, mutta kriteerit saattavat vaihdella hieman eri lainanmyöntäjien välillä. Tulevaisuudessa hyödynnetään myös positiivista luottorekisteriä, johon kuuluu kaikki lainantarjoajat. Itselle tehtävät yksilölliset lainatarjoukset saa tietoon vain täyttämällä hakemuksen.

Kilpailuttaminen tarkoittaa lainatarjousten pyytämistä useammasta paikasta. Tämän jälkeen niitä voi vertailla toisiinsa edullisimman tarjouksen löytämiseksi. Apuna kannattaa käyttää erilaisia vertailusivustoja, jotka auttavat löytämään parhaan lainatarjouksen yhden hakemuksen välityksellä.

Huomio kannattaa kiinnittää todelliseen vuosikorkoon

Kun kilpailuttaa venelainaa ja vertailee saatuja tarjouksia, kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti todelliseen vuosikorkoon. Todellinen vuosikorko on lainan hakijoita varten kehitetty arvo, joka sisältää kaikki lainasta aiheutuvat kulut. Siten se kuvaa lainan kokonaishinnoittelua.

Lainakoron lisäksi kustannuksia voi muodostua esimerkiksi lainan järjestelypalkkiosta, laskutuslisästä ja kuukausittain maksettavasta tilinhoitopalkkiosta. Koska todellinen vuosikorko ottaa huomioon myös nämä, sopii se vertailuun paremmin kuin pelkkä lainakorko.

Vakuudettoman lainan avulla voi toteuttaa unelmiesi veneen hankinnan ja pääsee vesille heti. Ennen lainan ottamista kannattaa kilpailuttaa tarjoukset, jotta voi löytää mahdollisimman edullisen vaihtoehdon. Lainapalvelut auttavat etsimään edullisimman lainan, ja yhden hakemuksen välityksellä saa useita tarjouksia. Takaisinmaksuaika ja kuukausierä voidaan sopia joustavasti, ja veneen hankinnan jälkeen laina maksetaan sovitussa aikataulussa takaisin.

Lue myös nämä

X