Kun Vindö 50 esiteltiin vuonna 1969, se oli ilman muuta luksuspursi. Suurikin se tuolloin oli, noin 35-jalkainen (mallinumero viittaa purjealaan, kuten muissakin Vindöissä), mutta ennen kaikkea loistavasti viimeistelty.
Veistämö oli laadukkaan maineessa jopa Ruotsin länsirannikon omilla, korkeilla mittapuilla. Kun se siirtyi puhtaasti puuveistämöstä lujitemuovirunkoihin Vindö-sarjallaan, se oli päättänyt, ettei tunnelma veneissä saa sen takia laskea hiventäkään. Niinpä sisustukset tehtiin vielä entistäkin upeammin, parhaista mahonkilajeista ministeritason lakkauksilla, eikä muovipintoja jätetty näkyviin missään.
Seurauksena toki oli, ettei Vindö 50 ollut hinnaltaan lähelläkään jokamiesluokkaa. Nyt on toisin, kun aika on tehnyt taikojaan. Veneitä valmistettiin yli 350 kappaletta. Etenkin Ruotsin ja Saksan markkinoilta niitä löytyy kohtalaisen henkilöauton tai vaatimattoman kesämökin hinnalla. Mutta Vindö 50:ssä samalla rahalla saa ruhtinaallisen hienon purjeveneen.
Kokeilupäivälle saimme tuulen, joka kasvoi alle viidestä yli kuuteen metriin sekunnissa purjehtiessamme saarten väleistä ulapalle. Aallokko pysyi puolimetrisenä, mikä ei painavaa venettä kiusannut. Masto on vain noin 14-metrinen ja puomi pitkä sekä genua kauas taakse ulottuva, joten purjeiden painopiste jää melko alas. Vindön vesilinja ei ole erityisen kapea aikaansa nähden, mutta nykypursiin verrattuna se kallistuu aluksi enemmän. Pitkän ja matalan kölin suuri paino kuitenkin pitää veneen niin pystyssä ja varalaita on sen verran korkea, että meri tuntuu pysyvän turvallisen etäällä avotilasta.
Kun kippari jää vahtiin yksin, voi genuan jaluksen siirtää paremmin ulottuville spinaakkerivinssiin.
Se on suojainen etenkin tässä, erillisellä peräkajuutalla varustetussa versiossa (SL). Vindö 50:ttä rakennettiin myös suuremmalla avotilalla ja perän yhdellä pistopunkalla (S) sekä moottoripurtena (CC) lyhyellä ruffilla, kiinteällä tuulilasilla ja matalammalla mastolla. Kaikkia varustettiin myös ketsirikillä.
Leppoisat kiireet
Levanki tässä yksilössä on ohjaajan takana. Kuski ulottuu siihen hyvin, mutta isonjalusta pitää väistää käännöksissä. Ne tehdään rauhalliseen tahtiin sekä pitkäkölisen veneen että gastin mieliksi. Suuressa genuassa on kiskottavana monta metriä jalusta, ennen kuin sen saa vendan jälkeen vetämään. Ihan kevytkään ei viimeinen kiristys ole, vaikka päävinsseillä on hulppeat 46-kertoimet.
Veneen massa jaksaa pitää vauhdin läpi hitaan käännöksen, jonka kulma kasvaa yli sadan asteen. Vauhdin myötä Vindö nosti taas ylemmäs tuuleen. Rennosti se kulki noin 40°AWA, piinaamalla vähän ylemmäksikin. Näin ajettuna gps näytti lukemia tasaisesti 6–7 kn väliin.
Vindön ohjauksessa tuntuu kohtalainen paine jatkuvasti, sillä veneen balanssi on luovikärkkään puolella. Alkuperäinen ratti onkin tässä veneessä vaihdettu suurempaan, mikä tekee hyvää myös ergonomialle, ajoi sitten seisten tai sivupenkiltä; laita ei ole istumiskelpoinen, joten kuski jää paitsi parasta näkyvyyttä keulapurjeelle.
Selkeä kansi ajalta kauan ennen piiloon vedettyjä köysiä.
Avotila on erittäin suojainen. Toisaalta kippari ei pääse laidalle parasta näkyvyyttä hyödyntämään.
Laidalle ja kannelle komentaa gasteja kuitenkin huoletta. Tiikki on jalan alla pitävää kaikissa keleissä ja kulkuväylät sekä työpisteet väljiä ja selkeitä. Niin pitääkin, kun nostimet ja reivit ovat mastolla. Sitä ei pidä nykyveneilijän säikähtää, sillä varsinaiset köysityöt sujuvat juuri siellä parhaiten ja kannella liikkumiseen tottuu nopeasti.
Takaruffi ja mojova peräpeili viimeistelevät persoonallisen ulkonäön.
Aikamatka salonkiin
Käynti sisälle on pystysuora ja korkea. Kun siitä selviää, tunnelma on häkellyttävän kodikas. Mahongin hehku, listoitusten jykevyys, ruffin näkyvät kaaritukset ja laitojen karneeraukset vievät vanhoihin, parempiin aikoihin. Tässä veneessä siinä auttaa myös herkullinen viimeistely riippulyhdyillä ja muilla pikkuesineillä.
Pentteri kestää mitoiltaan vertailun uusiinkin pursiin ja tiiviinä se on jopa toimivampi merenkäynnissä. Karttapöytä on kunnon kokoinen ja runsailla laatikoilla varustettu. Niiden välissä tapahtuu kaikki merenkulullinen toiminta, joten salonki puolilaipion keulanpuolella jää rauhalliseksi. Klaffipöydän kattaa kuudelle ja molempien laitojen sohvat saa sijattua vuoteiksi – myös oivallisiksi meripunkiksi.
Päälaipion etupuolelle muodostuu käytävä, jonka vastapuolilla ovat suuri vaatekaappi ja toiletti. Se näyttää pienemmältä kuin tuntuu, istuin on oikeaoppisesti kulkusuunnassa, lavuaari on aitoa posliinia ja varustettu suihkuhanalla.
Toiletissa mahtuu ottamaan käsisuihkun, valumavesi menee tiikkiristikon läpi pilssiin.
Käytävän varrella ovat toiletti ja kaapisto, ihan keulassa mukavan kokoinen kajuutta.
Keulakajuutta on juhlava. V-vuoteen sakaroilla on pituutta täydet kaksi metriä ja jalkopää on ihan kohtuullisen leveä. Seinillä on kunnon reunuksilla varustetut hyllyt ja lisää tavaratilaa on vuoteen alla.
Sama järjestely on peräkajuutassa, johon käydään avotilasta. Kahdelle pariskunnalla saa siis jokseenkin täydellisen yksityisyyden satamissa yöpyessä. Yhteistilat taas voi maksimoida avotilan kokonaan peittävän, korkean kuomun avulla. Silloin ei ahdista vielä parinkaan sadepäivän pakkovietto satamassa.
Ei ole ensimmäinen kerta, kun hyvin hoidetussa, oman aikansa arvoveneessä vierailun jälkeen herää kysymään, miksi edes harkitsisi uuden ostamista, kun hinnan murto-osalla voi löytää tällaisia paratiiseja?
Kyllä niitä syitä toki löytyy. Yksi ilmeinen on se, että näin erityisiä namupaloja ei ole noin vain saatavilla markettien hyllyillä. Ei ollut silloin, eikä ole nyt. Harvojen herkusta on siis edelleen kyse, mutta eri syystä: maksamisen sijaan vaikeaa on sen oikean löytäminen.
Jotenkin se tuntuu lohdullisemmalta ajatukselta.
Vidö 50 SL:n esittely on julkaistu Vene-lehdessä 3/2020.
