Tilaa
Testit

Käytetty: Sea Ray 225 Weekender – Nimensä veroinen

225 Weekender on tilava daycruiser kahden hengen viikonloppuretkille. Pentteriä lukuun ottamatta tilaratkaisut ovat toimivia ja veneen ajo-ominaisuudet luokkansa parhaimmistoa.

23.04.2021

Kirjoittajatuomo kanerva

Kuvaajatuomo kanerva juha virtanen

Daycruiserit ovat 2000-luvun vahvin venetrendi, joka saapui vesillemme yhdysvaltalaisten venemerkkien tuomana. Yhdysvalloissa daycruiserit ovat olleet suosiossa jo kymmeniä vuosia. Tuotiinhan niitä meillekin 80-luvun lopun hulluina vuosina, mutta silloin kotimaiset valmistajat ja veneilijät vannoivat vielä HT-veneiden nimeen.

Nykyään kotimaiset valmistajat esittelevät kilpaa uusia daycruiser-malleja, kun samaan aikaan yhdysvaltalaiset valmistajat jo korvaavat asuttavia mallejaan avoimilla päiväveneillä.
2000-luvun alussa ei tarjolla vielä ollut monia kotimaisia vaihtoehtoja ja etenkin suuremman kokoluokan daycruiserit ovat yleistyneet vasta viime vuosina. Tilavaa ja asuttavaa daycruiseria etsivän kannattaakin suunnata katseensa 2000-luvun alun tuontiveneisiin.


Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 2/2016.


Viikonloppuvene

Sea Rayn mallinimi Weekender kertoo selvästi veneen käyttötarkoituksen: se on tarkoitettu viikonlopun mittaisille retkille, joilla veneessä yövytään yö tai kaksi. Keulakajuutta on daycruiseriksi miellyttävän väljä. Erityisesti korkeutta on riittävästi ja keulan U-sohvaa voi hyvin hyödyntää oleskeluun. Sohvan keskelle saa pöydän.

Kajuutan nurkassa on kemiallisella wc:llä varustettu toiletti, joka on kooltaan juuri riittävä täyttääkseen tehtävänsä. Tilaa on säästetty korvaamalla toiletin ovi verholla. Pesuallasta ei ole, mutta kädet voi pestä vastapäätä olevan pentterin tiskialtaassa. Mikäli wc:lle ei näe suurta tarvetta, toimii toiletti suurena säilytyskomerona.

Toilettia vastapäätä oleva pentteri on nimellinen ja varustettu pelkällä tiskialtaalla ja kaapistolla. Keittimelle ei ole edes paikkaa ja hyvä niin, sillä ympärillä olevat verhoilumateriaalit vaikuttavat tulenaroilta. Pentteri on kuin olisi joutunut nurkkaan häpeämään, kun sille ei ole muuta paikkaa löytynyt.

Keittomahdollisuuden puute on 225 Weekenderin käyttöä eniten rajoittava tekijä, sillä avotilassakaan ei ole mahdollisuutta ruuanvalmistukselle. Tietenkin avotilan pöydän voi valjastaa retkikeittimen tasoksi, mutta avotilasta puuttuu vesipiste.

Vielä hämmästyttävämpää on jääkaapin puuttuminen koko veneestä. Nykyään jääkaappi kuuluu monen vastaavan kokoisen ja jopa pienemmän avoveneen varustukseen. 225 Weekenderissä jääkaapin tilalla on kannettava kylmälaukku, jolle on paikka avotilassa. Pitkille retkille tarvitaan runsaasti kylmävaraajia.

Pentteriratkaisu olikin merkittävä päivityskohde, kun 225 Weekenderin korvaaja 235 Weekender esiteltiin. Siinä pentteri siirtyi kajuutasta avotilaan ja varusteltiin paremmin. Sittemmin Weekenderit ovat jääneet kokonaan pois Sea Rayn mallistosta.

Tehoneliöt

Sea Ray 225 Weekender kuuluu tänä päivänä keskikokoisten daycruisereiden luokkaan. Kokonaispituutta sillä on noin 7,3 metriä, mutta lukema sisältää jatketun uimatason. Varsinaista runkopituutta Sea Raylla on noin 6,5 metriä, josta keulakajuutta haukkaa suuren palan. Lisäksi moottori sijaitsee perälaudan sisäpuolella.

Sisäperämoottori on kuitenkin saatu sopimaan avotilaan melko huomaamattomasti. Korkean rungon ansiosta avotilan turkki on voitu nostaa niin ylös, että konekoppa on juuri istumakorkeudella ja muodostaa osan peräsohvaa.

Moottorin molemmilla puolilla olevat istuinosat ovat irrotettavia, mikä helpottaa pääsyä veneen peränurkkiin. Ominaisuudesta on iloa etenkin paapuurissa, jossa on uimatasolle johtava portti.

Styyrpuurissa eniten hyötyä on istuimen alle jäävästä tyhjästä tilasta.

Koska veneen koko pituus on saatu hyödynnettyä perälaudasta alkaen, on 225 Weekenderin avotila miellyttävän väljä. Vapaata turkkitilaa on reilusti ja liikkuminen on helppoa. Turkki on myös koko matkalta täysin tasainen.

Istumajärjestys on matkan teon kannalta selkeä, kun lähes kaikki matkustajat istuvat kasvot menosuuntaan. Seurustelun kannalta järjestys on kuitenkin huono, sillä istumapaikat ovat erillään toisistaan, eikä istuimia saa käännettyä vastakkain. Lisäksi avotilan keskelle asennettava pöytä jää kauas kaikista istuimista ja on melko hyödytön.

Jenkkiveneissä on totuttu näkemään suuria aurinkopetejä, ja auringon palvojia on muistettu myös 225 Weekenderissä. Peräsohvalla mahtuu hyvin pitkäkseen, ja paapuurin puoleisen etuistuimen saa levitettyä yhden hengen aurinkopetiksi.

 Kajuutta on korkea ja ilmava, mutta ikkunat ovat pienet. Sohvasta saa vuoteen kahdelle.

Merelle tehty

Yhdysvalloissa veneillä ajetaan usein merellä tai suurilla järvillä, joissa keli voi olla kovempi kuin meidän kotivesillämme. Sen ansiosta yhdysvaltalaiset veneet ovat usein omanneet hyvät ajo- ja keliominaisuudet. 225 Weekender pönkittää entisestään tätä mielikuvaa.

Koeajopäivälle sattui reipas, yli 10 m/s tuuli, joka nostatti Espoon edustalle reilun metrin korkuiset vaahtopäät. Ne eivät tuottaneet 225 Weekenderille mitään ongelmia, ja matkanopeuden pystyi ongelmitta pitämään 20 solmun paremmalla puolen. Ainoan miinuksen voi antaa virtaviivaisen tuulilasin tarjoamasta heikohkosta suojasta tuulta ja roiskeita vastaan.

Rungon V-kulma on perässä 19 astetta ja se jyrkkenee kohti keulaa, joka halkoo aaltoja kiitettävästi. Trimmitasojen avulla veneen sai painettua pitkälle kölilinjalle ja kompensoitua lievän nojaamisen sivutuuleen.

Koajoyksilö oli varustettu MerCruiserin 220-hevosvoimaisella V8:lla. Kaasutinmoottorin tarjoama teho riittää hyvin mukavaan matkantekoon. Äänenpaine jää 22 solmun matkanopeudella juuri alle 80 desibelin, ja täydelläkin kaasulla se on siedettävät 85 desibeliä. Osa veneistä on varustettu 260-hevosvoimaisilla MPI-ruiskumoottoreilla.

Moottoritila on pieni, mutta sen kansi on raskas.

Kojetaulu on tuttua yhdysvaltalaista tyyliä. Mittaririvistö ja jalopuujäljitelmät jakavat varmasti mielipiteitä tänä päivänä, mutta olivat muodikkaita vielä 2000-luvun alkupuolella. Katkaisijat on keskitetty yhteen tiiviiseen pakettiin, josta yksittäisiä katkaisimia saa hieman etsiä.

Plotterille ei ole erillistä paikkaa. Kojetaulun päällä on kuitenkin reilusti tasaista pintaa, johon plotterin voi asentaa jalustalle, kuten koeajoyksilössä on tehty.

Kuljettajan istuin on sohvamainen ja ajaminen on mukavinta ylös nostettavaan etureunaan nojaillen. Hallintalaitteet ovat hyvillä paikoilla ja ratissa on kallistuskulman säätö.

 Sisäperämoottorin ja lisäosan ansiosta uimataso on kiitettävän kokoinen.

Lujaa tekoa

Jenkkivene on käsitteenä laaja ja se jakaa mielipiteitä. Kokonaisen maan venetuotantoa ei voida tiivistää yhteen sanaan. Yhdysvaltain, kuten kaikkien muidenkin maiden, venetuotannosta löytyy monenlaista tekijää. Laatu on saattanut vaihdella suurestikin. Sea Ray kuuluu kuitenkin arvostetuimpiin ja laadullisesti parhaisiin jenkkiveneisiin.

225 Weekenderin laatu vakuuttaa jo heti veneeseen astuessa. Keulakansi ei notku reippaidenkaan askelten alla ja avotilaan laskeudutaan kajuutan oveen muotoiltuja tukevia askelmia pitkin.

Avotilan verhoilumateriaalit tuntuvat paksuilta ja laadukkailta ja viimeistely ulottuu nurkkienkin taakse.

Kansivarustus on tehty pohjoisamerikkalaisten vaatimusten mukaan, joten keulakaiteessa ei ole keskellä kulkuaukkoa. Se vaikeuttaa hieman kulkemista keulan kautta, mutta matalahkon kaiteen yli on helppo astua. Myös knaapit ovat pienet, mikä on valitettavan yleistä jenkkiveneissä.

Sisätiloissa viimeistely on asiallista ja materiaalit laadukkaita. Kaikki pinnat on verhoiltu kankaalla, kuten uusissakin jenkkiveneissä on tapana. Eurooppalaisissa veneissä on hiljalleen lisätty lujitemuovin käyttöä myös sisätilojen verhoilussa.

Liikkuminen on helppoa takanurkan portin ja kajuutan oven askelmien ansiosta.

Ominaisuuspuntari

Venettä verrataan yleisesti ottaen samantyyppisiin ja -kokoisiin. Arviot kohdistuvat ensisijaisesti venetyyppiin, ei yksilöön, mutta mahdollisten lisävarusteiden ja muutosten vaikutuksia on huomioitu.

Lue myös nämä

X