Tilaa
Jutut

Helsingin olympialaisista myöhästynyt historiallinen ruotsinlaiva myynnissä

Alusta kuvaillaan suomalaisyrityksen myynti-ilmoituksessa upeaksi matkustajalaivaksi ja sen kerrotaan toimivan tällä hetkellä hotellina, kokouspaikkana ja ravintolana Tukholmassa.

17.12.2018

KirjoittajaJukka Hiiro

Birger Jarl, Bore Nord, Minicarrier, Baltic Star, kun matkustaja-aluksella on pitkä historia, on sille kertynyt myös monta nimeä. Ruotsalaistelakalla vuonna 1953 valmistuneen aluksen oli itseasiassa alkujaan tarkoitus olla yksi kolmesta Helsingin olympialaisia varten tilatusta laivasta, mutta valmistuminen myöhästyi.

Matkustajaliikenteeseen alus kuitenkin otettiin. Kesäkaudet se liikennöi Helsingin ja Tukholman välillä. Talvella reitti kulki Turun ja Tukholman väliä.

Vuosikymmenten mittaan reitti vaihteli. 70-luvulla alus liikennöi muun muassa Tukholman ja Maarianhaminan väliä, Pietarsaaren ja Skellefteån väliä, taas Tukholman ja Maarianhaminan sekä Turun ja Visbyn väliä.

Viimeiset vuodet alus on toiminut laivahostellina Tukholmassa, jälleen Birger Jarlin nimellä ja ainakin matkailupalvelu TripAdvisorin perusteella toimii yhä. Nyt historiallinen alus on ilmaantunut kuitenkin myyntiin.

© Nettivene.com

Yli 92 metriä pitkä ja 14 metriä leveä alus on myynnissä Nettivene.com-palvelussa. Osastona on muut veneet ja myyjänä espoolaisyritys.

Alusta kuvaillaan suomalaisyrityksen myynti-ilmoituksessa upeaksi matkustajalaivaksi. Sen kerrotaan sijaitsevan tällä hetkellä Tukholmassa ja toimivan hotellina, tapahtumapaikkana ja ravintolana.

Ilmoituksen mukaan alus on katsastettu, varusteissakin löytyy, niin kuin nyt laivalta vain voi odottaa. On jopa vähän humoristista, että matkustajalaivan varusteissa luetellaan niin jääkaappi kuin esimerkiksi tutka, autopilotti ja kulkuvalotkin. Laivan matkanopeudeksi kerrotaan 14 solmua huippunopeuden ollessa vain vähän enemmän, 16 solmua.

Keitin-kohdan lisätiedoissa tarkennetaan, että itseasiassa laivalta löytyy ”ravintoloita”.

© Nettivene.com

Ostajia saattaa hieman karsia se, että hintapyyntö tällä historiallisella laivalla on vaatimattomat 5 490 000 euroa.

© Nettivene.com

Lue myös nämä

X