Tilaa
Uutiset

Baltic 80 Custom – Luksusta sporttimausteilla

29.11.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

Kuvaajavalmistaja

Baltic Yachts on solminut sopimuksen uudesta 80-jalkaisesta purresta. Vaikka luksusveistämön perinteisiin on aina kuulunut kunnon annos suorituskykyä, tällä kertaa sitä on tilattu tavallistakin enemmän. Asiakkaalle vene on ensimmäinen Baltic, mutta veistämö kertoo hänen olevan kokenut purjehtija, joka haluaa huviristelyn ohella osallistua aktiivisesti ja menestyksellä avomerikilpailuihin.

Kokoluokkaa Baltic sanoo kiinnostavaksi juuri nyt, kun siihen tulee ja on tullut hyvin tehokkaita pursia muiltakin valmistajilta; ehkä verrokiksi käy myös lähikilpailija Nautorin Club Swan 80.

Baltic 80 Custom on Judel/Vrolijk -toimiston käsialaa. Niin varalaita kuin kansirakenteetkin ovat huomattavan matalat, negatiivisesti kallistuva keula sekä perään asti jatkuva suurin leveys odotetun modernia muotoilua. Ennakkopiirroksissa huomiota kiinnittävät huiman suuret kattoikkunat ruffin päällä, runkoikkunoiden puute sekä ulkotilojen järjestely. Köysiltä rauhoitettu matkustamo palvelee risteilykäyttöä. Kisamiehistöllä on silti hyvät työtilat, kun sohvaryhmien ja rattien väliin on erittäin väljästi tilaa vinssiryhmille.

Rikauksesta kerrotaan vasta, että keulan yleispurjeeksi tulee tavanomaista leveämmälle kiskolle itsejalustuva fokka ja isopurje on puomille rullautuva. Myöskään sisätiloista ei paljasteta vielä kuin kajuuttojen lukumäärä: kolme sviittiä isännille ja vieraille sekä yksi veneen kaksihenkiselle ammattimiehistölle.

Veneen rakentaminen alkaa tammikuussa ja vesille se lasketaan kesällä 2024.

Baltic 80 Custom

Baltic Yachts

LUE MYÖS:

Kuukauden vene: Club Swan 80 – Raivoisa joutsen

Club Swan 80 – Joutsenista kiivain lähtee radalle

Lue myös nämä

X