Tammio

Vene 9/2020

Tammiossa on veneilijälle laiturin lisäksi kaksi palvelua: hyvä kirjavalikoima heti laiturin päässä ja huussit keskellä saarta. Naapuriveneen naiset, jotka ovat Tammiossa ensimmäistä kertaa, kysyvät meiltä toiveikkaasti, josko tietäisimme jonkun, joka vuokraisi saunaa. Osaamme vinkata vain ainoasta näkyvissä olevasta paikallisesta, joka sirkkelöi puita sataman toisella laidalla. Mies juttelee naisten kanssa hyvän tovin ystävällisesti, mutta löylyihin he eivät pääse. Saunapuita ei ole tarpeeksi.

”Ymmärrämme hyvin, että sauna ei järjestynyt, ja että täällä ei tarjota turisteille muitakaan palveluita. Tammion viehätys onkin juuri siinä, että palveluita ei ole. Tämä on erilainen, ainutlaatuinen paikka. Tänne tulevan pitää kunnioittaa saarelaisia ja heidän valintaansa.

Lähdemme kävelylle pitkin kylän teitä. Pihoihin ei eksy vahingossa, sillä ne on tarkkaan aidattu, ja kujat on jopa viitoitettu. Vanhat rakennukset ovat punamultaisia, keltaisia, vihreitä ja valkoisia. Kahta uuttakin hirsirakennusta tehdään vanhaan malliin. Ratamot tuoksuvat.

Poikkeamme satavuotiaalla seurantalolla, jossa on taidenäyttely ja kirpputori. Museo saaressa on erikseen, mutta täälläkin kerrotaan saaren historiasta. Tammion vesiltä vietiin kalaa Tallinnaan jo 1200-luvulla, mutta ensimmäiset asukkaansa saari sai 1300-luvulla. Sotien tuoksinnassa saari välillä autioituikin. Kauppaa käytiin virolaisten kanssa: kala vaihdettiin perunaan ja viljaan. Parhaimmillaan, ennen maailmansotia, Tammiossa asui 250 henkeä ja saarella oli oma koulukin. Ammattikalastus jatkui 1950-luvulle asti.

Lisätietoa Tammiosta

Anne ja Steffi Sjöholm

Arkistosta:

Tammion kylä muistuttaa Haapasaarta toiminnoiltaan, mutta on luonnoltaan metsäisempi.

Osassa lukuisista omakotitaloista ja aitoista asutaan lähes ympärivuotisesti. Työssäkäynti Tammiosta ja työnteko paikan päällä on kuitenkin minimaalista, joten asukkaat ovat täälläkin pääosin eläkeläisiä.

Ilahduttavaa oli kokea Tam
miossa kaikkien aikojen nopein nettiyhteys.

Sisäänajo satamaan on selkeätä ja venesatama löytyy aallonmurtajasta vasemmalle tehtävän käännöksen jälkeen.

Vieraslaituri on varsin suojainen, minkä Ohtakin sai kokea voimakkaan pohjoistuulen tuskin aiheuttaessa veneeseen mainittavaa liikettä. Sen sijaan paikallisten veneet olivat suojan tarpeessa ja niitä siirrettiin vierassatamaan tai vedettiin maihin tuuliennusteen käytyä uhkaavaksi.

Tammiossa on kapea tieverkosto, jota pitkin koko kylän ja saarenkin saa nähtyä ja koettua. Kulkiessa ei tarvitse tuntea olevansa vieraissa pihapiireissä, kuten Haapasaarella. Ihan kaupunkilainen käytös ei kuitenkaan ole sopivaa, vaan kunnioitetaan muidenkin rauhaa ja viihtyvyyttä.

Erityisiä palveluja ei paikalla kuitenkaan ole tarjolla, joten vene tulee pitää hyvin omavaraisena veden, muonan, energian ja jätehuollon suhteen.

Satamamaksuna jätetään sopiva summa yhteysaluslaiturin odotuskopissa olevaan lippaaseen. Kopin seinällä on saaren kirjasto, josta löytyy teoksia laidasta laitaan. Näitä voinee lainata veneeseen, kunhan muistaa palauttaa.

Tammiossa ei ole sähköä tai vesijohtoa. Paikalla onkin syntynyt kokemusta aurinkopaneelien käytöstä ja niiden kestävyydestä. Talot saavat vetensä omista tai yhteisistä kaivoista. Maitoa saa vain mantereelta, vaikka saaren ainoan bussipysäkin idyllisestä maitolaiturista voisi toisin luulla.

Klaus Salkola
Kippari 2/2019

Rakennusten lomassa kulkee kapeita syreenien reunustamia polkuja kuin satukirjassa. Joka puolella näkyy tavattoman kauniita rakennuksia ja vehreitä pihoja. Ympäriltä kuuluu rytmikästä vasaroiden kalketta, kun kesäasukkaat ehostavat vanhoja talojaan. Täällä pyritään säilyttämään vanhaa, joten paljoa ei ole muuttunut sitten Vene-lehden viime käynnin. Vuoroalus sentään kulkee nykyään säännöllisesti.

Tammion kylä ja satama sijaitsevat saaren luoteiskulmalla. Sitä lähestytään saaren pohjoispuolelta kulkevalta 7,3 metrin väylältä, joko koillisesta tai luoteesta, noin kolmen kaapelin etäisyydelle. Sen jälkeen jatketaan suoraan etelään. Satama näyttää ahtaalta, mutta sinne on mahtunut jopa 35-metrinen Kaljaasi Vivan.

Vieraslaituri sijaitsee aallonmurtajan takana suojassa merenkäynniltä. Syvyyttä on kolmisen metriä.

Saaressa ei ole palveluja, mutta viisi kertaa viikossa vierailevassa yhteysaluksessa on pieni kahvila. Laiturilla olevalla ilmoitustaululla on saaren kartta, ja vettä voi pyytää saarelaisilta.

Yhteysaluksen saapuessa pieneen laituriinsa rannalla käy vilske. Joka puolella halataan ja toivotellaan tervetulleeksi. Kuutioittain tavaraa siirtyy kottikärryillä punaisten ja keltaisten puutalojen pihoihin, ja turistit kävelevät kohti saaristolaismuseota oppaansa kera. Turistijoukkoon kannattaa liittyä kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita.

Museon lisäksi kannattaa vierailla kalastajainpirtissä, jossa kesäisin järjestetään taidenäyttelyjä. Vierassataman ja yhteysaluslaiturin ilmoitustauluilla olevissa kartoissa on merkintä taloista, joista voi pyytää avaimia saaren nähtävyyksiin.

Tammion talonmies

Tammiossa on vain yksi ympärivuotinen asukas, Raimo Kettunen. Hän on kuin Tammion talonmies, jolta löytyy apua moneen asiaan. Neuvoa tarvitaankin, sillä asukkaat haluavat pitää paratiisinsa hyvässä kunnossa. Kylän arkkitehtuuri on saaristossa ainutlaatuinen 1800-luvun klassismin ilmentymä, jonka tyypillisiä piirteitä ovat korostetut päätykolmiot, pilasterimaiset nurkkalaudat, kuusiruutuiset ikkunat ja umpikuistit.

Itäpuolen kujaa pitkin pääsee kylän etelälaidalle. Sieltä alkaa polku läpi metsän kohti länsirantaa, jossa ei juuri ole taloja, ainoastaan luonnon rauhaa ja hienoja uimakallioita. Täällä laidunsivat menneinä vuosisatoina saaren lehmät. Nyt eläimiä Tammiossa ei juuri ole lukuun ottamatta Sanni Tyynelän kesäpässejä, jotka isovanhemmat ostivat kesävieraalleen lemmikeiksi.

Kolmen suvun kotisaari

Tammiossa on asuttu jo pronssikaudella. Ensimmäinen Tammioon liittyvä asutustodiste on länsipuolen saaresta, Västäristä löytynyt viikinkiajan hauta, joka on peräisin 900-luvulta.

Tammio on ollut yksi alueen rannikkohälytysjärjestelmän tukikohta ainakin parin vuosisadan ajan 1300-luvulta lähtien. Järjestelmä perustui korkeilla paikoilla olevien varoitustulien ketjuun. Vaaran uhatessa päivystäjä sytytti tulen. Kun seuraavan tukikohdan päivystäjä näki varoitusliekin, hän sytytti oman kokkonsa, ja tällä tavoin hälytys kulki saarelta toiselle.

Pysyvämpää asutusta Tammiossa on ollut 1500-luvulta lähtien. Välillä kuitenkin asukkaat joutuivat pakenemaan ruotsalais-venäläisen vihanpidon tieltä. Palattuaan heidän piti usein aloittaa kaikki alusta, sillä rakennukset poltettiin moneen otteeseen.

Erityisen kohtalokas oli Ruotsin ja Venäjän välinen ns. pitkä viha eli 25-vuotinen sota 1500-luvun lopulla. Sen jälkeen Tammio autioitui kymmeniksi vuosiksi. Sota toi saareen myös ensimmäiset kesäasukkaat 1700-luvun lopulla, kun taistelujen pelottamat haminalaiset pakenivat turvaan Tammioon.

1600-luvulta Tammiossa on ollut kolme sukua: Kiiski, Pitkänen ja Suomalainen. Muita sinne ei päästettykään, sillä saariston askeettinen elämä ei kovin monelle elantoa suonut. Tammiolaiset ovat saaneet tulonsa kalastuksesta ja merenkulusta. Virolaisten seprojen eli ystäväsukujen kanssa vaihdettiin silakkaa viljaan ja muihin viljelytuotteisiin. Pietariin ja muihin itämeren satamiin kuljetettiin kiviä ja puutavaraa.

1800-luvun lopulla merenkulun rajoitusten poistuttua tammiolaisilla oli 13 kaljaasia ja osuuksia muihin aluksiin. Joskus rahtilaivat purjehtivat Englantiin asti, mutta näin pitkiä matkoja ei saatu kannattavaksi. Rahtitavarana oli muun muassa kiveä. Sitä louhittiin Tammion lounaispuolella sijaitsevasta Pitkäkotkan saaresta, jossa yhä näkyvät työn eri vaiheiden jäljet.

Saaren tulojen lisääntyessä myös asukasluku kasvoi, ja taloja rakennettiin lisää. Suurin osa nykyisistä päärakennuksista on 1800-luvun puolivälin tienoilta. Enimmillään asukkaita oli 1900-luvun alkupuolella jopa kaksi ja puolisataa. Lapsiakin oli suuri määrä, ja saaressa toimi koulu vuoteen 1945 asti. Sen jälkeen asukasluku on tasaisesti laskenut, mutta onneksi saarelaisten jälkeläiset ovat yhä kiintyneitä kyläänsä ja ylläpitävät sen kauneutta.

Jari O. Tenhunen
VENE 4/2006