Lokakuussa Philippa Rytkönen päätti purjehduskauttaan Ranskan St.Malossa, Route du Rhumin ammattipurjehtijoiden joukossa. Ei vesillä, mutta viettäen viikon Sam Daviesin IMOCA-venettä kisakuntoon viimeistelevässä ryhmässä.
Tammikuussa Rytkösen uusi kausi alkoi räväkästi purjehduksella Norjan Bergenistä Pohjanmeren yli Shetlantiin. Rytkönen oli palkattuna miehistönä maailman ehkä tunnetuimman seikkailupurjehdusyrityksen 59 North Sailingin Swan 48:llä.
Aika hyvin ihmiseltä, joka vasta kuusi vuotta sitten kokeili purjehdusta ensimmäisen kerran.
”Eikä se ollut vielä mikään sellainen kokemus, että tätä minä nyt sitten teen koko loppuelämäni”, Rytkönen nauraa.
Ihan kivaa kyllä, hän sanoo. Kaveripurjehduksella, joille hän lähti mielellään mukaan toistekin. Sen jälkeen purjehdusura onkin ollut lievästi sanottuna vauhdikas.
”Vaikka turkulaisena meri on ollut aina tuossa lähellä, lapsuuden veneilytaustaa minulla ei ole”, Rytkönen sanoo. Ensipurjehdus kaksikymppisenä tuntui myöhäiseltä aloitukselta. Siksi Rytkönen lähti vielä seuraavaan seikkailuun lähinnä hyvän seuran takia.
”Huomasin Naantalin Sinisten Facebook-sivulta, että heillä on avoimia paikkoja Tall Ship Raceen ja sain kaverin innostumaan mukaan.”
Entinen partiolainen – muutama vuosi lapsuudessa – ei vielä tiennyt olevansa tuleva meripartiolainen. Lippukunnan vene, MP42 Tokka-Lotta, vei Rytkösen Turusta Klaipedaan ensimmäiselle kunnon avomeripurjehdukselle.
”Ja se oli käännekohta!”
Philippa Rytkönen Tokka-Lotan ratissa viime kesän Baltic Offshore Racessä.
Nopeasti kaukovesille
Matkan jälkeen Rytkönen liittyi Naantalin Sinisten lippukuntaan ja aloitti meripartiolaisten koulutuspolun. Päästyään kippariksi asti, hän on viihtynyt Tokka-Lotalla nimenomaan pidemmillä reissuilla. Se on tarkoittanut noin viikon reissuja saaristossa, mutta myös Ruotsiin ja kauemmaksi.
”Kun Tokka-Lotta oli menossa ARC:iin, olin mukana miehistössä Biskajan ylityksellä sekä myöhemmin tuomassa venettä Hollannista takaisin Suomeen.”
Päätyönä olivat ympäristöaineiden opinnot yliopistolla, mutta pian innostus purjehdukseen alkoi viedä sekä kaukaisemmille vesille, että enemmän aikaa. Rytkönen oli seurannut useitakin kaukopurjehdukseen keskittyviä blogeja, somekanavia ja sivustoja. Yksi niistä kiehtoi erityisesti.
”59 Northin On The Wind -podcastia seurasin paljon”, Rytkönen muistelee. Siellä kertovat kokemuksistaan myös yrityksen veneissä miehistönä purjehtivat, joissa Rytkönen havaitsi olevan hyvin eritaustaisia ja -ikäisiä miehiä ja naisia.
”Tuumin, että ehkä minäkin voisin olla yksi heistä”, Rytkönen sanoo. Heittäytymiskykyä, sitä hän kertoo ihailleensa purjehtivissa kavereissaan, ja sitä häneltä vaikuttaa löytyvän itseltäänkin.
Rytkonen haki miehistöpaikkaa, sai sellaisen ja puhui lisäaikaa gradun tekemiseen. Talvella 2021–22 hän purjehti palkkamiehistössä Karibialla Swan 59:llä, lopulta perämiehenä suoritettuaan brittiläisen RYA:n YachtMaster-pätevyyden.
Meri on aina lähellä Turussa, kehuu Philippa Rytkönen kotikaupunkiaan.
Reippaasti radalle
Kilpapurjehdus oli vielä Rytköselle lähes koskematonta aluetta. Kosketusta hän sai, kun suoritti maisteritutkintoaan Islannissa. Tosin sikäläinen merenkulkuperinne on toisenlaista, rajusta ympäristöstä johtuen.
”Melkein jokaisella on tuttu, joka on kuollut merellä”, Rytkönen vakavoituu.
Huvipurjehdus on lähes tuntematon käsite. Yli kuuden metrin veneisiin tarvitaan virallisia pätevyyksiä. Silti Rytkönen onnistui kokoamaan opiskelukavereistaan porukan paikallisen pursiseuran viikkokisoihin.
Seuraavaksi tarvittiin taas heittäytymistä. Varhain viime keväänä varmistui, että Helsingissä pidetään Itämeren ensimmäinen täysimittainen RORC-avomerikilpailu. Taustat huomioiden Philippa Rytkönen kipparina oli yhtä epätodennäköinen osallistuja kuin Tokka-Lotta kisapurtena.
”Omat kyvyt piti miettiä huolella”, Rytkönen huokaa. Miehistössä olisi mukana hyvinkin nuoria partiolaisia. Osaako kippari tarpeeksi tuodakseen porukan varmasti turvallisesti takaisin, kuinka kilpailussa pärjätään, miten tehdään taktiikka, strategia ja reititykset niin, että ne ovat omalle veneelle nopeimmat?
”Mutta sitten ajattelin, että johan minulla on samalta kaudelta yli tuhat mailia takana isommillakin veneillä!”
Pursi oli tuttu, ja pääosan miehistöäkin Rytkönen sai koottua jo tutuista henkilöistä.
”Niin, että heidän vahvuutensa täydensivät omia heikompia kohtiani.”
Ja kun Baltic Offshore Racen reilut 600 merimailia olivat takana, Tokka-Lotta tuli kansainvälisten kilpapursien joukossa viidennelle sijalle.
”Eikös mennytkin aika kivasti?”
Suuren maailman tähtiä
Kesän lopulla napsahti sitten erityisen herkullinen kutsu kohdalle. Rytkönen pääsi Magenta-projektiin. Brittiläinen hanke on syntynyt vuoden 2014–15 Volvo Ocean Raceen osallistuneen Team SCA:n purjehtijoiden aloitteesta ja innostamana. Se tasoittaa erityisesti naispurjehtijoiden tietä maailman huipulle.
Projektin ydin ovat yhdeksän kuukauden mittaiset ohjelmat, joissa menestyneet konkarit mentoroivat uransa alkuvaiheessa olevia. Välineinä ovat työpajat etänä ja lähiharjoituksissa, aiheina suoranaisen purjehduksen ohella huipulle pääsyssä niin oleellinen projektien hallinta ja verkostoituminen yli kansallisten rajojen.
”Täytyy kertoa myös epäonnistumisista”, Philippa Rytkönen painottaa. Kaikki ei aina käy kuin tanssi ja sekä sivu- että taka-askelia tulee. Hän muistaa opettavan, mutta samalla innostavan keskustelun Ari Huuselan kanssa.
”Oli vaikuttavaa, kuinka hän kertoi siitä, miten tavoitteeseen pääsy voi viedä todella pitkään.”
Tällä hetkellä Rytkönen on Magenta-projektin ainoa pohjoismaalainen harjoittelija, mutta mentoreista löytyy toinen suomalainen, Matilda Ajanko.
Rytkönenkään ei päässyt Magentaan ensi yrityksellä. Hakijoita on paljon ja kovia.
”Mutta sain jo silloin yhteyden norjalaiseen tyttöön, joka oli ohjelmassa ja osoittautui todella kannustavaksi.”
Se oli ensimmäinen käytännön kokemus siitä, minkä Rytkönen nyt sanoo koko Magentan parhaaksi puoleksi: verkostoituminen samassa tilanteessa olevien kanssa. Suomesta ja Pohjoismaista on vaikeaa päästä purjehduksen suurmaiden projekteihin tai luoda omia hankkeita, etenkin naisena. Magentan myötä Rytkönen on oppinut ajattelemaan eri perspektiiveistä.
”Jos nyt lähtisin rakentamaan omaa kisaprojektia, en välttämättä tekisi sitä Suomesta käsin ja Suomeen keskittyen”, hän aprikoi. Mutta luomalla ranskalaisen tai englantilaisen projektin, jossa tarinan ydin olisi suomalaisuus ja pohjoismaisuus, voisi helpommin herättää sikäläisiä, purjehdusta paremmin ymmärtäviä sponsoreita.
Ammatin vaikea polku
Todennäköinen ensimmäinen askel olisi Mini Transat, joka Rytkösen havaintojen mukaan on eräänlainen avomeripurjehduksen ammattikoulu ja yliopisto. Käytännössä kaikki huipulle pyrkivät ovat kisaan osallistuneet.
”Sen maaliin asti saaminen osoittaa paitsi purjehduksen, myös koko projektin hallintaa.”
Haaveista kultaa on karistanut Minitransatiin pääsyn vaikeuden kirkastuminen.
”Sinne pyrkijöistä on pitkät listat ja varalistat. Ranskassa on MiniTransat-akatemioita, mutta niihinkin on pitkät jonot.”
Realismi jarruttaa intoa, mutta ei sammuta. Jälleen verkostoituminen avaa perspektiivejä. Sam Daviesin ohella Rytkönen tapasi St. Malossa toisen esikuvansa, vasta 35-vuotiaana ensimmäisen soolokisansa purjehtineen Pip Haren.
”Se osoittaa, että on ihan OK, vaikka tekisin välillä muutaman vuoden toimistotöitäkin.”
Sam Daviesin IMOCA-purren konttori, jota Rytkönen pääsi järjestelemään lokakuussa.
Rytkösellä tosiaan on opinnot ja oma ala, joka kiinnostaa. Siksi ammattilaisuus purjehtijana ei välttämättä edes ole purjehdusuran tavoite. Keskustelut kippareiden kanssa, niin kilpa- kuin elämyspuolelta, ovat muistuttaneet, että sinisten ulapoiden glamour on vain pieni osa työtä. Näkymättömiin jäävä arki huonoissa säissä ja huolto-ongelmia ratkomassa oudoissa satamissa on suurempi.
”Karu totuus on, että olisi todella vaikeaa elää täyspäiväisenä purjehtijana. Unelma olisi 50-50, jossa saisin tehdä myös oman alan työtä.”
LUE MYÖS: Pip Hare pikavisiitillä Suomessa
Unelmien saaret
Silti MiniTransat toistuu, kun Philippa Rytkönen kertoo haaveistaan. Silloinkin, kun puhe tulee omasta veneestä. Kisavene olisi projektipursi, mutta oikeasti omalla voisi seikkailla eksoottisiin kohteisiin.
Yhdeksi esikuvakseen Rytkönen nimeää Kari ”Ruffe” Nurmen. Hän on osoittanut moneen kertaan, että verrattain tavallisella veneellä pääsee lähes mihin vain, kun ryhtyy sanoista tekoihin. Eli heittäytyy.
”Sitä Paitsi Ruffe on niin rajattoman positiivinen ja aurinkoinen persoona.”
Ei yllätä, että Philippa Rytkösen toivekohteiden lista on eksoottinen. Ensin hän mainitsee Karhusaaren pohjoiselta Jäämereltä. Taustalla on muisto luontodokkarin näyttämistä maisemista ja lisäkimmokkeen antoi Shetlannin-purjehduksen kippari.
”Hän on käynyt siellä kahdesti. Toisella kertaa hän ehti olla perillä neljä päivää, toisella vain kuusi tuntia, ennen kuin piti lähteä matalapainetta pakoon.”
Islannissa pitäisi käydä opiskelukavereita katsomassa ja Azorit melkein keskellä Atlanttia kuuluvat luontevasti kaikkien valtamerille mielivien ohjelmaan. Harvinaisempi on Réunion Intian valtamerellä, Madagaskarin vierellä. Sielläkin Rytkönen on ehtinyt käydä vaihto-opiskelijana, ja samalla hän tapasi yhden kokeneimmista ”tavallisista” suomalaisista kaukopurjehtijoista, Ilkka Liukkosen.
”Oli ihan uskomatonta, kuinka paljon hänellä oli tarinoita maailman eri kolkilta!”
Sitten Philippa Rytkönen virnistää, ja palauttaa kaukaisista horisonteista aivan lähelle.
”Se Länsi-Toukki Helsingin edustalla, sinne pitää päästä. Siellä on kuulemma tosi kiva yhden hengen sauna.”
Koko Magenta-harjoittelijoiden ryhmä pääsi St. Malossa vierailulle Pip Haren IMOCA-veneeseen.
