Uutiset

Oikaisu: Bill Gates ei ole tehnyt tilausta maailman ensimmäisestä luksusvetyjahdista

Uutinen on myöhemmin osoittautunut paikkansapitämättömäksi. Vene pahoittelee virhettä.

19.02.2020

KirjoittajaVeikka Niemi

Vene-lehti julkaisi 19. helmikuuta uutisen, että Microsoftin perustaja ja maailman toiseksi rikkain mies Bill Gates olisi tilannut itselleen maailman ensimmäisen luksusvetyjahdin. Juttu oli julkaistu aiemmin myös samaan lehtiperheeseen kuuluvassa Tekniikan Maailma -lehdessä.

TM siteerasi uutisoinnissaan The Guardian – ja The Telegraph -lehtien uutisia aiheesta. Uutinen on myöhemmin osoittautunut paikkansapitämättömäksi. Vene pahoittelee virhettä.

Kyseisen Aqua-nimisen superjahdin muotoilija ja markkinoija, alankomaalainen Sinot-suunnittelutoimisto on kertonut muun muassa BBC:lle, että esimerkiksi teknologiajätti Microsoftin perustajana tunnettu 64-vuotias Gates ei ole tilannut heiltä mitään.

Sinot kertoi virallisessa lehdistötiedotteessaan, että kehittelyvaiheessa olevaa Aqua-konseptialusta ei ole vielä myyty ja että Gatesilla tai hänen edustajillaan ei ole minkäänlaista yhteyttä Aqua-projektiin tai Sinot-yritykseen (Sinot Yacht Architecture & Design).

Viime viikolla useat arvostetut kansainväliset mediat uutisoivat virheellisesti, että Gates olisi tilannut vuoden 2024 jälkeen valmistuvan 112-metrisen nestemäisellä vedyllä käyvän aluksen itselleen. Aluksen hintalapuksi kerrottiin noin 600 miljoonaa euroa.

Teknologisesti täysin uusi aluskonsepti esiteltiin Monacossa Yacht Show -tapahtumassa viime vuonna. Toistaiseksi aluksesta on olemassa vain kahden metrin pienoismalli.

Aqua-vetyjahdin on kerrottu yltävän 17 solmun vauhtiin eli noin 31 kilometrin tuntivauhtiin ja aluksella on tiettävästi tilaa ainakin 45 ihmiselle.

X