Tilaa
Uutiset

Nautorin omistaja vaihtuu

08.08.2024

Kirjoittajapasi nuutinen

Nautorin uudeksi omistajaksi on nousemassa italialainen Sanlorenzo -konserni. Elokuun 1. päivänä annetun tiedotteen mukaan 60% osakekannasta siirtyy uudelle omistajalle heti ja loput huhtikuuhun 2028 mennessä.

Myyjä on nykyisen omistajan, Leonardo Ferragamon johtama sijoittajaryhmä, joka hankki Nautorin omistukseensa vuonna 1998.

”26 vuoden aikana olemme kehittäneet valmiiksi ikonisesta veistämöstä kansainvälisesti laadustaan ja eleganssistaan tunnetun brändin”, Ferragamo sanoo.

Nautor Swan käsittää nykyisin kolme pursi- ja yhden moottorivenemalliston, maailmanlaajuisen huoltoverkoston, regatat tärkeimmillä purjehdsualueilla ja ClubSwan -seuratoiminnan ylläpidon.

”Nyt haluamme siirtää brändin kehittämisen yhdelle maailman johtavista venealan konserneista.”

Sanlorenzolle Nautor on päänavaus sekä purjejahtien että konsernin tähän asti pienimpien moottorialusten suuntaan. Tähän asti konserni on valmistanut jahteja superjahteja kokoluokissa 24-60 metriä.

Kaupalla ei ole vaikutusta Pietarsaaren tuotantolaitoksiin, tiedote kertoo.

 

Lue myös nämä

X