Markku ”Mara” Wiikerillä oli kokemusta maailmanympärikilpailusta Skopbank of Finlandin vahtipäällikkönä ja haave omasta projektista kyti pitkään. Hänen valmisteluihin kuului osallistuminen Atlantin ylittävään Twostar-kisaan Swan 61 –veneellä, jonka jälkeen uuden projektin rakentaminen kiihtyi.
Vaihtoehtona oli ensin vuokrata amerikkalaisen John Bakerin jenkeissä rakennuttama Bruce Farr –ketsi, mutta katsontakannat menivät ristiin ja Baker vuokrasi The Card –veneen ruotsalaiselle Roger Nilsonille. Wiikeri uskoi sluuppitakiloituun maxiin ja valitsi suunnittelijaksi German Frersin. Argentiinalainen oli piirtänyt useita nopeita avomeripursia, mutta Wiikerin vene oli ainoa Whitbread-maxi jonka hän suunnitteli tähän kisaan.
Martelassa oli neljäsaalinkinen Sparcraftin tekemä osatakila ja ennen maailmanympärikisan starttia purren valkoisia kylkiä eivät sponsorilogot raiskanneet.
Pohjanmaalaista laatua
Wiikeri valitsi Ludde Ingvallin tapaan kotimaisen valmistajan ja valitsi johdonmukaisesti parhaan veistämön joka valmisti tämänkokoisia avomerikilpapursia, eli Baltic Yachtsin. Rahoituksesta ei tässä vaiheessa puhuttu julkisuudessa juri mitään, mutta eivät pohjanmaalaiset varmastikaan soitellen sotaan lähteneet.
Tuli kuitenkin kiire. Komposiittirungon plugin rakentaminen alkoi Bosundissa kesäkuussa 1988 ja jo vuodenvaihteessa maxivene lähti veistämöltä Gibraltarille viimeisteltäväksi. Edesmennyt varakippari Antero ”Antsu” Kairamo oli vastuussa tästä työstä ja apuna hänellä oli mm. veneenrakennusveteraani Eikka Antinoja.
Siinä vaiheessa Baltic Maxi -kutsumanimeä totteleva pursi oli veistämön mestarinäyte hiilikuitukomposiitin käytössä mahdollisimman vahvan ja kevyen purren aikaansaamiseksi. Rungossa käytettiin myös kevlar-kuitua ja laminaatissa erilaisia ydinmateriaaleja, sekä Nomex-hunajakennolevyä että erivahvuisia pvc-vaahtolevymateriaaleja ja balsaakin, jota Baltic Yachts yleensä käytti sarjatuotantoveneissään.
Kansi oli pääosin rakennettu Nomex-ytimellä, samoin kuin peräosan laipiot ja osa turkkilevyistä. Sisustuselementit olivat sandwich-konstruktioita ja laminointi tehtiin epoksihartsilla. Tyhjiömenetelmää käytettiin osassa valmistusprosessia ja kun kansi oli kiinnitetty koko vene kovetettiin noin 50 asteessa. Tässä vaiheessa se painoi vain 5 400 kiloa.
Peräsimen suunnitteli jenkkifirma Monitor Marine yhdessä Balticin teknisen ”gurun” P-G Johanssonin kanssa. Peräsinakseli oli hiilikutua ja lapa Nomex-kerrosrakennetta, kokonaispaino vaivaiset 73 kiloa.
Köli kiinnitettiin runkoon Gibraltarilla ja se olikin erikoinen. Painolastibulbi jatkui evän etupuolelle eikä taaksepäin, kuten tavallista. Köli valmisti siihen aikaan hyvin tunnettu saksalainen Speedwave-yritys.
Mutta Wiikerin miehistö joutui hyvästelemään sen Kap Hornin kierron jälkeen, ja muistelemaan sitä odottaessaan pelastautumista Martela O.F:n pohjalta. Kukaan ei ottanut vastuuta köliripustuksen pettämisestä, joka ilmeisesti johtui siitä, että kölipulttien kiinnitys kölievään antoi periksi ja se pääsi liikkumaan.
Navigointipaikka oli portaikon takana. Yläpuolella näkyy vinssisysteemin välitysakselit.
Heloitus
Muista makseista poiketen Martelassa oli koko kannen leveyden ulottuva, kaareva kisko puominalasvetäjää varten. Heloitus tuli suureksi osaksi Harkenilta mutta vinssisysteemit Lewmarilta. Avotilan reunoilla oli neljä suurempaa vinssiä ja edessä lisäksi kuusi pienempää. Näitä pyöritettiin kolmella kampitornilla. Ohjauspaikan perän puolella oli isopurjeen levanki, suuri vinssi kampitornilla jalustamista varten. Sekä pari vinssiä peräharusta ja barduunoita varten. Keulapurjeet jalustettiin kannella oleville, rinnakkaisille kiskoille.
Neljällä saalinkiparilla tuettu takila tuli Sparcraftilta ja hydrauliikka Navtecilta. Veneessä oli rod-vantit ja takila painoi noin 150 kiloa. Suomalainen WB-Sails teki muutaman purjeen veneeseen, kuten myös ruotsalainen Doyle-neulomo, mutta siniset Spectra-kisapurjeet valmisti amerikkalainen Hood.
Näkymä veneen takaosaan, jossa miehistön putkivuoteet ovat kolmessa kerroksessa. Pentterin vieressä on työpöytä.
Siistit sisätilat
Tilaratkaisu kannen alla oli suunnilleen samanlainen kuin monessa muussa maxissa, UBF:ä lukuun ottamatta. Martela purjehti paria legiä lukuun ottamatta 15 hengen miehistöllä ja putkipunkat oli ripustettu laidoille kolmeen kerrokseen. Navigointipaikka oli portaikon perän puolella ja katossa oli luukku jonka kautta suunnistaja saattoi kommunikoida perämiehen kanssa.
Pentteri oli keskellä venettä ja U-muotoisessa tilassa pakkaskuivattua muonaa valmistava kaveri pysyi hyvin paikallansa kovassakin aallokossa. Tämän modulin edessä oli vaatimaton pesutila ja veneen keulaosa oli tyhjää purjeiden säilytystilaa.
Pentteri on keskiveneessä jossa veneen liikkeet aallokossa ovat pienimmät. Päälaipion edessä on enimmäkseen tyhjää tilaa.
Säälittävä loppu
Kippari joutui projektipäällikkö Hannu Mannisen kanssa jatkuvasti taistelemaan rahoituksen järjestämiseksi. Lopullinen ratkaisu tapahtui vasta pari päivää ennen starttia, kun Fazer Finlandin kippari Mikki Berner toi veneelle pääsponsorin ja se sai vasta tässä vaiheessa nimekseen Martela O.F.
Harjoituskilpailuissa Martela osoittautui nopeaksi ja ennen maailmanympärikisan starttia mittaluvun optimoinnin ansiosta purjeala saatiin lisättyä ja kevyen tuulen ominaisuuksia parannettua. Kovassa kelissä vene oli jo niittänyt mainetta. Whitbread-kilpailun kolmella ensimmäisellä osuudella Martela oli maalissa ennen kahta muuta suomalaismaxia. Neljännellä köli irtosi, vene kaatui ja miehistö pelastettiin sen pohjalta kilpailijoiden veneisiin.
Pitkän tovin jälkeen vene pelastettiin ja Berner palautti sen Baltic Yachtsille korjausta varten. Uruguayn laivasto osallistui sillä seuraavaan Whitbread-kisaan ja se kisasi myös Bols Sport -nimisenä. Viimeisin tieto on, että se on Azoreilla Portugalin valtion takavarikoimana huumeiden salakuljetuksesta, surkeassa kunnossa ja mm. vinssinsä menettäneenä.
Martelan miehistön pelastivat kaatuneen veneen pohjalta kilpailijat Merit ja Charles Jourdan.
Martela O.F.
Pituus 24,58 m, leveys 5,92 m, syväys 3,90 m, uppouma 29 200 kg
Purjeala (IOR) 280 m2, isopurje 157 m2, genua 160 m2, spinaakkeri 365 m2, mittaluku IOR 70,0 jalkaa
Suunnittelu German Frers
Valmistaja Baltic Yachts
HISTORIA
German Frers on tunnettu tyylikkäistä ja hyvin purjehtivista avomeripursista. Hän on suunnittelija toisessa sukupolvessa ja piirsi ensimmäisen purjeveneensä 16-vuotiaana. Vuonna 1965 hän siirtyi kolmeksi vuodeksi kuuluisaa Sparkman & Stephensin toimistoon New Yorkiin, palasi kotiin Buenos Airesiin ja alkoi itsenäisen suunnittelutyön. Hän on piirtänyt yli 600 venettä, kilpureita ja cruisereita, myös Americ’a Cup -veneitä. Hän toimi pitkään Nautorin ja myös Hallberg Rassyn pääasiallisena suunnittelijana. Hän piirsi muun muassa Flyer-veneen, joka voitti 1981–82 Whitbread-kilpailun.
Surkean näköinen maxivene Azoreilla Hortan satamassa takavarikossa.
