Tilaa
Jutut

Marinon viimeinen Fagerström jää eläkkeelle

Jan Fagerströmin isä perusti Marinon, nyt Jan jää eläkkeelle ja Marinon vetovastuu jää henkilökunnalle. 

23.10.2022

Kirjoittajatomi peurakoski

Kuvaajamarkus pentikäinen

Marinon varastohallissa on hyllyt täynnä Marino-veneiden muotteja. Eri Marino-malleja on aikojen saatossa valmistunut liki viisikymmentä, ja kaikista löytyy muotit. ”34 mallissa on minun kädenjälkeni”, Jan Fagerström kertoo hyllyjen ääressä.

Fagerström myöntää, että haikeutta alkaa olla mielessä. Syyskuun alussa tuli 50 vuotta täyteen Marinon palveluksessa ja vuoden vaihteessa alkavat eläkepäivät. Jan on veljeksistä viimeisin, joka on vielä Marinolla töissä. Kaksoisveli Ben jäi eläkkeelle parisen vuotta sitten ja Christer on ollut eläkkeellä kohta kahdeksan vuotta.

”Ei minun jälkeen ole tulossa uutta tuotantopäällikköä. Tarjoan nyt sitä apua ja tietoa, mitä henkilökunta tarvitsee minun eläköitymiseni jälkeen”, Jan Fagerström sanoo.

Janin puheissa toistuu usein sanat hiljainen tieto ja mentorointi. Tarkoitus on, että veljekset jatkavat mentoreina – eli tarvittaessa auttavat ja opastavat Marinon työntekijöitä myös eläkkeellä ollessaan.

”Olemme siirtäneet sitä hiljaista tietoa jo pitkään, mutta kaikkea tietoa ei saa siirrettyä. Se ei ole kuitenkaan uhka, sillä meillä on täällä työntekijöitä, jotka ovat olleet töissä 9–36 vuotta”, Jan kertoo.

Janin mukaan vaikeinta on siirtää vanhojen veneiden varaosatietämystä.  ”Tiedothan löytyvät reseptilistoilta, mutta sen tiedon etsiminen asiakkaalle  voi venähtää turhan pitkäksi.”

Jan Fagerström kertoo, että henkilökunta soittelee nykyään yhä vähemmän hänelle ja kysyy tuotantoon liittyvistä asioista hänen ollessa poissa veistämöltä. Se on sen merkki, että apua ei tarvita enää veljeksiltä yhtä paljoa kuin ennen.  Marino on jäämässä hyviin käsiin.

Muutama vuosi sitten Fagerströmit siirsivät kymmenen prosenttia Marinon osakekannasta henkilökunnalleen. Se selvästi virkisti veistämön toimintaa, kun työntekijöistä tuli myös yhtiön omistajia.

Se, minkälainen Marino on vastaisuudessa, jää henkilökunnan päätettäväksi. Jan pohtii, että lisää osakesiirtoja lienee tulossa eläköitymisen jälkeen.

Hänen mukaansa Marino jatkanee nostalgialinjalla. Hyvin menestynyt Mustang jatkuu tuotannossa, ja Junior on otettu myös tuotantoon uudestaan. Kaikkiaan veneitä valmistuu Sipoon veistämöltä vuosittain  25–30 kappaletta.

”Sen aika näyttää, mitä jatkossa tapahtuu. Suvussa tuotannon johto ei enää jatku. Itselläni ei ole lapsia, eikä veljieni lapsilla ole venetuotantoon kiinnostusta”, Jan sanoo.

”Kyllä tulee olemaan haikeaa. Uskon, että ohjauspyörä autossa kääntyy aika useasti tännepäin, vaikkei tänne olisi mitään asiaakaan. Eli pullakaupan kautta pitää tulla.”

 

Lue myös:

Marino Mustang on tyylipuhdasta nostalgiaa

Marino 60 vuotta, Lasikuidusta se alkoi

Lue myös nämä

X