Retromuotoilu on muutaman viime vuoden aikana ollut eräänlainen muoti-ilmiö moottoriveneiden suunnittelussa. Sen ehkä korostunein osa on ollut pysty keula, joka juontaa aina viime vuosisadan alkupuolelle saakka. Silloin veneet olivat usein pitkiä, kapeita ja ehdottomasti pystykeulaisia.
Tänä päivänä monet valmistajat korostavat veneiden vanhahtavia linjoja kulmikkuudella. Vaikka puu materiaalina oli hyvin joustavaa ja muovattavaa, kulmikkuus oli monen valmistajan tavaramerkki. Joskin toisenlaisiakin linjoja nähtiin.
Marino on yksi suomalaisen lujitemuoviteollisuuden edelläkävijöistä – ja Mustang on yksi sen kautta historian suosituimmista venemalleista.
Värien ilotulitus
Kirkkaanpunavalkoinen vene ei näytä kovin riemukkaalta valuvassa sateessa. Värithän eivät haalene, mutta kesäisen veneilypäivän riemu ja raikkaus eivät oikein tunnu. En silti malta odottaa vesille lähtöä.
Marino Mustang on oikeasti pieni vene. Vanhan määritelmän mukaan se on puolikannellinen tuulilasivene, mikä hieman lisää vaikeusastetta veneeseen nousuun. Helpointa se on kylkikiinnityksessä, mutta kun vene on laiturissa aisojen välissä tai peräpoijuun kiinnitettynä, keulakannen – ja varsinkin tuulilasin ylitys – palauttavat mieliin ajat, jolloin ei ollut avattavia tuulilaseja tai läpikäveltäviä veneitä. Ehkä ennen kaikki ei ollut paremmin.
Koska Mustang on päiväretkeilijän vene, ei lähdöstä tarvitse tehdä hankalaa esimerkiksi kassien kanssa.
Jo keulakannella huomio kiinnittyy ajanmukaisiin yksityiskohtiin. Köysiohjain, knaapi ja kaikki kolme valoa samassa tolpassa käsittävä valomasto ovat kuin 70-luvulta luoden aitoa tunnelmaa. Keulakansi on suhteellisen lyhyt, sillä sen alla ei ole juuri kuin etuistuinten jalkatila, joskin jokunen nyssäkkäkin siellä menee sateelta suojassa.
Testipäivän Marinomme on rungoltaan valkoinen, mutta kanneltaan punainen. Penkkien patjat, kuomu ja ratti ovat valkoisia – kontrasti on osuva. Myös moottorin, 30-hevosvoimaisen Tohatsun koppa on maalattu veneen kanssa identtisen punaiseksi. Värimaailma on rikkumaton, ja ehkä Tohatsun kömpelön oloinen kaukohallintakahva on se särö, joka korostaa kokonaisuuden harmoniaa.
Valmistajan mukaan juuri tämä väriyhdistelmä on ylivoimaisesti suosituin noin 200 vaihtoehdosta. Muun muassa näyttelyissä on nähty muitakin yhdistelmiä; vaaleanpunainen, tummansininen, vaaleanvihreä, kokovalkoinen.
Kovaa ajoa
Istahdan penkille. Tunne on hieman kuin putoaisi veden tasaan, eikä totuus olekaan kaukana. Marino Mustang on matala vene ja siinä istutaan matalalla. Samalla syntyy yhteys veteen, joka on käden ulottuvilla.
Tämän veneen kohdalla on turha puhua ergonomiasta, koko sanaa tuskin tunnettiin 60–70-lukujen taitteessa, kun Mustangin tiloja soviteltiin runkoon.
Tohatsu käynnistyy nätisti niin kuin nelitahtikone käynnistyy. En odota mitään erityistä ajonautintoa tai hurjaa rallia Vanajavedellä käyvässä pienessä aallokossa. Sataa edelleen.
Meitä on veneessä kolme henkeä, joten vauhdin hurma jäänee toiseen kertaan. Noin 300 kilon vene/moottoriyhdistelmään on lastattu päälle parisataa kiloa, joten moottori saattaa olla hieman alimittainen. Veneen tehoskaala on niinkin laaja kuin 15–50 hv. Pienin riittää yhden hengen reippaaseen menoon ja kahdelle liukuun, tehokkain on varsinainen vauhtikone. Tosin samalle rungolle tehdyissä Marino Swingeissä on nähty hurjempia – paljonkin hurjempia – moottoritehoja. Mutta Swing onkin sipoolainen perinnevene, jossa tulee olla ”riittävästi” tehoa.
Mustangin ajo-ominaisuudet yllättävät modernilla otteella. Vene on samalla tavoin herkkäliikkeinen kuin tämän päivän kapearunkoiset, nopeat veneet. Ratin liikkeisiin ja kurvailuun se reagoi johdonmukaisesti, eikä tiukkakaan kurvaaminen irrota perää. Voimakkaat nousulistat ja 22 asteen V-kulma peräpeilissä toisaalta nostavat veneen kepeästi ylös, toisaalta pohjakulman terävyys halkoo aaltoja. Huippunopeudeksi mittasimme 26,4 solmua.
Aallokosta Mustang ei oikeastaan ole millänsäkään ja ainut mikä matkustajia ajelullamme kastoi, oli edelleen valuva sade.
Onko mikään muuttunut?
Lyhyt ajelu harmaalla Vanajavedellä kääntyy kohti loppua. Olen nauttinut veneilystä ja veden läheisyydestä.
Ajamme Mustangin takaisin aisojen väliin ja kiinnitämme perästä. Saamme apua keulan kiinnitykseen. En haluaisikaan lähteä luistelemaan märälle keulakannelle ennen kuin vene on tukevasti paikallaan. Nousen varovasti laiturille. Sade lakkaa.
Paljon on muuttunut sitten vuoden 1969. Marino Mustang oli aikansa lapsi. Sitä se on vieläkin. Vaikka moni asia on muuttunut, en väitä, että parempaan. Tuskin huonompaankaan.
Esimerkiksi käytännöllisyyden vaatimustaso oli tuolloin aivan toista luokkaa, vaikka kyllä Mustangissakin on pohdittu käytännöllisyyttä. Etuistuinten selkänojat irrottamalla veneeseen saadaan kaksi täyspitkää vuodetta, ja nostamalla perän säilytystilan luukku tukijalan varaan muodostuu pöytä. Kuomu päälle ja meillä on niin aterio kuin makuukajuuttakin.
Mustangin ensimmäinen tuotantojakso kesti vuodesta 1969 vuoteen 1979. Valmistajan mukaan tuolloin valmistettiin 650 Mustangia. Se on kohtuullisen paljon. Nyt vajaassa kahdessa vuodessa valmistajan mukaan on rakennettu peräti runsaat 60 Mustangia. Se on vielä enemmän.
Kun Marino Mustang esiteltiin Vene 2016 Båt -näyttelyssä, riemuitsin. Pidin siitä, että Mustang palautti veneilyyn iloista ilmettä ja puhdasta huvittelua ilman käytännöllisyyden tai tarkoituksenmukaisuuden harmaata viittaa.
Mustang ei kuitenkaan tee sitä yksin. Suomessa on edelleen käytössä satoja, tuhansia vastaavia veneitä. Ei tarvitse kuin kulkea laitureilla ja katsella, millaisilla veneillä ihmiset liikkuvat. On kuitenkin hyvä asia, että tällaista riemukasta veneilyä on edelleen tarjolla, mutta nykyaikaisista materiaaleista tehtynä ja moderneilla moottoreilla.
Parasta Marino Mustangissa on mielestäni sen kaikille nykyveneilijöille antama muistutus: veneily on vapaa-ajanviettoa parhaimmillaan ja sen tulee olla rentouttavaa ja hauskaa. Eikä sen tarvitse olla kohtuuttoman kallista.
Marino Mustangin esittely on julkaistu Vene-lehdessä 9/2017.
