Tilaa
Uutiset

Lagoon 51 – Isompi flybridge

24.02.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

Tulevan kauden uutuus Lagoon 51 jatkaa aikaisemmin esitellyn 55-jalkaisen linjoilla. Ulkoa katsoen hallitsevin piirre on yläohjaamon kasvaminen suoranaiseksi oleskelutilaksi. Koko ruffin pinta-alasta jo peräti 80% on ohjaamoa, sohvaryhmää tai aurinkopatjastoja, veistämö laskee. Portaat ylös on molemmin puolin, jotta matkustajien kulku ei haittaa ohjaamon toimia ja päinvastoin.

Kansitasolla keulaan on on sijoitettu sohvaryhmä sinnekin, kahvipöydällä kruunattuna. Perässä avotila muuntuu tilanteiden mukaan, kun myös apujollan telineenä toimiva, runkojen välin levyinen uimataso voidaan laskea niiden peräosat yhdistäväksi terassiksi. Korkeusero avotilan ja runkojen peräosien välillä näyttää kovin pieneltä. Jos se johtuu tavallista korkeammalle nostetuista perätasoista, voi myös kulkuyhteyden laitureille olettaa parantuneen.

Mastonjalka sijoittuu aivan salongin etuosaan ja on siten poissa sohva/ruokailuryhmän, pentterin ja asuintilojen välisen liikenteen tieltä. Sisustusversioita on 4-6 kajuutalle ja CE-luokituksia A-D -kategorioihin 12-30 hengelle.

Lisätiedot Lagoon Catamaran ja Yachts Agent/Lagoon

Lagoon 51

Lue myös nämä

X