Vuosi sitten Nautor hätkäytti veneilyn maailmaa. Maailmankuulu pursivalmistaja laski vesille ensimmäisen moottoriveneensä Swan Shadow’n.
Yksi pääsky – tai ehkä joutsen – ei tehnyt kesää, mutta nyt on julkistettu ensimmäiset luonnokset seuraavasta mallista, joka kantaa nimeä Swan Overshadow.
Molemmat rakentuvat samalle, kahdella pohjaportaalla varustetulle syvälle V-rungolle. Päämitat poikkeavat toisistaan vain hieman, ilmeisesti kansi- ja rakennemuutosten pakottamina. Kokonaispituus (13,00 m) on lyhentynyt 23 sentillä. Vesilinja (10,80 m) kasvanut 10 cm ja leveyttä (4,40 m) on tullut saman verran lisää.
Overshadow saa koneikseen kaksin kappalein Volvo Pentan 440-hevosvoimaisia V6-dieseleitä. Yhteisteho asettuu kolmella perämoottorilla varustetun Shadowin suositusalueen keskivaiheille. Enää ei kuitenkaan tavoitella yli 50 solmun nopeuksia, kun rakenteita on tullut lisää kannelle ja sisälle. Nyt suunnittelija Jarkko Jämsen on saanut puhtaan tenderin sijaan tehtäväksi kevyesti asuttavamman huvijahdin.
Keula on peitetty täysleveällä kannella. Sen alla on yöpymiskelpoinen kajuutta väljäksi mitoitettuine pesutiloineen. Keulakolmion täyttää joko suuri parivuode tai kaksi erillispetiä, joiden väliin jää tilaa cocktailpöydälle.
Ruokailu ja ruoanvalmistus tapahtuu yhä ulkokansilla, joten varsinaisesta matkaveneestä ei edelleenkään ole kyse. Pentteri, jatkeenaan pitkä divaani, on paapuurin laidalla entistä leveämmässä ohjaamossa. Sitä suojaa korkea ja kauas sivuille ulottuva tuulilasi sekä kova biminikate, jonka alle jää myös keskellä venettä oleva matkustamo. Heti ohjaamon takana on pieni kulmasohva pöytineen, melkein sen ääressä myös kolmen hengen eteenpäin katsova penkki moottoritilan etureunalla. Sen päälle tulee suuri aurinkopatjasto.
Varsinainen kansi on yhdessä tasossa tuulilasista perään saakka. Siellä on jo edellisveneessä esitelty, hydraulisesti kolmeen tasoon asettuva perälauta: turvallisesti kokonaan ylös ajaessa, turkin tasoon laituriin kiinnittyessä ja veden alle uimaleikkien ajaksi.
Vesillelaskun ajankohtaa ei vielä ole ilmoitettu, kuten ei Swan Overshadowin hintaakaan.
Juttu on julkaistu Vene-lehdessä 11/2022