Ystävämme Rikumatti saapui Brestiin ja tuli meille lisämiehistöksi Biskajanlahden ylitystä varten.
Meillä oli tuuria, jotkut odottavat Brestissä sääikkunaa viikkotolkulla, mutta meitä miellyttävä sääennuste avautui välittömästi Rikumatin saavuttua Brestiin. Nautimme matkasta ja meille suotiin paljon tapahtumia: saimme tonnikalan, näimme lukuisia delfiinejä sekä valaan. Teimme kahden tunnin vahtivuoroja, joka tuntui toimivan hyvin. Kun Espanjan rannikko alkoi häämöttää, olo oli uskomaton. Tämä oli etukäteen jännittävin etappi matkallamme ja se oli nyt takana. Saavuimme Viveiron satamaan väsyneinä ja onnellisina.
Muutaman huilipäivän jälkeen jatkoimme A Coruñan kaupunkiin, jossa pääsimme ensimmäistä kertaa kunnolla tutustumaan espanjalaiseen tapas-kulttuuriin. Täällä kala- ja äyriäisruuan ystävät eivät jää kylmäksi!
Espanjan luoteisrannikko (Rias Baixas) on purjehtijan paratiisi! Tämä oli Ruotsin saariston jälkeen ensimmäinen alue jossa pääsimme nauttimaan suojaisista ankkuripaikoista. Täällä siirryimme ankkurointipaikoista toiseen, kävimme kumiveneellä hiekkarannoilla uimassa ja pikkukylistä hakemassa täydennyksiä ruokavarastoihin. Täydellistä matkapurjehtijan elämää!
Ensimmäisen kerran näimme delfiinejä Englannin kanaalin lounaisnurkassa. Tämän jälkeen näitä ilahduttajia näkyi lähes jokaisella legillä aina Kanarialle saakka.
Portugali
Portugaliin purjehdittaessa totesimme jälleen kerran kuinka hieno asia vapaa liikkuvuus EU:ssa on. Kartasta vain totesimme, että nyt olemme Portugalissa, kukaan ei tullut kyselemään mitään. Ensimmäinen satama Portugalin puolella löytyy pienestä Viana do Castelon kaupungista.
Portugalin hintataso mahdollisti meille ravintolassa syömisen ja menusta silmiin osui goose barnacles -äyriäisiä eli samaisia otuksia jotka hidastivat Tapio Lehtisen maailmanympäripurjehdusta. Heikki oli asiasta innoissaan ja pääsi maistamaan näitä eksoottisia herkkuja. Jatkoimme rannikkoa pitkin etelään ja matkalla pysähdyimme Portoon, Aveiroon ja Figueira de Foziin, jossa näimme ensimmäisen suomalaisen purjeveneen sitten Amsterdamin.
Portugalin länsirannikolla on ainoastaan yksi saariryhmä, Ilha de Berlengas. Saarella ei ole satamaa ja ankkurointi on haastavaa syvän kivipohjan ja Atlantilta työntyvän mainingin vuoksi. Sopivan tyynenä päivänä ajoimme koneella saaren edustalle ja ankkuroiduimme 1500-luvulla rakennetun linnoituksen edustalle ja menimme kumiveneellä rantaan. Saari oli vanha merirosvojen suojapaikka. Vaivannäkö palkittiin – saari oli yksi koko retkemme ehdottomista kohokohdista.
Hyödynsimme tyynen lokakuisen päivän Portugalin rannikolla ja vierailimme Berlengaksen saarella, Olivia ankkuroituna linnoituksen edustalle. Saari oli meidän reissumme tähänastinen kohokohta!
Tyypillinen näky Espanjan ja Portugalin rannikolla. Kalastaja-alusten kanssa sai olla kieli keskellä suuta varsinkin öisin tai sumussa liikuttaessa. Oliviassa ei ole tutkaa ja vain osalla kalastajista oli lähettävä AIS.
Muutos suunnitelmaan
Ennen reissuun lähtöä olimme asettaneet tavoitteeksi päästä eteläiseen Portugaliin tai Espanjaan. En vieläkään pitänyt itseäni purjehtijana vaikka olimme olleet matkalla jo viisi kuukautta. Purjehtiminen oli edelleen raskasta enkä halunnut lähteä usean vuorokauden mittaisille siirtymille Heikin kanssa kaksin. Pelkäsin, että joudun jättämään hänet yksin, jos omat voimavarani eivät riittäisi. Tilanne kuitenkin muuttui, kun selvisi, että luottoystävällämme Rikumatilla on mahdollisuus hypätä Olivian matkaan muutaman viikon ajaksi. Nyt meillä olisi riittävästi rahkeita mennä Kanarialle saakka!
Sovimme, että Rikumatti saapuisi Cascaihin marraskuun alussa, josta säiden salliessa lähtisimme Kanarialle joko Madeiran tai Marokon kautta.
Kolmen viikon ajan ennen Rikumatin saapumista keli oli surkea. Tuulta oli joko aivan liikaa tai liian vähän. Päivä ennen Rikumatin saapumista keli muuttui suotuisaksi ja heti seuraavana aamuna lähdimme elämämme pisimmälle 500 meripeninkulman merimatkalle kohti Madeiraa.
Espanjan rannikon lähestyessä saimme maistiaisen Biskajanlahden pahamaineisuudesta silli-salaattimaisen aallokon ja kovan tuulen muodossa. Kuvassa vielä kevyttä tuulta ja tasaista maininkia.
Aikaisemmin samalla viikolla kaukana Pohjoisella Atlantilla riehunut myrsky näkyi ja tuntui heti alkumatkasta isona aallokkona. Aallon suunta oli onneksi sivumyötäinen ja tuultakin oli reippaasti, joten saimme veneen pidettyä kohtuullisen vakaana, mutta emme onnistuneet välttymään merisairaudelta. Myös Heikki, joka ei Suomesta lähdön jälkeen ollut kertaakaan sairaana, tuli nyt ensikertaa huonovointiseksi. Välillä avotilassa oli ruuhkaa, kun oksensimme kaikki samaan aikaan.
Kolmen yön ja neljän päivän jälkeen saavuimme Porto Santon saarelle. Tuntui, että Olivia oli näillä vesillä kuin kotonaan. Matka taittui uudella kuuden solmun keskinopeusennätyksellä. Matkalla bongasimme ensimmäistä kertaa merikilpikonnan. Porto Santossa on kuuluisa aallonmurtaja, jonne satamassa vierailevat veneilijät ovat vuosikymmenten aikana maalanneet vierailustaan muistomerkkejä. Myös meidän oli jätettävä muisto visiitistämme. Porto Santosta siirryimme päiväpurjehduksen verran Madeiran pääkaupunkiin Funchaliin, josta jatkoimme matkaa kohti Kanarian saaria.
Madeiraa kutsutaan kelluvaksi puutarhaksi joka kuvaa osuvasti saaren vehreyttä.
Kohti Kanariansaaria
Funchalista lähdimme kohti La Gomeran saarta ja sen pääkaupunkia San Sebastiania. Tiedossa oli 48 tunnin purjehdus. Perille päästyämme iholla tuntui lämpö, jollaista ei aikaisemmin ollut tuntunut. Merivesikin oli selkeästi lämmennyt. Kanarialle lähtö oli hyvä päätös.
La Gomeran saari on sekoitus karua vuoristoa ja vehreää metsää. Patikointi on mainiota vastapainoa veneessä olemiselle. Hyvin merkattuja vaellusreittejä löytyy saarelta yli 600 kilometrin verran.
La Gomeralta jatkettiin Teneriffalle. Siellä tuntui turistien läsnäolo: ravintoloiden määrä räjähti silmissä ja skandinaavisia ihmisryhmiä parveili paljon ympärillämme. Teneriffalta siirryimme Gran Kanarian saarelle ja Puerto de Moganin ja Pasito Blancon kautta menomatkan päätepisteeseen Las Palmasiin.
Las Palmasin satamaan lähetimme sähköpostia paikkakyselyn merkeissä jo syksyllä, mutta vastausta ei koskaan tullut. Kanarialle päästyämme soitimme satamaan useasti, mutta sieltä ei vastattu. Päätimme, että paikan päälle on hyvä mennä, jotta varmasti saisimme venepaikan, koska olimme suunnitelleet lentävämme jouluksi Suomeen.
Sataman edustalla on ankkurointialue, jossa odotimme satamaan pääsyä 10 päivää kunnes sopiva kolo Olivialle löytyi. Las Palmasin satama lienee yksi Euroopan, ehkä jopa koko maailman halvimpia vierasvenesatamia. Olivialle yksi yö maksoi 4,50€.
Kanariansaarilla purjehtiessamme kuulimme päivittäin vhf-radion kanavalla 16 ilmoituksia, joissa kerrottiin Afrikan rannikolta kohti Kanariaa pyrkivistä pakolaisista. Veneilijöitä pyydettiin pitämään silmät auki vesillä, mutta meitä jäi mietityttämään, mitä pitäisi tehdä, jos kohdalle olisi sattunut pakolaisvene. Las Palmasissa yllätyimme, kuinka paljon Karibialle haluavia veneliftaajia satamassa oli. Ankkurissa ollessamme eräs yritteliäs kaveri ui rannasta veneellemme ja kysyi olisiko meillä tarjota kyytiä Karibialle. Me kerroimme aikomuksistamme palata Suomeen, jonka jälkeen hän jatkoi uimista kohti seuraavaa venettä.
Sen jälkeen kun saavuimme tänne, tilanne maailmalla on muuttunut rajusti. Tällä hetkellä olemme koronakaranteenissa veneessämme Lanzarotella ja odotamme rajojen avautumista, jotta voisimme lähteä paluumatkalle Suomeen.
Seuraa matkaa myös Instagramissa @slow.sailing
