Tilaa
Jutut

Kallis polttoaine vähensi meripelastajien avun tarvetta

Meripelastusseuran vapaaehtoiset miehistöt suorittivat elokuun loppuun mennessä yhteensä 1466 pelastus- ja avustustehtävää.

24.10.2022

Kirjoittajaveneen toimitus

Vapaaehtoisten meripelastajien kesän kokonaistehtävämäärä on hieman alhaisempi kuin kahtena viime vuotena. Meripelastusseuran turvallisuus- ja valmiuspäällikkö Marko Stenberg arvioi sen johtuvan ennen kaikkea kylmästä keväästä ja alkukesästä sekä polttoaineen korkeasta hinnasta.

Apua sai 2 922 ihmistä, joista 15 pelastettiin välittömästä hengenvaarasta. Veneilijöiden avuntarpeen syynä korostui polttoaineen loppuminen.

”Veneilykausi alkoi tänä vuonna keskimäärin kuukauden myöhässä koleiden säiden vuoksi. Lisäksi polttoaineen korkea hinta on vähentänyt veneilyä tai muuttanut tapaa veneillä. Niin sanottua turhaa ajoa moottoriveneillä on vähennetty ja vietetty sen sijaan enemmän aikaa satamissa tai mökeillä”, Stenberg kertoo tiedotteessa.

Kiireisintä aikaa meripelastajille oli lomakausi juhannuksesta heinäkuun loppuun. Kauniilla säällä kesäviikonloppuisin tehtäviä riitti lähes yhtä paljon kuin edellisinä vuosina.

Tänä kesänä veneilijöiden avuntarpeen syynä on aiempaa useammin ollut polttoaineen loppuminen. Marko Stenberg varoittaa polttoaineen määrästä tinkiviä.

Pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella ylläpidetään kokonaan palkatta tehtävällä vapaaehtoistyöllä. Päivystyskausi jatkuu pitkälle syksyyn. Pelastusveneet telakoidaan paikkakunnasta riippuen yleensä marraskuun lopulla tai vesistöjen alkaessa jäätyä.

Meripelastusseuran veneilijöiden kiireettömiin avunpyyntöihin tarkoitettu Trossi-palvelunumero 0800 30 22 30 päivystää 31.10. saakka.

Lue myös: Esittelyssä PV Aisko – Meripelastajien työjuhta

Lue myös nämä

X