Birsskärin rannassa on saapuessamme muutama vene ja vielä yksi naapurisaaren, Västra Tvigölpanin rannassa. Tähyämme kiikarilla rantaviivaa ja yritämme löytää metallisia kiinnityslenkkejä, joita rantakalliossa on ainakin aiemmin ollut. Kiilat kun eivät ole meidän juttumme. Samaan aikaan kun näemme yhden lenkin, sen lähellä olevasta purjeveneestä tulee mies lenkin kohdalle seisomaan ja viittoilee, että siihen on hyvä tulla. Hän ottaa ystävällisesti köydet vastaan. Hienoa – ei tarvitse pudottautua vauhdissa alas kalliolle, joka on aika matalalla. Huvittaa, että tuli laitettua fendarit hyvissä ajoin saarta lähestyessä.
Olimme alkukesästä luonnonsatamassa Ruotsin puolella, ja siellä niitä todella tarvittiin, niin tiivistä oli. Täällä ei olla sumpussa, vaan omaa tilaa ja rauhaa on kaikille. Tänne on hyvä tulla nauttimaan luonnosta, rauhasta.
Ankkurilahden itäpäässä on kiva ja siisti nuotiopaikka, mihin saaresta huolehtiva Metsähallitus on hoitanut polttopuutkin. Muita palveluita saaressa ei ole. Juttelemme nuotiopaikan luona hetken pariskunnan kanssa, jolla on kaksi koiraa. Ovat saaren vakiokävijöitä ja ihmettelevät, kun tänä vuonna käärmeitä ei ole näkynyt, vaikka niitä yleensä on paljon. Sattumalta samaan aikaan toinen venekunta havaitsee käärmeen vedessä. Eli eivät ne ole sittenkään kadonneet korkeasta kalliosaaresta.
Vaikka muutamia lenkkejä löytyy kalliosta kannattaa varata kiilojakin.
Kuljemme Birsskärin rantaviivaa pitkin itään kohti Konungsskärin pientä saarta. Sinne vievä vanha puusilta on laitettu kulkukieltoon ja viereen on tuotu ponttonisilta. Se ei ole lainkaan yhtä kaunis kuin vanha silta eikä istu perinnemaisemaan, mutta pääsehän sitä pitkin yli.
Konungsskärissä on Metsähallituksen ylläpitämä huussi, nuotiopaikka sekä autiotupa, jota käytetään yöpymispaikkana myös talvella. Ranta on matala ja tänne on varmasti hyvä tulla myös meloen. Rannassa näkyy vanhan arkkulaiturin jäännökset. Vesi oli peräti 80 cm nykyistä korkeammalla, kun ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle 1820-luvulla.
Näkymä Konungsskärin huipulta, luontopolun varrelta.
Konungsskärissä ei ole harvinaisia kasveja tai eläimiä, mutta täällä voi ihailla kaunista maisemaa ja tutustua paikkaan, jossa torppariperhe eli kolmen sukupolven ajan kovissa olosuhteissa. Saaressa kiertää luontopolku, jonka varrella on saaren historiasta ja luonnosta kertovia kylttejä. Maisema oli aiemmin paljon avoimempi, sillä katajan ei annettu kasvaa, jotta lehmille ja lampaille saatiin mahdollisimman paljon heinää sekä talviravinnoksi lehtipuun oksia. Lampaita saarella pidetään edelleen ”maisemointihommissa”.
Konungskärin autiotupa.
Viimeinen torppariperhe muutti saarelta vuonna 1916. Muutama vuosi sen jälkeen paikalle rakennettiin ilmeisesti vanhan torpan hirsistä metsästysmaja, joka nykyisin on autiotupa. 1920-luvulla tupaa käyttivät saaressa metsällä ja kalassa käyneet useat merkkihenkilöt. Heistä tunnetuin oli kenraali Carl Gustaf Mannerheim. 1950-luvulla Suomen Punainen Risti sai Konungsskärin testamenttilahjoituksena, ja siitä lähtien tupa on ollut kaikille avoin. Nykyisin saari kuuluu Metsähallitukselle ja on osa Saaristomeren kansallispuistoa. Se on erinomainen asia kaikkien luonnosta ja retkeilystä pitävien kannalta.
