Tilaa

Tistronskär

Tiedot

Koordinaatit:
59º58,2' P, 22º13,7' I
Karttasarja:
D
Merikartta:
734
  • Palvelut

Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

KIPPARI 8/98:

Tistronskärit ovat oiva paikka hiljentyä kauniissa ympäristössä ja nauttia olemisesta. Saaret sopivat yöpymiseen ja taukopaikaksi, miksei pitempäänkin oleskeluun, sillä katselemista löytyy.

Tistronskärien saariryhmä sijaitsee Högsåran länsirannasta noin 3,5 mpk länteen. Niiden puolessa välissä sijaitsevat Benskärit, jotka ovat erittäin suosittu pysähdyspaikka. Merikartalla Tistronskärit löytyvät esimerkiksi D-sarjan lehdeltä 734. Saaria on useampia, joista Kyrkskär ja Södra Tistronskär ovat toisissaan kiinni pienellä kannaksella. Saaresta toiseen pääsee jalkojaan kastelematta.

Alueella on muutamia mökkejä, joiden pihapiiriä tulee kunnioittaa ja muutenkin välttää häiriötä.

Kiinnityspaikkoja löytyy eri puolilta saaria. Södra Tistronskärin pohjoispäähän jää erinomaisen suojainen laguuni. Ainoastaan lännestä kovana puhaltava tuuli voi häiritä rauhaisaa olemista.

Saarten aluskasvillisuus on runsasta ja kamaraa peittää paikoitellen mäntymetsä, paikoitellen korkeatkin kalliot. Ne ovat mukavia kiipeillä, mutta urotekoihin ei pidä ryhtyä.

Vaikka apuveneen hinaaminen on joskus enemmän taakka kuin hyöty, niin saariryhmän kiertelemiseen se on erinomainen väline. Rantojen sekä lähialueiden näkeminen jäisi vähiin ilman kumijollaa. Ympärisoudun aikana nähtiin kauniiden maisemien lisäksi muutama kyhmyjoutsen ja kalalokki.

Korkeilta kallioilta näkyy lukemattomien saarten lisäksi runsaasti sinistä merta. Näkymä kuuluu Saaristomeren kansallispuiston ydinalueeseen. Puiston korkein saari on 41 metriä merenpinnan yläpuolelle kohoava Högland, joka sijaitsee Dragsfjärdin kunnan alueella. Korkeiden kallioiden vastapainoksi puiston alueelta löytyvät syvimmät kohdat ovat vähän yli 100 metriä. Myös Tistronskärien ympäristössä veden syvyys ylittää laajalla alueella 50 metriä. Itse luonnonsatamassa isonkaan paatin manööverit eivät tuota ongelmia.

Lintujen häiritseminen ja tappaminen, kasvien kerääminen, roskaaminen ja eläinten päästäminen vapaaksi on kiellettyä kansallispuiston alueella. Avotulen teko muualla kuin tarkoitusta varten rakennetuissa tulisijoissa on kielletty. Tällaisia paikkoja on kuitenkin muutamissa puiston suosituimmissa satamapaikoissa.

Mikäli matka suuntautuu Kasnäsiin, kannattaa ehdottomasti poiketa Sinisimpukan opastuskeskukseen, josta saa tietoa mm. puiston nähtävyyksistä. Lähialueen mukavia satamia ovat ainakin Tunnhamn, Helsingholm, Högsåra, Kejsarhamnen, Kasnäs sekä Taalintehdas.

Tistronskäristä voi jatkaa matkaa mihin ilmansuuntaan tahansa, vaikka kartalla ei olekaan väyliä. Vedet ovat syviä ja matkaa voi tehdä turvallisesti.

Kommentoi

X