Rekisteröityneet käyttäjät voivat lisätä kuvia.
Tallinnanlahden Naissaari sai jo 1100–luvulla nimensä, Terra feminiarum. Nimen antaneen munkki Adamin ajoista paljon on muuttunut. Nykyään Naissaari on tallinnalaisten suosittu ulkoilusaari ja sopivan päivämatkan päässä oleva eksoottinen veneilykohde.
Viron satamat ovat viime vuosina kehittyneet niin paljon, ettei veneilijä pysy millään kehityksen kannoilla. Vierailin Naissaaressa 10 vuotta sitten. Silloin aallonmurtajan takana odotti sinne tänne sikin sokin heitettyjä poijuja, joista suurin osa oli liian lähellä laituria. Nyt veneilijää odottavat leveät ja pitkät kävelyaisat.
Itärannan satamaan on helppo navigoida aallonmurtajan ja satamaloiston ansiosta. Aallonmurtajalta satamaan johtaa selvästi viitoitettu väylä.
Vettä ja sähköä saa teoriassa, mutta käytännössä se on hankalaa ja kallista. Vesiletku aallonmurtajalta ei riitä pitkien laiturien päähän saakka. Sähköpisteeltä tarvittaisiin monen kymmenen metrin pituinen roikka. Koska Naissaaren sähkö on generaattorien varassa, sähkö on varsin kallista. Kahdeksan tunnin sähkö maksoi kympin, vuorokausi jo 25 euroa.
Satamakonttori on uudehko ja virkailija kirjaa tarkasti ylös veneen tiedot, ikään kuin rantautuminen olisi suurempikin tapahtuma. Virossa kun ollaan, saa kahvilan puolelta tietysti olutta ja viinaa, eikä sitten jäätelöä ja kahvia lukuun ottamatta muuta.
Heti satamassa törmäämme vanhoihin miinoihin, jotka ovat suorastaan Naissaaren symboleita. Neuvostoaikana saari oli täysin suljettu alue; siellä oli salainen merimiinavarasto. Saari avattiin virkistyskäyttöön vasta vuonna 1995.
Ellei jää paistattelemaan päivää satamatoimiston viereiselle hiekkarannalle, kannattaa pyytää toimistosta Naissaaren kartta ja lähteä tutkimaan saarta. Me kiersimme jalkaisin, mutta sataman tuntumassa sijaitsevasta ravintolasta (Naissaare turismi- ja puhkekeskus) olisi voinut vuokrata polkupyörän tai varsin jämäkän oloisen mönkijän.
Sopiva kävelylenkki on paarustaa satamasta rantaviivaa myötäilevää tietä etelää kohti Männikukülaa, aina saaren kärkeen saakka Lounakülaan, missä sijaitsevat saaren kirkko ja yksi ravintoloista ja majoitusliikkeistä (Külalisten maja).
Kävelyreissulla huomaa, että saari on hyvin matala. Korkein kohta kurkottaa vain 30 metrin korkeuteen. Se on nimeltään Kunilamäe, jota on myös kutsuttu Tanskan kuninkaan mäeksi. Nimitys johtuu siitä, että 1200 -luvulla Tanskan kuningas Menved antoi käskyn, jonka mukaan mäennyppylältä ei saanut kaataa ainoatakaan puuta.
Nykyään Naissaaren korkein rakennus on Virbun niemen kärjessä sijaitseva majakka. Sillä on korkeutta vajaat 50 metriä.
Laakean ja hieman kotilomaisen saaren kokonaispinta-ala on vajaat 20 km2, pituutta on kertynyt yhdeksän kilometriä ja leveyttä parhaimmillaan nelisen kilometriä. Suurin osa rannoista on hienorakeista hiekkaa ja saarella on useita kumpuilevia hiekkadyynejä, joiden suojaan voi vetäytyä nauttimaan kesäpäivästä ja meren tuoksusta.
Hiekkarantojen takaa pilkottavat kukkeat niityt ja vihreät kangasmetsät. Yksi Naissaaren tyypillisimpiä kasveja on kurttulehtiruusu (Rosa rugosa). Se on levinnyt laajoina kasvustoina ympäri hiekkarantoja. Kasvi on helppo tunnistaa isoista vaaleanpunaisista kukistaan.
Naissaaren linnustoon kuuluu useita lajeja, kuten pikkutylli, harmaahaikara, mustapääkerttu tai kultarinta. Saarella omatoimisesti retkeillessä tulee muistaa, että kukkien ja kasvien poiminta on kielletty, samoin tulenteko.
Lämmin kesäilta saa hien nouseman pintaan. Onneksi läheisen talon pihalla seisoo vanha traktori ja sen vieressä kyltti: Rähnipesä. Varsin rentohenkisessä kapakassa virvoitimme itseämme jääkylmällä oluella.
Paikan isäntä hauskuutti pihalla asiakkaita: jos sai yhtä aikaa pysymään pystyssä päälaellaan kaksi kahvakuulaa, sai palkinnoksi oluen. Jos taas epäonnistui, onneton kilpailija sai tarjota isännälle oluen. Isännän iloisesta rallattelusta päätellen hän taisi usein olla vedon voittaja.
Naissaaren yksi erikoisuus on saaren päästä päähän kulkeva rautatie. Se kulkee myös Rähnipesän pihan halki. Isäntä esitteli meille ylpeänä kiskoilla seisovaa, vanhaan junavaunuun rakennettua saunaa. Hieno sauna on asiakkaiden vuokrattavissa.
Illan tullen palasimme veneelle. Hämärtyvässä kesäillassa näimme Tallinnan ”pilvenpiirtäjien” ja kirkontornien tunnelmalliset valot taivaanrannassa. Iltalyhtyni valossa tutustuin vielä tarkemmin Naissaaren historiaan.
Tutkimusten mukaan ensimmäiset asukkaat saapuivat Naissaareen jo 800-luvulla. He olivat kalastajia, maanviljelijöitä ja merimiehiä. Saaren kylistä parhaiten meidän päiviimme on säilynyt Männikuküla. Kirkkailla väreillä maalatut talot nököttävät kauniilla mäntykankaalla, jota halkoo saaren eteläkärkeen vievä tie. Osa kylän taloista on tuotu Suomesta sotakorvauksina.
Vuonna 1939 saaren elämä muuttui dramaattisesti Neuvostoliiton vallattua Viron. Monet joutuivat jättämään kotisaarensa. Neuvostoaikana saarelle rakennettiin salainen miinavarasto ja miinojen kokoonpanotehdas.
Naissaaren tunnetuin asukas on ollut 1800–luvun lopulla syntynyt optikko Bernhard Schmidt. Hän on tullut kuuluisaksi kehittämästään Schmidtkamerasta, joka esiteltiin 1930–luvulla.
Saaren elämää on ikuistettu kirjan sivuille Jaan Krossin romaanissa Vastatuulen maa.
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Sisääntuloväylän pohjahiekkaelää jatkuvasti, joten kulkusyvyys on pienentynyt, ollen 1,5m.
2011 Naissaareen on rakennettu kunnollinen vierasvenelaituri ja sisääntuloväylä on ruopattu. Saaren ympäri menevä luontopolku on 27 km pitkä! Saarella on paljon katseltavaa ja koettavaa, kannattaa käydä!
2011 Naissaareen on rakennettu kunnollinen vierasvenelaituri ja sisääntuloväylä on ruopattu. Saaren ympäri menevä luontopolku on 27 km pitkä! Saarella on paljon katseltavaa ja koettavaa, kannattaa käydä!
Naissaarella on paljon kiinnostavaa katseltavaa, mutta sinne ei kannata mennä viikonloppuna. Tuntuu olevan tallinnalaisten lähin retkisatama, jonne tullaan runsaan juomalastin kanssa. Viime lauantaina kolmen folkkarin porukka hiljeni vasta aamulla 05.30 ja toisessa päässä laituria vodkapullokorkattiin jo klo 08.30!
Nyt siellä näytti olevan kaksi laituria, vesi ja sähkö.
Sisääntuloväylä noin 4 metrin syvyinen vuonna 2014. Satama-altaan syvyys 6 metriä.
Vieraslaitureita 2, joista etelän puoleisessa ponttoonilaiturissa kolmisenkymmentä poijupaikkaa.
Pohjoisen puoleisessa ponttoonilaiturissa kylkikiinnitys.
Aallonmurtajan pohjoinen osa varattu päivittäin käyville huolto- ja yhteysaluksille.
Kaikki palvelut löytyy modernista satamakonttorista, tosin kauppaa ei ole.
Kauppa löytynee kuitenkin saaren kylästä, jossa emme poikenneet.
Moderneja saunoja on kaksi.
Sähkö tuotetaan satamassa omavaraisesti, joten siitä joutuu maksamaan erikseen melko reippaan hinnan, mikäli tarvitsee.
Satamakonttorissa vuokralla useita maastopyöriä ja mönkijöitä, joilla saarta voi kierrellä. Mönkijä kannattaa heti testata upottavassa hiekassa, jotta se varmasti on kunnossa ettei tule yllätyksiä. Upottavaa hiekkaa saarella nimittäin riittää…
Saarelta löytyy ihan ikioma hiekkaranta jokaiselle, mutta hienoin hiekka on etelärannalla.
Pohjoisosassa on venäläisten bunkkereita ja linnoituksia. Maanalaisia käytäviä on satoja metrejä, joten taskulampuja kannattaa varata mukaan useampia.
Mönkijällä pohjoisosan kiertämiseen meni meillä 5 tuntia, eikä ihan kaikkia paikkoja ehditty edes koluta.
Opaskartan saa satamakonttorista.