Arkistosta:

Gotlannin korkeimman raukin juurella

Gotlannin länsirannikolla eli klintkustilla, on useita raukkialueita, mutta purjehdusoppaamme mukaan saaren korkein raukki on vain kivenheiton päässä Lickershamnin satamasta.

Ruotsin klint tarkoittaa eroosion tuloksena syntynyttä jyrkännettä ja kukkulaa ja kust puolestaan rannikkoa, joten klintkust tarkoittaa miljoonien vuosien aikana merestä noussutta jyrkkää kalkkikivirannikkoa. Aiheeseen liittyvät myös läheisesti raukit (en rauk). Ne ovat luonnon muovaamia kivipatsaita, kalkkikivi- ja korallifossiileita, jotka ovat peräisin noin 400 miljoonan vuoden takaa siluurikaudelta, jolloin Gotlantikin oli vielä ajelehtiva koralliriutta jossain päiväntasaajan tienoilla. Vuosituhansien kuluessa vesi on rapauttanut raukeista pehmeimmän ainesosan ja siksi ne ovat erimuotoisia ja kokoisia.

Lickershamnin sisäänajo on helppo. Kaksi meripeninkulmaa Stenkyrkehuksin loistosta koilliseen löytyy suunnassa 148° valaistu linja, joka vie suoraan vierassataman aallonmurtajan päähän. Satama on avoin vain luoteistuulille. Tilaa heinäkuisena iltana löytyi vielä yllättävän hyvin.

Kiinnitysmanöövereiden jälkeen oli aika huoahtaa hetki ja katsella maisemia, joissa ei totisesti ollut valittamista. Ilta-auringon kajossa Jungfrun näytti majesteettiselta, samoin pohjoisessa häämöttävä Häftingin klintti. Pikkutroolarit ja rantavajojen takaa kurkistavat vanhat puiset verkonselvityspuut kertoivat, että EU ei ole onnistunut tappamaan vielä kaikkea Itämeren alueen ammattimaista kalastusta. Siitä todisti myös herkullinen savukalan tuoksu, joka leijaili Lickershamin pienen kalapuodin ja savustamon yllä.

27 metriä merenpinnasta kohoava Jungfrun-raukki seisoo korkealla kalkkikivikalliolla, jonka jyrkänteellä heikkohermoista jo huimaa. Tarina kertoo traagisesta tapahtumasta, jossa neitsyt (ruots. jungfru) Öllegard on rakastunut sotavanki Helgeen. Öllegardin isä ampuu sulhasmiehen juuri kun hän on pelastamaisillaan nuorikkonsa raukin huipulta. Rakastavaiset suistuvat toisiinsa takertuneina Itämeren aaltoihin.

Aamulla huomasin monen venekunnan poimivan mukaansa Lickershamin rantakivikon kiviä. Ilmiö sai selityksensä myöhemmin, kun luin, että Pohjois-Gotlannin rannoilta saa hetkessä kootuksi komean fossiilikivikokoelman matkamuistoksi. Perinteen mukaan Gotlannista viedyt kivet myös vetävät magneetin lailla poimijansa takaisin saarelle.

Risto Nordell
VENE 11/2009